Poikkeustila vie nuorten mahdollisuudet yhteisöllisyyteen
Opettaja juttelee rauhallisella äänellä ruudulla. Lukiolaisen viimeinen kuukausi tätä koulua on alkamassa. Poika siemailee tyytyväisenä aamukahviaan. Ulkona pyryttää rakeita. Tämä on niitä etäkoulun etuja, ettei tarvitse lähteä tuonne hyytävään huhtikuun säähän. Opettajan ääni saa hänet hyvälle tuulelle. Se on lanka, joka pitää häntä kiinni koulumaailmassa, yhteisössä, johon hän kuuluu.
Se on lanka, joka on ohentunut miltei näkymättömiin.
Surettaa näiden karanteeniteinien puolesta. Nuoret ovat monella tapaa tämän kriisin häviäjiä ja unohdettuja osapuolia.
Nuorten kuuluisi saada olla yhdessä. Nuorten kuuluisi saada yhteisöön kuulumisen kokemuksia. Koulu on ollut tärkeä yhteisöllisyyden ylläpitäjä, mutta nyt tuntuu että monet nuoret sysätään yksin elämän tyrskyihin, suorastaan äkkiarvaamatta hylätään. Kun Lasten ja nuorten säätiö kysyi yli tuhannelta yläkoululaiselta ympäri maan, miltä koronakriisi näyttää heidän näkökulmastaan, kävi selväksi, ettei ruutu riitä luomaan yhteisöllisyyttä.
”Kaikki on pilalla, haluan kouluun enemmän kuin ikinä”, sanoi eräs kyselyyn vastanneista. Noin puolet kertoi ikävöivänsä koulua. Monen olo on haikea siitä, että koulu loppuu näin. Ei juhlaa, ei luokkaretkeä, ei leirikoulua. Meidän nuoreltamme lukion yhteisöllisyyden vaaliminen saa kouluarvosanan neljä. Lukio päättyi kuin seinään.
Hankalaa on ollut myös koulun ja vapaa-ajan rajan häviäminen. Tehtäviä on ollut normikoulua enemmän, ylimitoitetusti. Oma nuoremme vahvistaa tämänkin selvityksen havainnon: ikään kuin opettajat eivät olisi ymmärtäneet, että kaikista muistakin aineista tulee tehtäviä.
“Olemme vain kotona eristyksissä. Tilanne hajottaa välillä aika pahasti. Ei pääse oikein mihinkään sekä työskentelyn ja vapaa-ajan raja on välillä vaikea erottaa.” “Saatan istua koneen ääressä tekemässä tehtäviä koko päivän” kertoivat kyselyn nuoret.
Vajaa puolet (43%) kyselyyn vastanneista nuorista ilmoitti pitävänsä kavereiden kanssa vähemmän yhteyttä kuin ennen pandemiaa. “Korona on muuttanut elämääni paljon. Se on vienyt hyvät kouluhetket ja harrastusmahdollisuudet. Se on tehnyt minut yksinäiseksi ja hyvin huolestuneeksi omasta henkisestä terveydestä.” ”Yhteydenpito kavereihin on vähentynyt, sillä ruutuaikaa tulee etäopiskelussa niin paljon ettei aina jaksa tai huvita olla somen kautta yhteyksissä.”
Yksinäisyys oli jo ennen kriisiä monen nuoren kipeä ongelma. Koulut eivät ole vain tiedon tankkauspaikkoja, vaan myös tärkeitä foorumeja oppia sosiaalisia taitoja ja yhteisöllisyyttä.
Sitran juurisyyanalyysissä nuorten elämänhallinnasta ja mielenterveydestä sanotaan näin:
Opettajan ja luokan tuki ja hyväksyntä ovat tärkeitä yksinäisyyden kokemuksen vähentämisessä. Kansainvälisesti tarkastellen suomalaiset oppilaat kokevat kuitenkin opettajien olevan poikkeuksellisen vähän kiinnostuneita oppilaille tärkeistä asioista. Huolestuttavaa on myös se, että yläkoulussa itsensä ulkopuoliseksi kokevien oppilaiden osuus on kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana.
Nyt nuorilta on viety kaikki tilaisuudet harjoitella yhteisöllisyyttä, kun kesätyöpaikkoja ja rippileirejäkin on peruttu. Yritä siinä sitten kokea olevasi tärkeä osa tätä yhteiskuntaa.
Nuortenlinkin neuvontaan on tullut aikaisempaa enemmän viiltelyyn ja itsetuhoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Nuortenlinkin kysymyksissä ahdistus ja masentuneisuus korostuvat aiempaa enemmän, mikä voi heijastaa koko perheen tilannetta.
Olisikin jo korkea aika nähdä avauksia, joissa päätöksiä olisi mietitty nimenomaan nuorten näkökulmasta.
Tuija Siljamäki
Samasta aiheesta:
