Hyppää sisältöön

Näin nuoret tekisivät maailmasta paremman

Nuorten mielestä tarvitsemme Suomeen nuoriasiavaltuutetun. Olen samaa mieltä.
Julkaistu
Teksti Tuija Siljamäki
Kuvat Markus Spiske/Unsplash
Näin nuoret tekisivät maailmasta paremman

Nuorilta kysytään nykyisin jo mielipidettä, mutta paljonko heidän mielipiteensä oikeasti painavat päätöksenteossa?

Ainakin nuoret itse kokevat, että eivät juurikaan. Nuorilta kysytään kyllä, mutta heidän viestinsä hautautuvat Ö-mappiin, komeron perälle.

Maailma näyttäisi kovin toisennäköiseltä, jos se olisi järjestetty nuorten mielen mukaiseksi.

Tämä käy ilmi muun muassa usean järjestön Kohtaa meidät -webinaarista 16.3. jossa nuoret kertoivat ajatuksiaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Tallenne on nähtävillä 31.3.2023 saakka.

Nuoret kertovat, mitä heidän mielestään tarkoittaa oikeasti matalan kynnyksen palvelu. Se on paikka, jonne voi mennä muuten vaan, mutta tarvittaessa sieltä saa myös palvelua, vaikkapa tukea työ- ja opiskelupaikan hakuun tai asunnon hakuun. Nämä paikat eivät olisi riippuvaisia hankkeista, vaan olisivat pysyviä, ja se olisi kaikille turvallinen tila.

Palvelut pitäisi tuoda siis sinne, missä nuoretkin ovat. Palveluihin pitäisi päästä nopeasti, myös ilman lähetettä tai diagnoosia. Nuoret haluavat tulla nähdyiksi yksilöinä ja vahvuuksiensa kautta, ei diagnoosien ja ongelmien kautta.

Esimerkiksi kouluun voisi tuoda enemmän palveluita ja niiden pitäisi olla näkyvämmin esillä kouluarjessa:

”Jos kuraattori koulussa olisi etukäteen tuttu, olisi paljon helpompi mennä häntä tapaamaan”, sanoo Valentina Vihonen Diakonissalaitoksen nuorten ohjelmasta.

Koululta toivotaan lisäksi muun muassa sitä, että oppiaineiden pitäisi tukea aikuiseksi kasvamista ja luokkien pitäisi olla pienempiä.

Yksinäisyys on iso terveysongelma

Paljon puhutaan nuorten yksinäisyydestä. Yksinäisyys on iso terveysongelma, jolle voisimme kyllä tehdä jotakin. Kuinka paljon meillä on kaupungeissa ilmaisia, päihteettömiä tiloja, joissa nuoret voivat oleskella ja tavata toisiaan? Niinpä. Kaupunkejamme ei ole rakennettu yhteisiksi olohuoneiksi, vaan rahaimureiksi. Ei siellä ole tarkoitus oleskella ja viihtyä.

Nuorten Suomi ehdottaakin nuoriasiavaltuutetun viran perustamista. Nuoret kokevat, että tarvitaan taho, joka valvoo ja pitää huolta nuorten aikuisten hyvinvoinnin toteutumisesta. Olen samaa mieltä.

Hanketta varten on perustettu kansalaisaloite. Käy allekirjoittamassa!

Lue myös: Nuorten ratkaisuehdotukset: 25 tapaa tehdä Suomesta parempi paikka nuorille (PDF)

Nuoriasiavaltuutetun tehtäviin kuuluisi:

1) arvioida aikuistuvien nuorten ja nuorten aikuisten edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata nuorten aikuisten elinolosuhteita ja hyvinvoinnin tilaa;
2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia nuorten aikuisten hyvinvointiin;
3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa nuoria aikuisia koskevissa asioissa ja edistää nuorten aikuisten hyvinvoinnin, edun ja osallisuuden sekä vaikuttamismahdollisuuksien toteutumista yhteiskunnassa;
4) pitää yhteyksiä nuoriin aikuisiin ja mahdollistaa nuorten aikuisten äänen kuulumisen monipuolisesti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa;
5) kehittää yhteistyömuotoja ja edistää tiedonkulkua nuorten syrjäytymistä ehkäisevien ja hyvinvointia edistävien toimijoiden välillä;
6) välittää nuorille tietoa nuorten aikuisten oikeuksista ja palveluista nuorilähtöisesti; sekä
7) välittää tietoa nuorten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *