Siirry sisältöön
Kolumni

Totuus vai tarina

05.06.2015 Johanna Korhonen Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Epäkohtiin puuttuminen on jokaisen kansalaisen, myös kunnan työntekijän, velvollisuus. Jos kunta haluaa olla mukana sosiaalisessa mediassa, sen ei kannata liikaa kaunistella viestejään tai rajoittaa työntekijöiden sananvapautta totuuden kustannuksella, Johanna Korhonen kirjoittaa kolumnissaan.

Eteläsuomalainen kuntatyönantaja havahtui taannoin ajatukseen, että sosiaalinen media on kunnalle maineriski. Työntekijäthän saattavat kirjoitella Facebookissa ja Twitterissä mitä sattuu! Ratkaisu: lisätään työsopimuksiin virke, jonka mukaan työntekijät saavat puhua kunnan toiminnoista vapaa-ajallaankin ”vain positiivisesti”. Ikävien asioiden julkituonti olisi työsopimusrike.

Söpönhöperö, mutta samalla vaarallinen idea työntekijöiden sananvapauden rajoittamisesta synnytti pienen mediakohun. Kunta perui aikeensa mutta ilmoitti, että ”positiivista viestintää” korostetaan voimakkaasti perehdyttämiskoulutuksissa.

Ennen vanhaan kunta oli vain kunta: arkinen päätöksenteko-, hallinto- ja palvelurakenne. Nyt kunnatkin haluavat olla brändejä, joilla on logot, julkisuuskuvat ja silkoiset menestystarinat kerrottavinaan.

Jos katurakennusosaston synkintä setää ja sosiaaliviraston tuiminta tätiä ei saada someen positiivisesti runoilemaan, ainakin niiltä voidaan tukkia suut, etteivät pullauta julki mitään brändinvastaista. Mahdollisuus saada potkut on hyvä yleispelote.

On aivan sympaattista, että kunnat haluavat profiloitua leipä- tai kanapitäjiksi, IT-keskittymiksi, kansainvälisiksi kulttuurikeskuksiksi tai vaikka luonnonkauniiksi rentoutumiskeitaiksi. Tämä ei kuitenkaan saisi tapahtua tosiasioiden kustannuksella.

IT-osaajien kaupungissa voi olla aliresursoitu lastensuojelu, kulttuurikeskuksessa liian halpa kouluruoka ja huonosti ravitut vanhukset. Luonnonkauniin kunnan päätöksenteko voi olla hyvien veljien korruptoimaa.

Tämä kaikki on yhtä totta kuin se hyvä, kiva ja soma viestintätodellisuuskin. Ellei todempaa. Epäkohtiin puuttuminen on jokaisen kansalaisen, myös kunnan työntekijän, velvollisuus.

Työyhteisön ongelmat kuuluu tietysti käsitellä työpaikalla. Osa asioista kuitenkin vaatii myös julkista huomiota. Kunnalla ei pidä olla salaisuuksia.

Riippumattoman journalismin osuus kaikesta viestinnästä on parinkymmenen viime vuoden aikana kutistunut. Samaan aikaan organisaatio- ja markkinointiviestintä on voimistunut: firmat, järjestöt, valtio ja kunnat muotoilevat itse totuuden itsestään.

Kaikenlaista tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan. Sen sijaan syvästi toden puheen jano on monella minullakin entistä suurempi. Kunta, jossa aurinko paistaa aina, on epäilyttävä.

Mediamurroksen keskellä kriittinen, tosiasiapohjainen ja sivistynyt tiedonvälitys hakee nyt uusia väyliä. Yksi hyvä esimerkki on sosiaalialan ammattilaisten blogi Sosiaalinen tekijä (sosiaalinentekija.wordpress.com). Siellä tämän kevään teemoja ovat olleet muun muassa nuorisotakuun heikot kohdat, asiakkaan hyvät kokemukset lastensuojelusta ja ulosoton vaikutukset elämään.

Blogin käsittelytapa on perinpohjainen, tekstit osaavasti laadittuja, asiat tärkeitä ja tosia. Keskustelu on ennakkomoderoitua, mikä pitää törkyn aisoissa. Tätä nykyä blogissa valmistellaan selvitystä siitä, onko ”oleskeluyhteiskunta” totta vai tarua. Odotan tuloksia kiinnostuneena.

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.Johanna Korhonen on toimittaja ja kirkkolaulaja, jonka perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »