Hyppää sisältöön

Lasten unelmat: yhden haave on toiselle itsestäänselvyys

Raikas hengitysilma, toimiva haima, vanhemmat selvin päin viikonloppuna. Siinä vain muutamia esimerkkejä lasten ja nuorten unelmista.
Julkaistu
Lasten unelmat: yhden haave on toiselle itsestäänselvyys

Tiesitkö, että presidentti Tarja Halonen unelmoi lapsena saavansa lemmikikseen hevosen, kuten Peppi Pitkätossulla? Se oli kuitenkin mahdotonta, ei vähiten siksi, että perhe asui kerrostalossa. Pikku-Tarjan haaveammatti oli joulukuusen koristelija tai ratikkakuski.

Kun lapsemme olivat pieniä, meillä oli tapana kirjoittaa toiveita seuraavalle vuodelle uudenvuodenaattona ja sulkea listat kuoreen. Kuoren sai avata vasta seuraavana uudenvuodenaattona. Lasten toiveet olivat liikuttavia: saada koira, tulla luokan parhaaksi juoksijaksi, saada oma huone, joku lelu.

Seuraavana uudenvuodenaattona oli ihana huomata, miten moni toiveista oli käynyt toteen.

Nelivuotiaana poika haaveili pitsasta, ruuasta, jonka lähes jokaiselle ainesosalle hän oli allerginen. Kuinka usein me normipitsan purijat osaamme arvostaa normipitsaa? Onneksi pojan haave toteutui myöhemmin, kun allergiat väistyivät.

Kahdeksannella luokalla nuoren miehen hartain toive oli saada toimiva haima. Useimmille meistä toimiva haima on itsestäänselvyys, me onnekkaat. Osaammeko arvostaa sitä?

Miten paljon maailman lapsilla onkaan toiveita, jotka ovat enemmistölle itsestäänselvyyksiä: että vanhemmat olisivat selvin päin viikonloppuna – hyvänen aika: että ylipäätään olisi vanhemmat!

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 16. – 22.11. Sen teema on tänä vuonna oikeus tulevaisuuteen, #oikeustulevaisuuteen. Tänä aikana oikeus tulevaisuuteen ei ole enää itsestäänselvyys, vaan meidän kaikkien aikuisten pitää havahtua tekemään hartiavoimin töitä, jotta maapallolla olisi tulevaisuus.

”Ilmastonmuutos on pilannut jääkarhujen kodin. Jääsaaret sulaa, jääkarhujen koti sulaa. Se vaikuttaa myös meihin. Aurinko kuumenee, jäät sulaa ja merien vedet nousevat, jotka aiheuttavat tulvia.” Poika, 9. lk

”Minun mielestä ilmastonmuutos on tulossa. Ihan kauhean huonoja jotkut poliitikot, ovat niin sokeita eivätkä huomaa sitä, kun rahaa tulee vain. Mutta toivon oikeasti, että poliitikot huomaisivat tilanteemme. Koska en halua että asuisimme tällaisessa paikkaa.” Tyttö, 7. lk.

”Se aiheuttaa tosi paljon ahistusta vaikka sen ei ees pitäis koska me ollaan kirjaimellisesti nuoria ja meijän ei pitäs olla huolissaan siitä, että mitäs sitte joku päivä kun meillä on omia lapsia, ni millases kunnos tää maailma on. Päättäjien pitäs tehä sille asialle jotain: niitte pitäs vaikuttaa näihin asioihin.” Keskisuomalaisnuori

”Olis ihan kiva hengittää raikasta ulkoilmaa eikä saasteita. Olis kiva että eläinlajit säilyy. Hyönteisten menettäminen on todella iso riski maapallolle.”Ammattikouluopiskelija

Lainaukset ovat poimintoja Lapsiasiavaltuutetun Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -julkaisusta. Siinä maapallon tulevaisuutta tarkastellaan ensimmäistä kertaa lapsen oikeuksien näkökulmasta, lasten ja nuorten omin sanoin.

Tänä vuonna kriisi on ulottunut koteihimme. Tuskin kukaan on säästynyt sen vaikutuksilta. Me vanhemmat olemme joutuneet todistamaan lastemme ja nuortemme ahdinkoa etäkoulussa ja kamppailemaan pandemiakuormituksen vuoksi kriisiytyvän erikoissairaanhoidon ja perhepalveluiden kanssa. Sanotaan, että tämä on vasta alkusoittoa sille, mitä on tulossa.

Lasten unelmat voivat olla pieniä tai suuria, joskus mahdottomia. Meidän aikuisten tehtävä ei ole rysäyttää heitä maan pinnalle, vaan auttaa elämään tällä pallolla tulevaisuudesta unelmoiden. Niin kauan kuin me aikuiset teemme edes jotakin kriisien lievittämiseksi, lapsilla ja nuorilla on toivoa.

#SaaUnelmoida –kampanjavideoilla julkisuudesta tutut henkilöt, kuten Tarja Halonen, kertovat lapsuudenunelmistaan.

 

Tuija Siljamäki

 

Aiemmin aiheesta:

Poikkeustila vie nuorten mahdollisuudet yhteisöllisyyteen

Mitä jos Kaapo Kakko ei olisi lapsena päässyt jäälle?