Ryhdistäydy, nuori!
On taas se aika vuodesta, kun moni nuori pohtii elämänsä suuntaa. Mihin opiskelemaan? Mistä töitä? Elämän suurista valinnoista on tullut kaikkea muuta kuin yksinkertaisia.
Keskustelut nuorten kanssa vievät syviin vesiin. Mitä on hyvä elämä? Miten menestyminen määritellään? Vanhempana toivoo lapselleen ennen kaikkea onnellista elämää.
Ihailen niitä, jotka pienestä pitäen tietävät, mitä haluavat tehdä, on se sitten opettaminen, rakentaminen tai soittaminen. Kun aikoinani aloitin opiskelut, heti alussa erottuivat ne, joilla oli selvät sävelet. Eräs nuori nainen kertoi valmistuvansa neljässä vuodessa äidinkielenopettajaksi, paluumuuttavansa sen jälkeen kotipaikkakunnalleen eläkevirkaan. Sen hän myös teki. Tämä olisi yhteiskunnan kannalta ihanteellista, mutta onko se aina sitä ihmiselle?
Parinkymmenen vuoden takaisista askelmerkeistä ei juuri ole hyötyä nykynuorille. Nyt pitäisi tietää jo lukiossa, ehkä jo yläkoulussa, mihin ammattiin tähtää. Kuka osaa ennustaa tulevaisuuden ammatit? Kaikkiko hoiva-alalle? Entä jos nuoren vahvuudet ovatkin jossakin muualla?
Onneksi meillä Suomessa pidetään huolta, että kaikki löytävät paikkansa. Vai pidetäänkö?
Tutkija Katariina Mertanen selvitti väitöskirjassaan, miten eurooppalainen nuorisopolitiikka pyrkii ehkäisemään syrjäytymistä. Käy selväksi, että nuorista pyritään mahdollisimman tehokkaasti leipomaan työmarkkinakelpoisia kehittämällä heidän työllistymistaitojaan ja itsetuntemustaan. Ne ovat sinänsä hyviä asioita, mutta tutkijaa huolettaa tämä pelkästään työmarkkinoiden ehdoilla tapahtuva kouluttaminen, ohjaaminen ja valmentaminen. Nuoren ominaisuuksiin keskittyminen nimittäin saattaa estää näkemästä syrjäytymisen yhteiskunnallisia syitä.
Mitä niille nuorille tapahtuu, jotka eivät sovi työmarkkinoiden vaatimaan muottiin? Syrjäytyvätkö he?
Ikävä kyllä näin taitaa usein käydä. Toisessa tutkimuksessa kysyttiin suoraan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevilta nuorilta, olivatko he saaneet oikeanlaista tukea. He kertoivat muun muassa tarvinneensa tukea terveyspalvelujen löytämiseen, mutta sen sijaan heitä olikin ohjattu koulutukseen ja töihin. Nuorten mukaan heitä ei kuunneltu riittävästi tilanteen määrittelyssä, ja siksi oikeantyyppisen avun löytymiseen oli mennyt jopa vuosia.
Kahden nuoren vanhempana minua huolettaa, ettei nuoria kuunnella. On kuitenkin kyse heidän elämästään. Ei meillä ole varaa syrjäyttää yhtäkään nuorta.
Tuija Siljamäki
Aiemmin samasta aiheesta:
