Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Kirjojen perhemalli monipuolistuu

04.11.2016 Ismo Loivamaa Kustantajat

Anna-Sofia Vuorisen kuvitusta kirjassa Itä-Borneo.

Anna-Sofia Vuorisen kuvitusta kirjassa Itä-Borneo.

Suomalainen lasten- ja nuortenkirjan perhemalli muuttuu entistä monipuolisemmaksi ja sallivammaksi. Positiivista on myös se, että hirviömäiset aikuiset väistyvät pikkuhiljaa kirjoista.

Valehtelevia aikuisia

Janne Kallion kansi Anneli Kannon kirjaan KulkurikaksikkoKylmäkiskoisen perheen hyväsydäminen tytär Kaino-Kielo ystävystyy oikukkaan sukulaistädin mäyräkoiran kanssa, ja yhteinen seikkailu alkaa Anneli Kannon lastenromaanissa Kulkurikaksikko (kuvittanut Janne Kallio). Kertomuksen henkilöt jakaantuvat kahteen kastiin sen mukaan, juonittelevatko he sukulaiskääkän perintöä itselleen vai edustavatko inhimillisempää linjaa.

Kaino-Kielon perhe on sietämättömän kamala: vanhemmat ovat ahneita, kavalia ja epäoikeudenmukaisia, velikin on laiska löllykkä. Tyttärensä he mielellään tunkisivat ”turvalliseen kasvuympäristöön, ammattikasvattajien huomaan” samaan aikaan, kun huolehtivat perheen pojan kännyköistä ja muotivaatteista.

Niin taitava kirjoittaja kuin Kanto onkin, yliampuva huumori on vaarassa lässähtää kliseiseksi. Näitä kauhuperheitä on lastenkirjallisuudessa riittänyt. ”Aikuiset valehtelevat niin paljon”, toteaa Kielokin. Tutulle asetelmalle on viime aikoina kirjoitettu vastavoimaksi jo valoisampiakin perhetarinoita.

Vauvojen salaviidakko

Anna-Sofia Vuorisen kuvitusta kirjassa Itä-Borneo.Lauri Ahtisen ja Anna-Sofia Vuorisen Itä-Borneo-kuvakirja sopii varsinkin sellaisiin perheisiin, joissa odotetaan uutta vauvaa. Kohderyhmä on aina otettu hienosti huomioon.

Itä-Borneon viehätysvoima piilee fantasiassa: nyt irtaudutaan reilusti arjesta, kun isä Karhula kertoo pennuilleen, miten syntymättömät vauvat seikkailevat viidakossa ja roikkuvat puissa. Isä ja lapset ryhtyvät yhdessä sepittämään vauvatarinaa. Samalla kun tarinoidaan, mietitään vauvojen syntymistä.

Ahtisen kertomuksessa on siellä täällä kielellistä venkoilua, joka hauskuudessaankin jää ehkä lapsilukijalle vieraaksi, esim. kohta, jossa isä kehottaa lapsiaan olemaan oikein suoraviivaisia ”olematta lainkaan käyräviivaisia”. Vuorisen ensimmäisessä lastenkirjakuvituksessa on sekä karhunpentumaista pyöreyttä että unenomaista tunnelmaa.

Poika lähtee merille

Juhani Känkänen: Ilo irti, Apo Apponen.Juhani Känkänen näyttää piirtämässään ja kirjoittamassaan kirjassa Ilo irti, Apo Apponen!, mitä pikkupoika voi tehdä, kun kiireisistä vanhemmista ei ole seuraa. Apo kokeilee kaikenlaista: hän tälläytyy vauvan tamineisiin, värittää tussit loppuun, leikkii käärmettä. Kun mikään ei auta, hän päättää lähteä merille.

Kirjassa rakentuu inhimillinen kaari pitkästymisen, leikin ja lopulta koko perheen yhteisten ilonhetkien välille. Lopussa isä noutaa loukkaantuneen pojan kotiin ja uudet leikit alkavat. Mielikuvituksen avulla Apo päihittää tylsyyden tunteen ja pärjää välillä omin nokkinensakin.

Pienen lukijan kannalta sarjakuvamainen, hetkittäin Mauri Kunnaksen tyyliä muistuttava kuvitus on yksinomaan houkuttelevaa. Huumorin ja seikkailun ohella kirja tarjoaa tasapainoisuutta ja arkista iloa.

Hellää ja villiä

Matti Pikkujämsän kansi kirjaan Vauvaperhe matkustaa.Ville Hytösen kuvakirjatarinassa Vauvaperhe matkustaa (kuvittanut Matti Pikkujämsä) lukija saa pohtia, miksi koko perhe koostuu vauvoista: on äitivauva, isävauva, teinivauva ja pikkuvauva… Ehkä vauvaperheen arki tekee perheenjäsenistä enemmän tai vähemmän vauvoja?

Kirja käynnistyy arkisesti, kun kuolarievut ja vaipat ovat taas lopussa. Helsingin-reissu tulee tarpeeseen, vaikka siihen kuluvat viimeisetkin lapsilisät.

Lapsiperheen kaoottinen elämä ja matkakokemukset kasaantuvat vauhdikkaaksi kertomukseksi. Vaivihkainen viittaus hupenevaan lapsilisään raottaa sellaista realismia, josta lastenkirjallisuus yleensä vaikenee.

Hytösen hellässä ja villissä pyörityksessä on kaikenikäisten lukijoiden mukava kelliä, ja Pikkujämsän uhkean maalauksellinen kuvitus ihastuttaa.

Ryhmäläpsyn paikka

Jari Paanasen kansi teoksessa Geoetsivät ja yksikätinen madonna.Johanna Hulkon Geoetsivät-sarja on edennyt seitsemänteen osaan. Geoetsivät ja yksikätinen madonna (kuvittanut Jari Paananen) on aiempaa koomisempi, eikä taidenäyttelystä katoavan lasiveistoksen katoamista uskottavasti motivoida. Pirkanmaalle sijoittuvassa kirjassa on kuitenkin tallella vahvaa kotiseutukiintymystä, niinpä lapset riemuitsevat esim. lähikirjaston säilymisestä.

Kotiongelmat eivät sarjassa ole musertavia, mitä nyt Raparperi-niminen tyttö joutuu huokailemaan ”miksi isän piti aina pilata kaikki?”

Joka tapauksessa isä järjestää kirjan lopussa iloisen yllätyksen miesystävänsä kanssa. Kulmakunnan hauskimmat juhlat ja ryhmäläpsyt todistavat, että kirjallisuuden perhekäsitys muuttuu kaiken aikaa sallivammaksi.

Mauri-kirja lämmittää

Veera Salmi: Mauri ja mini-isoveli.Veera Salmi jatkaa teattereissakin menestynyttä Mauri-lastenkirjojen sarjaa pikkupojan haaveista ja arkipäivästä kertovalla Mauri ja mini-isoveli -teoksella (tekijän kuvittama). Hän saa pakattua tarinaan monta tärkeää teemaa ilman sullottua vaikutelmaa.

Mauri tarinoi lämpimästi isoista ja pienistä asioista. Vanhemmat asuvat erillään, mutta se ei ole pulma eikä mikään, sillä he asuvat vierekkäisissä taloissa, joten poika saa ilokseen aina olla pasilalainen. Isän kanssa hän keskustelee mm. koulukiusaamisesta, mutta isä ei oikopäätä keksi, mikä on paras tapa selvitä kiusaajista. Vastaukseksi Maurille ei riitä isän mielellään hokema väite, että haliminen auttaa kaikkeen. Kirjassa suhtaudutaan lapsen tunteisiin ja kokemuksiin vakavasti.

Kirjassa on höysteenä pojan piirustuksia ja tekstiviestiketjuja. Lapsia ne houkuttelevat lukemaan ainakin siitä päätellen, että niistä on tullut niin olennainen osa lastenkirjojen rakennetta ja ulkonäköä.

Tasapainoista yhdessäoloa

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma. Kamera käy.Tuija Lehtisen Saimi ja Selma -sarjassa vietetään poikkeuksellisen harmonista perhe-elämää. Pappilan nuorimmaiset nauttivat niistä hetkistä, kun koko perhe on koossa, tunnelma on kodikas isän soittaessa pianoa ja laulaessa vanhoja iskelmiä.

Kamera käy -nimisessä tuoreimmassa osassa tunnelma on entisellään, mutta kaksostyttöjen varttuminen näkyy perhekuvauksen hienoisina muutoksina: isoveli tuntuu aiempaa rasittavammalta ja kaksosten luonteiden erilaisuus korostuu.

Selma fanittaa kiihkeästi teini-idoli Danielia, ja ihailu vain kuumenee, kun levy-yhtiö etsii kilpailulla taustatanssijoita nuoren artistin videolle. Saimin harrastukset ovat rotevampia aina vapaapalokuntaa myöten. Erilaisuudesta huolimatta ihmissuhteet säilyvät kirjassa ehjinä, mitä nyt kaveripiiriin kuuluva hienosteleva prinsessatyyppi koukuttelee.

Tuttuun tapaan Lehtinen lataa realistisen nuortenkirjan sisuksiin komediallisia tilanteita, eikä vähääkään ujostele reilua paisuttelua.

Lastenlehdistö pahassa pinteessä

Lasten kirjallisuuslehti Vinski ei enää ilmesty. Vielä sentään sinnittelee muutama perinteinen lastenlehti, kuten Lasten Keskuksen kustantama Lastenmaa. 30-vuotisuuttaan juhliva Lastenmaa on kuitenkin päässyt unohtumaan kirjastonhoitajilta, niin kuin suurin osa muistakin lastenlehdistä. Pääkaupunkiseudulla sitä ei tilata yhteenkään kirjastoon.

Kirjastot tekevät lasten kustannuksella kovaa politiikkaa.

Kirjastot tekevät lasten kustannuksella kovaa politiikkaa, kun pienimmiltä lapsilta riistetään kotimaiset lastenlehdet. Lapset eivät osaa lehtiä vaatia, eivätkä aikuiset osaa niitä uudelle lukijapolvelle antaa.

Syynä saattaa olla kirkas tietämättömyys, mutta myös kustantajien saamaton markkinointi. Lastenkirjallisuudella alkaa jo olla puolustajia, mutta lastenlehdistö jää aina keskustelun ulkopuolelle.

Ensi vuonna vietetään Suurta Lukuseikkailua, jolloin on hyvä tilaisuus puhua lastenlehtien puolesta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »