Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Milloin koulukiusaaminen on rikos?

25.09.2020

Jälleen on koulukiusaaminen noussut otsikoihin. Jokainen uutinen, jokainen uusi tapaus nostaa pintaan ikäviä muistoja niille, jotka ovat kokeneet kiusaamista itse tai joutuneet todistamaan rakkaan ihmisen kamppailua kiusaamisen kanssa.

Kiusaaminen ei ole mitään harmitonta lastenvälistä leikkiä, vaan vakava asia, jolla voi olla niin uhrille kuin kiusaajallekin jopa elinikäisiä seurauksia. Jatkuva koulukiusaaminen aiheuttaa pitkäaikaisen stressitilan niin sen kohteelle kuin sitä todistamaan joutuvillekin. Tutkimusten mukaan lapsi tai nuori voi kiusaamisen vuoksi kärsiä muun muassa jatkuvista päänsärystä, vatsakivuista ja unihäiriöistä. Yritä siinä sitten keskittyä koulunkäyntiin! Ei siis mikään ihme, että lapsi voi kiusaamisen vuoksi kokonaan kieltäytyä menemästä kouluun. Myöhemmin hänellä voi olla isompi riski sairastua muun muassa masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön.

Tarinoita lastensuojelusta blogin nimimerkki Perhonen kertoo kokemastaan koulukiusaamisesta näin:

Fyysinen kiusaaminen sattuu, totta kai, mutta niin tekee henkinenkin. Jos joudut joka kerta kouluun mennessä kuulemaan ivaa, joudut naurun kohteeksi, syrjityksi, kokemaan käännetyt selät ja katseet. Päädyt paikkailemaan näkymättömiä haavoja, jotka kulkevat mukana koko elämän.

Puhutaanko koulukiusaamisesta vieläkään riittävästi oikeilla nimillä? Koulukiusaaminen on väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Molemmat on luokiteltu rikoksiksi. Silloin kun kyse on alaikäisistä lapsista kiusaajina, katseiden pitää kohdistua heistä vastuussa oleviin aikuisiin. On meidän aikuisten tehtävä muistaa itse ja muistuttaa lapsiamme siitä, mikä on rikos.

Koulukiusaaja voi syyllistyä muun muassa kunnianloukkaukseen, vainoamiseen tai pahoinpitelyyn. Kiusaaminen voi loukata kiusatun yksityisyyttä, rauhaa tai vapautta, jolloin se on rikos. Kiusaaminen voi uhata kiusatun terveyttä, jopa henkeä, mikä on myös rikos. Myös toisen omaisuuden vahingoittaminen on rikos. Jos kuvaa toisesta loukkaavan videon ja jakaa sen, syyllistyy yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen tai törkeään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Lisäksi syyllistyy salakatseluun, jos kuvaa ilman lupaa.

Rikosuhripäivystyksen RIKU-lehden viimevuotisessa lapsiteemanumerossa ja Juristi vastaa -jutussa summataan hyvin, mikä kiusaamisessa voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Perusopetuslain mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Koulun opettajat ja rehtori voivat siis syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen, mikäli he eivät puutu kiusaamiseen ja seuraa puuttumistoimenpiteiden vaikutuksia.

Kuten Yle:n uutisessa muistutetaan, vahingonkorvausvastuulle ei ole alaikärajaa. Myös alaikäinen eli alle 15-vuotias voi joutua maksamaan esimerkiksi rikotuista vaatteista ja tavaroista, fyysisistä vammoista ja niihin liittyvistä hoitokuluista mutta myös esimerkiksi kiusaamisen aiheuttamista ja lääkärin toteamista psyykkisistä haitoista ja lääkekuluista. Lapsen tai nuoren maksut peritään häneltä aikuisena korkoineen palkasta.

Sellainen on ikävä tulevaisuudenkuva kiusaajallekin.

 

Tuija Siljamäki

 

Tukea kiusatuille:

www.valopilkkuja.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivut vanhemmille kiusaamisesta

Positiivinen esimerkki koulukiusaamiseen puuttumisesta:

Näin koulukiusaaminen kitketään

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »