Siirry sisältöön
Kolumni

Anni Kytömäki: Pulpetit takaisin

25.09.2017 Anni Kytömäki Katriina Roiha ja Heidi Söyrinki

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Anni Kytömäestä opiskelun puitteita ei saa rakentaa vain seurallisuuden ehdoilla.

”Jäähyväiset pulpeteille!” ”Koulun väliseinät kaadettiin.” ”Tiimityötä sohvilla istuskellen.”

Koulusta kerrotaan mediassa yhä useammin tämän kaltaisten otsikoiden alla. Kuvissa oppilaat tekevät hymyillen tehtäviä virtaviivaisten kalusteiden äärellä, rentoutuvat säkkituoleissa tai etsivät yhdessä tietoa netistä.

Haastatellut lapset kertovat, että ryhmätyöt ovat kivoja. Haastatellut opettajat kuvailevat, että tiimeissä työskennellen oppilaat harjaantuvat työelämän vaatimuksiin: luokan edestä tapahtuvaa opettajajohtoista ”frontaaliopetusta” ei enää suosita, jos nyt luokkahuoneitakaan on.

Selvä. Vaikuttaa siltä, että kaikki ovat tyytyväisiä.

Mutta onko kaikilta kysytty?

Luin Helsingin Sanomista (14.11.2016) mielipidekirjoituksen, jossa nimimerkki ”Huolestunut vanhempi” kertoi, että hänen ujo ja herkkä lapsensa on aiemmin pärjännyt koulussa hyvin. Nyt koulu on kuitenkin muuttunut ”kaoottiseksi sirkukseksi”. Tarjolla on ”pelkkää ilmiöviikkoa, jatkuvaa uusien asioiden, työskentelytapojen ja erilaisten työtilojen tulvaa. – – – Yksikään päivä ei ole samanlainen, ja harvoin oppilaat saavat rauhassa istua luokassa työskentelemässä tai lukemassa”.

En usko, että ”Huolestuneen vanhemman” lapsi on ainut, joka avokonttorimaista ryhmätyötilaa mieluummin asettuisi aamulla tuttuun luokkaan ja syventyisi käsiteltävään aiheeseen oman pöydän ääressä.

En usko, että olin aikoinani ainut, joka kammosi opettajan kehotusta siirtää pulpetit syrjään ja ottaa luku neljään, sillä nyt tehtäisiin jotain erilaista!

Miten ihanaa oli yhteistoiminnan päätyttyä työntää pulpetti omalle paikalle ja keskittyä itse asiaan, opiskeluun.

Luokkahuone edusti koulupäivän sosiaalisessa ärsyketulvassa turvallisen rajattua tilaa ja pulpetti yksityisyyden saareketta, jonka ääressä rauhoittuminen ja keskittyminen onnistuivat. Ryhmätyöt olivat poikkeuksia hyvä niin, sillä en ole kuullut kenenkään sanovan, että oppii sujuvimmin ryhmätöiden avulla. Yleisimmin mainitaan, että oma osuus tulee jotenkin tutuksi, mutta muiden ryhmäläisten tai ryhmien esitelmöinnistä jää hyvin vähän mieleen.

En edelleenkään innostu tiimityöskentelystä.

Jos koulun ja opiskelun puitteet rakennetaan seurallisuuden ja suullisen ilmaisun ehdoilla, suljetaan oppimisen ilo ja jopa mahdollisuus pois lapsilta, jotka ovat luonteeltaan tarkkailijoita ja oppi(si)vat pohtimalla ja työstämällä kuultua ja luettua itsenäisesti. Heiltä, joille halveksinnan kohteeksi joutunut ”frontaaliopetus” tarjoaisi parhaat edellytykset kerryttää yleissivistystä, oivaltaa ja ymmärtää.

Tiloiltaan hajanaisessa, tiimityötä painottavassa koulussa herkimmät ovat vaarassa uupua. Keskittymiskyky kuluu ryhmädynamiikan havainnointiin, hälyssä luovimiseen, suunvuoron haeskeluun ja pedanteimmilla myös vastuunkantoon tiimin muiden jäsenten työn tuloksesta.

Olen onnekas, koska ehdin suorittaa oppivuoteni ennen nykyisiä metodeja. En edelleenkään innostu tiimityöskentelystä, sillä se ei ole minulle luontainen tapa oppia tai toteuttaa projekteja. Selviydyn kuitenkin, kuten aikuiset selviytyvät erilaisista asioista, koska maailma ja oma persoona ovat ehtineet jo tulla melko tutuiksi.

Lapsena ja nuorena ihminen on monin tavoin keskeneräinen. Pelkkä olemassaolo vie fyysisiä ja psyykkisiä voimia. Ylimääräiset rasitteet kuormittavat paljon enemmän kuin aikuisena. On suuri vääryys, jos lapset ajetaan arjessaan jatkuvasti tilanteisiin, jotka sotivat heidän luontoaan vastaan.

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.Anni Kytömäki on kirjailija ja metsänkulkija, jonka kotona asuu kolme eri-ikäistä mieshenkilöä. Hänen uusin romaaninsa Kivitasku julkaistiin elokuussa.

4 vastausta artikkeliin “Anni Kytömäki: Pulpetit takaisin”

  1. Koo sanoo:

    Koulukiusattuna inhosin ryhmätöitä ja open kyllästynyttä komentoa: kuka ottaa tän ryhmäänsä. Enkä myöhemmäläkään iällä huomannut ryhmätöissä muuta kuin sen että jotkut pääsi aina vähällä. Toiset teki duunit ja nääkin sai samat numerot tekemättä mitään

  2. Ruskaterttu Karjalainen sanoo:

    Sitten on lapset joilla on esim. aspergerin oireyhtymään liittyviä ongelmia, joille ennalta arvattavuus ja struktuuri päivän kulussa on tärkeää. Miten heidät huomioidaan integroidussa
    opetuksessa tuollaisissa puitteissa

  3. Sonja Valtonen sanoo:

    Tarpeellinen näkökulma. Lähipiiristä löytyy oppijoita, jotka hyötyisivät siitä, että päivät olisivat useammin samanlaisia. Ja sitten se toinen puoli: Itse opin ryhmissä parhaiten.

  4. Jenni sanoo:

    Pulpetit takaisin!
    Itsekin olen oppija joka oppii pulpetissa, en ryhmässä. Tämän ryhmätyöintoilun takia mahdolliset jatko-opintonikin kaatuvat siihen että nykyinen amk-opsikelu on itsenäistä työskentelyä, ryhmätöitä ja erinäisiä luentoja yms. kun itse kaipaisin niitä oppitunteja opettajan johdolla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *