Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Kuritusväkivalta katkesi minuun

04.05.2019

Se oli erään koulupäivän jälkeen, kun sanoin isälle pahasti. Olin yhdeksän. Isä oli pötköttelemässä sohvalla, kuten hänellä oli tapana aina työpäivien jälkeen. Kutsuin häntä laiskaksi. Luulin, että ihmisiä saa yleisesti sanoa laiskoiksi. En tajunnut että näin sai haukkua vain lapsia.

Isän reaktio tuli salamannopeasti. Ennen kuin ehdin tajuta, mitä tapahtui, minua lennätettiin tukasta pitäen omaa huonetta kohti. Tuntui kuin päänahkaa olisi revitty irti. Omassa huoneessani lysähdin lattialle ja kuuntelin, kuinka sydän hakkasi korvissa. Tärisin sokissa.

Isä nosti minua tukasta, koska pystyi tekemään niin. Se oli tehokas tapa osoittaa pennulle paikkansa tarvitsematta sanoa mitään. Isä kuritti tukistamalla, koska 70-luvulla se oli sallittua ja todella yleistä. Isä teki niin myös siksi, että hänelle oli tehty niin. Ukki purki sotatraumaansa hakkaamalla lapsiaan ja vaimoaan. Sitä kutsuttiin kasvatukseksi.

Englannissa kuritusväkivaltaa kutsutaan hellitellen termillä ”loving smack”, rakastava läimäys. Voiko väkivaltainen teko ikinä olla samanaikaisesti rakastava? ”Smack”illä on vielä jännä kaksoismerkitys, se tarkoittaa myös pusua. Kuten The Guardianin artikkelissa kerrotaan, termin ainoa tarkoitus on tarkoitus kaunistella vanhempien itsehillinnän menetystä ja keinottomuutta.

Suomessa ollaan oltu kielellisesti aivan yhtä kekseliäitä naamioimaan vanhempien harjoittamaa väkivaltaa. Minun lapsuudessani vanhemmat vitsailivat koivuniemen herrasta, joka laulaa ja tanssii lapsen takapuolella. Puhuttiin myös selkäsaunoista, tukkapöllyistä ja luunapeista.

On käsittämätöntä, että vielä 2010-luvulla Euroopassa on maita, jotka eivät edes harkitse kuritusväkivallasta luopumista (Tsekki ja Iso-Britannia). Kanadassa kuritusväkivalta on lailla säädeltyä: sitä saa käyttää 2-12-vuotiaisiin lapsiin ja läimäys pitää annostella avokämmenellä sopivan jämäkästi.

USA:ssa kuritusväkivalta on sallittua ja vuonna 2014 yli 70 prosenttia vanhemmista olikin sitä mieltä, että lapset tarvitsevat välillä ”a good, hard spanking” eli kunnon piiskausta takapuolelle.

Suomessa kuritusväkivalta kiellettiin 1984. Onko meillä siis aihetta röyhistellä rintaamme?

On, sillä kuritusväkivalta on meillä laskenut dramaattisesti koko 2000-luvun. Juuri kukaan ei enää piiskaa lastaan, mutta toisaalta huolestuttavan moni tukistaa lastaan eikä miellä sitä väkivallaksi. Lastensuojelun keskusliiton vuoden 2017 kuritusväkivaltaselvityksessä Piiskasta jäähypenkkiin viidesosa vanhemmista kertoi tukistavansa lastaan ja kolmasosa vanhemmista hyväksyi tukistamisen kasvatuskeinona.

Ajatteliko isä ikinä tekevänstä väärin? Uskon niin. Mutta luulen hänen myös ajatelleen, että oli suorastaan hänen velvollisuutensa kasvattaa niin, koska se oli ainoa tapa, jonka hän oli oppinut. Meidän suhteeseemme väkivalta jätti jäljet. Aloin vihata häntä joka kerta enemmän. Myös kunnioitus häntä kohtaan rapisi. Rakensin häntä vastaan suojamuurin, jonka taakse hän ei enää ikinä päässyt. Hän menetti tyttärensä.

Olisi tekopyhää väittää, ettei ruumiillinen kuritus, jota lapsena sain, ole näkynyt omien lasteni kasvatuksessa mitenkään. Kun lapset olivat taaperoita, tuli hetkiä, jolloin kaikki tuntui ylivoimaiselta. Selkärankareaktio oli tehdä jotakin väkivaltaista. Tunnistin tuon sukupolvien takaa nousevan impulssin pakotuksen kädessä, joka nousi kuin läimäistäkseen. Ymmärsin, että minun oli noina hetkinä parempi poistua paikalta (vähintään henkisesti) ja puhallella pari kertaa ulospäin.

On yhtä vähän syytä hyväksyä kuritusväkivalta kuin mikään muukaan väkivalta. Se on aina loukkaus lapsen, puolustuskyvyttömän pienen ihmisen ruumiillista koskemattomuutta vastaan. Kasvatukseen on runsaasti parempia, kannustavampia keinoja. Vinkkejä esimerkiksi täällä: Kasvata kannustaen!

 

Tuija Siljamäki

 

Aihetta aiemmin käsitelty täällä:

Tabu nimeltään kuritusväkivalta

Edellinen:

Halaa itseäsi, vanhempi!

5 vastausta artikkeliin “Kuritusväkivalta katkesi minuun”

  1. Äiti -84 sanoo:

    Minä niiiin tunnistan itseni tuosta tekstistä, paitsi, että tukistaja oli äiti eikä tukistaminen jäänyt ihan ykköskertoihin. Omalla kohdallani selkärankareaktio on tapahtunut kaksi kertaa ennen kuin olen ehtinyt tajuta tarttuneeni lasta tukasta. Ensimmäisen kerran lapsen ollessa n. 2,5v. ja toisen kerran hänen ollessaan 2-luokalla. Muulloin olen ehtinyt “poistua tilanteesta” tai saanut hillittyä reaktioni. Toivon jokaiselle vanhemmalle tarpeeksi itsemyötätuntoa ja sitä kautta viisautta ja ymmärrystä hankkia apua jos sukupolvien ketjun katkaiseminen omin voimin tuntuu liian vaikealta.

    1. tuimarita sanoo:

      Kiitos aivan loistavasta kommentista! Itsemyötätunto on hyvä suositus. 😊

  2. Vitsan vallan alla kasvanut sanoo:

    Kasvoin maaseudulla, erittäin uskonnollisella alueella ja sain kovan kasvatuksen. Aika julmaa oli. Kumpa olisi jäänyt vain tukistamiseen. On, annettu korvapuusteja, luunappeja, kopautettu päähän isolla puukauhalla. Piti seistä nurkassa tai nenä kiinni seinässä, kädet ylhäällä pitkiä, pitkiä aikoja. Äiti vetelii vitsalla pitkin reisiä aina, kun kädet alkoi valua alas. 2-3 kertaa kuussa tuli selkään säännöllisesti 9v asti. Yleensä sain maistaa vitsaa. Vitsa haettiin koivikosta ja piti valita oksa millä piiskattiin(jos valitsi huonon sain 2 kertaa selkään. Piti vetää housut nilkkoihin, ja mennä äidin tai isän polvelle tai seistä nojaten seinään kun piiskattiin. Äiti piiskasi aina kovaa, hänen mielestään en oppinut ellei se sattunut ja siitä jäänyt kunnon jäljet. Vitsa jätettiin keittiön ovenkarmin päälle aina muistuttamaan. 2 remmiä oli eteisen naulakossa mistä valita, toinen paksua ja jäykkää nahkaa, toinen pehmeää ja taipuisaa(valitsin sen paksun aina, muuten äiti suuttui enemmän.). Remmillä sain vain pari kertaa selkään. Jos tein jotain vakavaa äiti nappasi ensimmäisen piiskaamiseen sopivan esineen, kauhanvarren, hiusharjan, pingis-mailan, puhelin-johdon, autoradan pätkän, harjanvarren tai mattopiiskan. Persus oli välillä pari päivää arka ja oli pakko istua tyynyn päällä. Olin liikuntavammainen. Käytiin 1 kuussa lääkärissä. Lääkärit näki piiskan jäljet, mutta ei siihen reagoitu silloin. Fysioterapeutti oli perhetuttu, hän tukisti ja antoi kerran itse selkään ja pesi suun saippualla. Kodinhoitajilta sain 5 kertaa selkään. Äiti käski antaa selkään jos en totellut.

    1. tuimarita sanoo:

      Ketään ei ikinä pitäisi kohdella noin!

  3. Vitsan vallan alla kasvanut sanoo:

    Jos edellistä kommentoin. Äiti oli rakastavava ja hellä jos olin kiltisti, jos en ollut hän kuritti kovalla kädellä. Siellä missä asuin tuollainen kohtelu oli tavallista. Kaikilla kavereilla oli samanlaista tai pahempaa. Kaverit enimmäkseeen tuli sieltä kirkon piiristä. Todistin 2 kertaa kaverin selkäsaunan. Näin kerran kun kaverin veljeä piestiin vyön solkipäällä pitkin selkää rajusti minun silmieni edessä, se oli ihan raivopäistä hakkaamista. .Ja tuohon aikaan ne vanhan ajan kodinhoitajat antoi piiskaa,, jos ei totellut. Onneksi kaikki eivät piiskanneet. Kaksi piiskasi ja vain toinen oli todella kovakourainen. Äiti oli väsynyt minun hoitoon ja rankkaan työhön eikä ymmärrystä huonolle käytökselle riittänyt. Aikuisena olen alkanut ymmärtää äitiä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »