Nuoren ensimmäinen työpaikka – painajainen vai hienoa työkokemusta?
Pääsin kurkistamaan suomalaiseen työelämään erään tutun nuoren silmin. Ei kovin kauniilta näyttänyt.
Voi miten ihanaa tästä nuoresta oli saada ensimmäinen aivan itse ja ilman mitään yhteiskunnan tukia hankittu työpaikka! Se oli onnenpotku, jota hän juhli.
Melko pian alkoivat kuitenkin vaikeudet. Nuori laitettiin työpisteen hankalimpaan paikkaan, jossa piti ottaa vastaan ja pakata nopeaan tahtiin hihnalta tulevaa tavaraa sekä juosta hikipäässä eri paikoissa (en kerro minkälaista tavaraa, jotta työpaikka ja nuoren henkilöllisyys ei paljastu).
Sen seurauksena tavaraa saattoi pudota ja mennä pilalle eli sama työ jouduttiin tekemään uudestaan.
Siinä hän huhki päivät päästään, kun muilla hihnan äärellä työskentelevillä oli paljon leppoisampaa. Syystä tai toisesta työtehtävien vuorottelu ei onnistunut. Kokeneemmat työntekijät kyllä neuvoivat häntä. Kun yksi oli neuvonut nuorta tekemään tietyllä tavalla, toinen työntekijä kritisoi väärin tekemisestä, jos ei tehnyt juuri hänen neuvomallaan tavalla. Nuori koki koko ajan tekevänsä asiat väärin. Kun nuori sitten sairastui, hänet laitettiin heti sairausloman jälkeen samalle työpisteelle, jolloin hän sairastui uudelleen.
Työpaikan ilmapiiristä kertoo myös se, että nuoren tummaihoiselle kollegalle neuvottiin työtehtävät tahallaan väärin, jotta hänelle olisi tullut vaikeuksia.
Kun kysyin, miksei hän kertonut esimiehelle näistä ongelmista, hän vastasi: ”se tyyppi ei ollut sellainen, jolle olisi viitsinyt näistä puhua”. Hän oli yrittänyt selittää esimiehelle jotakin, mutta esimies oli vain paasannut hänen puheensa päälle. Esimiestä ei edes näkynyt työpisteellä juuri koskaan.
Minun korviini nuorella oli hyviä havaintoja työpaikan tiimien toiminnasta ja loistavia ideoita työtehon ja -ilmapiirin parantamiseksi, mutta minkäs sille voi, jos ”se tyyppi ei ollut sellainen, jolle näistä voi puhua”.
Nuori ei jatka enää kyseisessä työpaikassa, mutta takuuvarmasti sama ei kovin rakentava eikä kovin tuottavakaan meno siellä jatkuu. Jokainen pilalle mennyt tavara heittää koko tiimin työajan hukkaan. Jännää, että yksityisellä työnantajalla on varaa näin hulvattomaan voimavarojen tuhlaukseen.
Sanna-Mari Myllynen johtaa nuorten hyvän työelämän kehittämisohjelmaa Nuori Mieli Työssä. Hän sanoi viime vuonna Talouselämän haastattelussa näin:
“Ensimmäisestä työpaikasta täytyy jäädä positiivinen kokemus. Se on aivan satavarmaa, että työnteko ei huvita, jos ensimmäisessä työpaikassa tuntuu, että kollegat eivät ottaneet mukaan työyhteisöön ja esimies ei auttanut. Meidän on saatava suomalaiset työnantajat ymmärtämään, että heidän täytyy auttaa nuoria onnistumaan ensimmäisessä työssään. ”
Myllysen mukaan esimiestyöllä on valtava merkitys tässä. Johtamista on tutkittu paljon, ja tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan parempi johtaminen toisi 9,4 miljardia lisää yritysten käyttökatteisiin. Tutkimuksessa löydettiin selkeä yhteys hyvän henkilöstöjohtamisen ja yrityksen kannattavuuden välillä.
Toisaalta jokainen mukava työkaveri voi tehdä paljon hyvää. Nuori muisteli erityisesti yhtä entisen työpaikkansa kokenutta työntekijää lämmöllä.
Pian iso joukko nuoria valmistuu ammattiin tai suuntaa kesätöihin. Kuinka monen ensimmäiseen työpaikkaansa tänäkin kesänä kirkasotsaisena suuntaavan nuoren ensimmäinen kosketus suomalaiseen työelämään on vastaava kuin tuntemallani nuorella? Onko meillä tosiaan varaa tällaiseen hölmöilyyn?
Mitä nuoret sitten toivovat ensimmäiseltä työpaikaltaan? Amisrekryn mukaan tätä: että työnantaja tukee, tsemppaa ja välittää. Että hän perehdyttäisi työhön hyvin ja kysyisi, miten menee. Ei kuulosta mahdottamalta.
Ensimmäinen työpaikka on ikimuistoinen kokemus. Jätetäänhän nuorille hyvät muistot?
Tuija Siljamäki
Edellinen:
Riistämme teinien yöunet
Lue myös vaikeuksista selviytymisen taidosta:
Jaksaa, jaksaa!
