Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Tuhat metriä lunta sydämen päälle – Miksi surevan kohtaaminen on vaikeaa?

20.01.2019

Unsplash

Viimekertaisessa blogipostauksessa kerroin, mitä vakavasti sairastuneen lapsen vanhempi haluaa ja mitä hän ei halua kuulla. Oman lapsen sairastumisesta on jo pitkä aika. On ollut aikaa sulatella tapahtunutta. On ollut aikaa miettiä, miksi surevan ihmisen kohtaaminen on niin vaikeaa.

Läheisen vakava sairastuminen on tyypillinen traumaattinen kriisi.

Odottamaton, järkyttävä, ravisuttava.

Moni kovia kokenut kertoo, miten ihmiset kaikkoavat ympäriltä. Ihmiset eivät ajattele, vaan reagoivat. He kääntyvät kohti iloisena pulppuavaa ihmistä ja kääntävät selkänsä alakuloiselle. Niinhän sitä itsekin teki noina huolettomina nuoruuden päivinä, kun ei mistään vielä mitään ymmärtänyt.

Lapsen sairastuminen tekee kipeän tietoiseksi omasta ja perheen haavoittuvuudesta, elämän rajallisuudesta. Diagnoosin jälkeen kuljin monta viikkoa itkuun purskahtamaisillani ja sielu avohaavana. Varmaan näytin siltä, että murenisin minä hyvänsä hetkenä – kuin auringossa kuivahtanut hiekkapatsas.

Ehkä surevassa pelätään juuri sitä: murtumista, itkua. Omaa ja toisen haavoittuvuutta.

Runoilija Sirkka Turkka sanoi 1970-luvun runossaan: ”En anna surun tulla, en päästä sitä lähelle. Tuhat metriä lunta sydämen päälle.”

Suomalaista kulttuuria verrataan pidättyväisyydessään usein japanilaiseen kulttuuriin, jossa tunteiden julkinen näyttäminen ei kuulu asiaan. Varsinkaan miesten ei ole ollut sopivaa itkeä julkisesti. Nyt sielläkin on havahduttu, ettei itkuttomuus ole hyväksi. Vielä viisi vuotta sitten Hidefumi Yoshida opetti englantia Tokion yliopistossa. Opiskelijat tulivat usein kertomaan miehelle huolistaan. Hän huomasi, että ne jotka itkivät, eivät palanneet, mutta ne jotka eivät itkeneet, palasivat yhä uudelleen vihaisina. Hän päätteli, että jokin itkemisessä auttaa ja alkoi opiskella asiaa. Nykyisin hän opettaa itkemistä muun muassa liikemiehille osana työterveyshuoltoa. Hän esittää sessioissaan koskettavia videoita ja näyttää itse itkemisen mallia.

Itkeminen on hyväksi, koska se lievittää stressiä.

Kulttuuri on muuttunut Suomessakin, mutta eiköhän moni ole kasvanut kodissa, jossa itkemistä on ainakin jossain määrin pidetty nolona.

Itkua ja kriisissä olevaa ystävää ei tarvitse pelätä kahdesta syystä: 1) itkeminen tekee itkijälle hyvää, 2) kriisi on yleensä elämänvaihe, josta noustaan ennemmin tai myöhemmin, ystävien tuella ehkä huomattavasti helpommin.

Kriisistä voi seurata myös hyviä asioita. Tulee uusia ystäviä. Arvot kirkastuvat. Alkaa ymmärtää elämää syvemmin. Monet kriisin kokeneet kertovat löytäneensä itsestään voimavaroja, joista eivät tienneet mitään.

Ehkä kriisin itse läpikäynyt myös osaa kohdata kriisin keskellä elävän ihmisen ymmärtäväisemmin.

Mitäpä jos ottaisit yhteyttä siihen ystävään, jonka kadotit kriisissä? Ehkä hänellekin on tapahtunut jotakin mullistavaa. Sillä tuskin kukaan tässä elämässä menetyksittä selviää. Kyse on vain siitä, mitä tapahtuu ja milloin.

 

Lähteenä käytetty:

Kenji Hall: Sweet release Turning on the waterworks, The Monocle Forecast 2019.

Luitko jo:

Mitä haluat kuulla, jos lapsesi on sairastunut vakavasti?

Yksi vastaus artikkeliin “Tuhat metriä lunta sydämen päälle – Miksi surevan kohtaaminen on vaikeaa?”

  1. Essayhelp sanoo:

    Thanks so much for the post.Really thank you! Great.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »