Vanhempien vaiettu stressi

Herään yöllä outoon tunteeseen. Täytyy mennä tarkistamaan verensokeri. Pojan otsa on kylmännihkeä. Siitä tiedän, että matalalla on. Ja totta: sensorin käyrä kyntää punaisella, alle kolme. Haen äkkiä hunajaa ja banaanisosetta. Hartioiden välissä kiehuu, vatsaa polttaa.

Tämä on erityistä stressiä, josta terveiden lasten vanhemmilla ei ole aavistustakaan. Ei tarvitse ollakaan. Vaikket olisikaan pitkäaikaissairaan vanhempi, toivon silti, että jatkat lukemista, sillä tästä voi olla hyötyä sinullekin. Ellei muuta, niin huomaat ehkä, miten onnekas oletkaan ja sen, miten tärkeää on osata hellittää.

Pitkäaikaissairaiden lasten vanhempien stressi on vaiettu salaisuus. Sen lähde on hengenvaarallinen sairaus, jonka pitäminen tasapainossa vaatii vanhemmilta melkoista jongleerausta. Jatkuvaa valppautta, varuillaanoloa, koiranunta. Tiedän, että vastaavaa stressiä kokevat myös vaikeasti allergisten lasten vanhemmat pelätessään lapsen vaarallista yliherkkyysreaktiota tai astmalasten vanhemmat pelätessään astmakohtausta. Miksi siitä ei puhuta?

Pikkuisen suututtaa. Luen kansainvälisiä tutkimuksia tyypin 1 diabetesta sairastavien vanhempien kokemuksista, ja siellä se sanotaan: nykyisistä teknisistä apuvälineistä huolimatta vanhemmat kokevat jatkuvaa hätää, huolta ja ahdistusta.

Kaikki nämä vuodet olen kuvitellut olevani hullu ja hermoheikko, kun stressaan niin kovasti. Ehei, meitä on tuhansia stressaavia vanhempia. Silti yksikään terveydenhuollon ammattilainen ei ole puhunut minulle mitään stressistä. Ei kysynyt, miten jaksan, ei neuvonut rentoutumista. Kaikki nämä vuodet ja kymmenet käynnit on kysytty vain lapsen vointia ja tuijotettu hänen käyriään. Hyvä että on, mutta entäs minun tai puolison, hoidosta vastaavien stressikäyrä?

Kuitenkin tiedetään, miten vaarallista pitkäaikainen stressi on. Lievä stressi pitää valppaana ja auttaa hoitamaan hyvin, mutta liiasta stressistä seuraa uupumus. Kun terveiden lasten vanhemmista oli loppuun palamisen oireita 20 %:lla, oli diabetesta sairastavien lasten vanhemmista oireita 36 %:lla. Lähes kaksinkertainen riski!

Vanhempien stressi on Pandoran lipas, jota pelätään avata. Pelätään ehkä, että jos vanhempi tajuaa epätoivoisen tilanteensa, hän romahtaa, säikähtää ja karkaa vastuusta. Ei se niin mene. Vaan niin, että jos tunnustetaan tilanteen stressaavuus, vanhempi tajuaa hakea apua ja hellittää ajoissa. Silloin hän ei kuvittele olevansa normaalia heikompaa tekoa ja yritä vaan hampaita yhteen purren sinnitellä eteenpäin. Silloin hän ymmärtää, että hänen on erityisen tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestaan.

Kun kysyin D1-lasten vanhempien stressinkesytyskeinoja, heillä oli niitä vaikka muille jakaa. On hiljentymistä lumisessa metsässä, liikuntaa, kuorolaulua, käsitöitä, leffojen katselua, työajan vähentämistä ja rentouttavaa hengitystä. Eräs äiti kouluttaa hypokoiraa ja eräs isä kehittää teknisiä apuvälineitä diabeteksen hoitoon. Vanhemmat todella omistautuvat.

Kaikki, mikä vähentää stressiä, on hyödyllistä, sillä vanhemman stressi heikentää myös lasten elämänlaatua. Maailma ei ole näillä näkymin menossa ainakaan rauhallisempaan suuntaan. Siksi meidän on tärkeää opettaa myös lapsillemme, miten välillä huilitaan ja nautitaan elämästä. Eivät he muuten jaksa. Lapset saavat vanhemmiltaan mallin rentoutua. Hellitä siis hyvän sään aikana.

Ehdotan kaikille vanhemmille omakehun päivää. Mietipä heti aamusta, mistä kaikesta olet selvinnyt ja listaa ne vaikka oikein paperille. Niittaa seinään. Keksi sitten, miten juuri tänään voisit palkita itsesi noista saavutuksista. Minä ainakin aion tänään tarjota itselleni leivoskahvit ja ottaa koiralenkin jälkeen tuoksuvan vaahtokylvyn.

Mitä sinä aiot tehdä?

Vinkki:

Jos rentouttava hengitys kiinnostaa, lue helpot ohjeet Minna Martinin kirjasta Hengitys virtaa – kohti kehon ja mielen tasapainoa, 2016. Kirjapaja.

Tuija Siljamäki

Edelliset samasta aiheesta:

Perheen kriisituki – onko sitä?

Tuhat metriä lunta sydämen päälle – miksi surevan kohtaaminen on vaikeaa?