Nuorten pahoinvoinnin syyt
Nuorten mielenterveyspalveluiden kysyntä on ruuhkautunut ympäri Suomea, erityisesti viiden viimeisen vuoden aikana. Sekasin-chatiin on tullut kuluneena vuonna yli 22 prosenttia enemmän yhteydenottoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Suuntaus näkyy myös omien nuorteni kaveripiirissä: tuulista on. Näen, miten hankalaa nuorten on löytää mieluista opiskelupaikkaa ja kesätyöpaikkoja. Monet ahdistuvat ja uuvahtavat jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä opiskelupaikkaa pitäisi hakea. Jos työpaikan saakin, siellä vallitsevat niin kovat arvot, että kovapintaisella aikuisellakin on kestämistä. Nuorten kokemuksista välittyy tunne: nuoria ei tarvita. Pitäisi olla heti valmis ja tehokas suorittaja.
Miksi Suomessa, joka on monilla mittareilla maailman hyvinvoivimpia maita, nuoret voivat niin pahoin? Ovatko nykynuoret vain niin hyvälle tottuneita, etteivät kestä pienintäkään vastoinkäymistä?
Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala ruotii Tampereen yliopiston Alusta! -blogissa nuorten pahoinvoinnin syitä perusteellisesti. Väitteet ”pullamössösukupolvesta” hän kumoaa suoralta kädeltä. Nuorten ongelmat ovat aitoja! Nuorten mielenterveyspalvelujen kysynnän räjähtämisessä ei myöskään ole kyse ylidiagnosoinnista tai medikalisaatiosta.
Perinteiset syyt, vanhempien päihdeongelmat, koulukiusaaminen ja nuorten oma päihteidenkäyttö ovat vähentyneet koko ajan. Tilalle on tullut uusia, selkeästi globaalin ja yhteiskunnallisen muutoksen mukanaan tuomia riesoja.
Jos aina vain suurempi osa nuorista ei selviä arjesta ilman erityisiä tukitoimia, tulee mieleen, onko arki viritetty väärin? Onko nuorille esimerkiksi sälytetty vastuuta sellaisista asioista, joihin heidän itsesäätelykykynsä ja tunnehallintansa ei kehitystason vuoksi riitä? kysyy Kaltiala.
Nuorisopsykiatri kritisoi koulujärjestelmää, joka vaatii yhä nuoremmilta kykyä tehdä vaativia päätöksiä:
Koulumaailmaan ainakin on tuotu toimintatapoja, jotka tiedettiin ennestään haastaviksi yliopisto-opintoja aloittavillekin ja joista aikuiset kokevat kuormitusta, kuten velvollisuus tehdä (yhä nuorempana) vuosien päähän määrääviä valintoja, toimia itseohjautuvasti ja työskennellä projektimaisesti vaihtuvissa avonaisissa tiloissa vaihtuvien työtovereiden kanssa.
Entä miten kävi yliopistojen pääsykokeiden uudistamisessa? Senhän piti suitsia valmennuskurssiteollisuutta ja helpottaa lukiolaisten stressiä. Kaltialan mukaan uudistus onkin siirtänyt stressin yhä nuoremmille ja valmennusteollisuuden jo yläkouluihin. Näin jo 13-vuotias voi stressata elämänsä pilaamista väärillä valinnoilla!
Lääkkeeksi nuortenpsykiatri ehdottaa peruutusliikettä nuorten liian aikaiseen pakkoitsenäistämiseen:
Kehitysikäiselle tulisi antaa päätösvaltaa ja oikeuksia sellaisissa asioissa ja yhteyksissä, joissa hänellä on kapasiteettia ottaa vastuu päätösten seurauksista ja velvollisuuksista, mutta ei sen enempää.
Jokainen voi miettiä, olisiko itse osannut tehdä järkeviä ratkaisuja 13-vuotiaana. Jos muistelen omaa urapolkuani, tiesin kyllä jo lapsena, mitä haluan isona tehdä. Se vain on vaihtunut matkan varrella moneen kertaan.
Mikä ihmeen kiire meillä on työntää nuoria työelämään (johon heitä ei kuitenkaan haluta keskenkasvuisina)? Onko näissä päätöksissä kysytty lasten ja nuorten mielipidettä, niin kuin nykyisin kuuluisi? Tai edes kehityspsykologian asiantuntijoita? Veikkaanpa, että ei ole.
Myös brittinuoret ovat yksinäisiä ja tuuliajolla, kirjoittaa The Guardian, ja siksi heitä vaeltaa sankoin joukoin elämäntaitovalmentajien hoiviin (tai haaviin). Lehden mukaan jo 35 prosentilla vuoden 1995 jälkeen syntyneistä on elämäntaitovalmentaja. Kirjoitin tästä aiemmassa blogipostauksessani.
Minusta suuntaus kertoo siitä, että nuorten elämästä puuttuu turvallinen ihminen, jonka kanssa keskustella. Eräs haastatelluista nuorista sanoo, että heidän jotka ovat varttuneet teknologian parissa, pitää melkein opetella katsomaan toista silmiin. Nuorilla ei ole ollut keskustelukumppania koulussa eikä kotona, joten kaikki kynnelle kykenevät hankkivat sellaisen maksamalla. Eräskin nuori oli säästänyt kesätyörahansa elämäntaitovalmentajaan.
Tähänkö meilläkin mennään? Ne nuoret, joilla on rahaa, hankkivat elämäntaitovalmentajan? Tai ne vanhemmat, joilla on rahaa, korvaavat poissaolonsa näin? Toivottavasti ei.
Tuija Siljamäki
Aiemmin nuorten mielenterveydestä:
