Kasvu

Kasvata kannustaen!

Kannustava kasvatus kannattaa

08.05.2017 Kaisa Pastila Mira Mallius

älä ohita mua! kasvata kannustaen. Kannustava kasvattaja kohtaa lapsen tunteet ja auttaa häntä niiden säätelyssä. Näin stressihormoni ei muutu myrkyksi lapsen kehossa.

Kannustava kasvattaja kohtaa lapsen tunteet ja auttaa häntä niiden säätelyssä. Näin stressihormoni ei muutu myrkyksi lapsen kehossa.

Päiväkotipäivän jälkeen viideltä vanhempi ja lapsi ovat kaupassa. Vanhempi yrittää haalia nopeasti kasaan illallistarvikkeita. Lapsi löytää karkkihyllyn:

”Haluan karkkia. Osta mulle karkkia!”

Jo valmiiksi väsynyt ja ärtynyt aikuinen tiuskaisee:

”Nyt mennään!”

Hän retuuttaa lapsen kädestä mukaansa. Pieni puhkeaa itkuun.

Tyypillinen näky. Lapsi ohitetaan täysin. Hän ei tule kuulluksi, nähdyksi tai kohdatuksi. Harmittaa pienen puolesta, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikkö Satu Keisala.

Ennakointi auttaa

Keisala kouluttaa ammattilaisia kannustavaan kasvatukseen. Hän on kolmen lapsen äiti ja koulutukseltaan erityispedagogi.

Lapsi pysähtyi oman tarpeensa ja tahtonsa kanssa, mutta vanhempi ei reagoinut lapsen viestiin eikä pysähtynyt hänen äärelleen.

Jos äiti tai isä olisi toiminut kannustavan kasvatuksen periaatteiden mukaan, hän olisi suhtautunut lapseen empaattisesti:

”Tiedän, että haluat karkkia ja sua harmittaa, mutta tänään ei ole karkkien vuoro. Mennään kotiin laittamaan ruokaa. Kyllä me tästä selvitään.”

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, Keisala lohduttaa.

Jos lapsi olisi yhä vain vaatinut karkkia ja vaikka vetänyt itsensä äksäksi lattialle, vanhempi olisi jatkanut lempeää jutusteluaan ehkä samalla lasta silittäen:

”Tiedän, että sulla on nyt kova paikka, mutta ei se mitään. Tule syliin, niin mennään kassalle.”

Tai hän olisi voinut sanoa:

”Mä tiedän, miltä susta tuntuu. Mullakin on kova nälkä. Mutta kyllä me tästä selvitään.”

Kyllä me tästä selvitään!

Tai sitten kauppakriisiä ei olisi koskaan tullut.

Kannustavassa kasvatuksessa keskeistä on ennakointi. Aikuinen tuntee itsensä ja lapsensa niin hyvin, ettei ajaudu näin kuormittavaan tilanteeseen.

Jos kaupassa on kuitenkin käytävä, lapselle tulee selittää tarkasti etukäteen:

”Nyt mennään hakemaan vain nopeasti ruokaa. Tullaan lauantaina sitten isommille ostoksille, jolloin voidaan ostaa myös herkkuja.”

Yksinpärjäämisen eetos

Älä ohita mua, kasvata kannustaen, Kannustava kasvattaja kohtaa lapsen tunteet ja auttaa häntä niiden säätelyssä.Kannustava kasvatus perustuu siihen, että lapsen tunne huomataan ja nimetään. Viesti pienelle on:

”Tunteesi on totta ja tärkeä. Autan sinua sen kanssa, ja sitten jatkamme eteenpäin”.

Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on haastavaa myös aikuiselle erityisesti, jos on syntynyt siihen sukupolveen, jonka tunteita ei ole tuettu.

Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa on ollut tapana vältellä kiintymyksen osoittamista. Vaikka lapsen vanhemmat ovat olleet lähellä, he eivät ole olleet saatavilla tunteen tasolla.

Ruoka on ollut kyllä pöydässä kello viisi ja arjen rakenteet ovat olleet kohdillaan, mutta lapsi ei ole saanut tarvita vanhempiaan. Hän on oppinut jo pienestä pärjäämään yksin ja sisäistänyt Ei tarvitse auttaa -elämänasenteen.

Välttelevän kiintymyksen mallissa elämä ei ole ihan turvatonta: lapsi kyllä tietää, mitä tapahtuu ja mitä hän voi odottaa, mutta silti jää vaille henkistä tukea ja lämmintä läheisyyttä.

Sanottiin esimerkiksi, että lapset hakevat huomiota. Sitä pidettiin kielteisenä, vaikka sehän on vain tarvitsemista. Lapset tarvitsevat aikuisia, mikä on ihan luonnollista. Lapsi ei hae huomiota, vaan yhteyttä meihin.

Pohjana neurotieteet

Kannustava kasvatus perustuu uusimpaan neurotieteelliseen tutkimukseen. 2000-luvulla on pystytty kuvantamaan, mitä stressihormoni tekee lapsen aivoille ja keholle.

Jos lapsi altistuu pitkäaikaisesti ja voimakkaasti stressille vaikkapa tilanteessa, jossa aikuinen jatkuvasti ohittaa lapsen tai arvostelee häntä, vaikuttaa se lapsen aivojen kehitykseen.

Pieni lapsi ei itse rauhoita itseään, sillä hänellä ei ole keinoja siihen. Hän tarvitsee tehtävään säätelevän ja turvallisen aikuisen. Jos pieni lapsi jää toistuvasti yksin vahvan stressikokemuksensa kanssa, muokkaa se merkittävästi aivoja ja kehoa ja määrittää sitä kautta lapsen elämänmittaisia toimintamahdollisuuksia.

Lapsi ei hae huomiota, vaan yhteyttä meihin.

Tutkimusten mukaan lapset tarvitsevat turvallisia, lämpimiä ja myönteisiä ihmissuhteita ja laadukasta vuorovaikutusta. Niistä syntyy pohja ihmisen hyvälle kehitykselle koko elämän ajalle.

Aikuisen kannattaa käyttää rauhoittamiseen useita aistikanavia: kosketusta, silityksiä, lempeää katsetta ja pehmeää ääntä.

Lapselle luodaan turvaa ja saatellaan hänet takaisin omalle sietoalueelleen: ”Sulla ei ole mitään hätää! Kyllä tästä selvitään!”

Kun aikuinen auttaa aktiivisesti lasta löytämään rauhoittumiskeinoja, lapsen omat säätelykeinot vahvistuvat vähitellen. Eri lapsilla toimivat eri jutut. Vanhemman pitää olla herkkänä ja tuntea paitsi itsensä myös lapsensa.

Minulla on erilainen suhde jokaiseen lapseeni. Jokainen heistä on kaivannut omanlaistaan säätelytukea eri kohdissa, erivahvuisesti ja eri lailla, sanoo Satu Keisala.

>Satu Keisala (toim.): Väkivalta ja laiminlyönti kasvatuksessa Tunnista, puutu & auta. Ensi- ja turvakotien liitto 2016.

Auta vanhempaa mäessä!

Jos haluat muuttua kannustavaksi kasvattajaksi, pääset pitkälle jo yhdellä säännöllä: suhtaudu lapseesi empaattisesti. Hankaliin tilanteisiin antaa tässä apua Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikkö Satu Keisala.

Kaksivuotias kieltäytyy aamupalasta. ”Haluaa jäskiä”, hän sanoo.

Näin pieni lapsi ei osaa vielä säädellä tunteitaan. Jos hän pyytää jäätelöä, hän saattaa itse asiassa olla väsynyt, kaivata syliä tai hakea muuten yhteyttä sinuun.

Mene lapsen luo ja yritä saada selville, mikä viesti hänellä on. Sanoita lapsen tunne ja suhtaudu siihen empaattisesti.

”Voi että, sun tekee mieli jätskiä. Onkohan sulla kova nälkä?”

Älä jää kuitenkaan jumiin jätskipyyntöön, vaan auta lasta eteenpäin:

”Nyt syödään puuroa, ja viikonloppuna on sitten herkkujen aika. Kohta lähdetään päiväkotiin. Haluaisitko pukea sen kivan dinopaidan päälle?”

Tärkeintä on, ettet torppaa lapsen tunnetta tai arvota sitä huonoksi esimerkiksi teeskentelemällä, ettet kuule lapsen jäätelöpyyntöä.

6-vuotias ei halua lähteä luistelemaan. Neuvolassa on kuitenkin sanottu, että lapsen pitäisi opetella luistelua. ”Saat luistelun jälkeen jäätelön”, houkuttelet, mutta lapsi pysyy kannassaan. Lopulta kärsivällisyytesi loppuu: ”Hyvä on! Ei sitten mennä luistelemaan.”

Miksi pitäisi lähteä luistelemaan? Onko kaikkien muka pakko opetella luistelua? Kuusivuotias tietää jo, mitä tahtoo. Hänellä itsellään pitää olla motivaatio luisteluun. Kukaties hän innostuu lajista vasta koulussa, kun koko luokka menee jäälle.

Palkkioiden lupaaminen on sallittua.

Oletko ennakoinut luistelemaan lähtöä, kertonut lapselle jo viikkoa ennen, että lauantaina on sitten luvassa se hauska luisteluretki, ja luonut hänelle näin odotuksia?

Luisteluun pakottaminen olisi huono idea. Suhteeseenne tulisi särö, joka pitäisi paikata myöhemmin. Pahinta olisi, että luistelu värittyisi lapsen mielessä ikäväksi asiaksi ehkä vuosiksi eteenpäin.

Jos kokeilet luisteluideaa uudestaan, ole lapsentahtinen ja empaattinen. Palkkioiden lupaaminen on sallittua.

Lapsi tuo päiväkodista kotiin piirustuksen, joka on tehty hutaisten. Kehut työtä, koska toivot, että kehuminen motivoisi lasta seuraavalla kerralla piirtämään keskittyneemmin.

Se, että piirustus olisi hutaisu, on oma tulkintasi. Et voi tietää, mitä lapsi on ajatellut työtä tehdessään. Kysy lapselta: ”Kerro mulle vähän tästä. Mitä olet piirtänyt tähän?”

Yleensä lapsi tietää, saako kehuja aiheesta. Jos näennäiskehut lasta usein, vesittää se hetkiä, jolloin lapsi voisi tulla kehutuksi oikeasti. Lapsen kehitystä tukee erityisesti sellainen kannustus, jossa lapsi kokee tulleensa aidosti nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi ja saaneensa siitä palautteen.

Lapsi luettelee: ”Koulussa on tyhmää. Elämä on tyhmää. Ei ole tulossa mitään kivoja juttuja.”

älä ohita mua. kasvata kannustaen. Kannustava kasvattaja kohtaa lapsen tunteet ja auttaa häntä niiden säätelyssä. Näin stressihormoni ei muutu myrkyksi lapsen kehossa.Pysähdy empaattisesti ja uteliaasti lapsen äärelle: ”Ai, susta tuntuu tolta. Kerro vähän: onko jotain sattunut?”

Sinun pitää selvittää, mikä lapsen todellinen viesti on. Onko koulussa sattunut jotain? Onko kavereiden kanssa tullut riitaa? Tuntuuko jonkin aineen opiskelu vaikealta? Vai onko kyse vain hetkellisestä turhautumisesta: harmittaako lasta esimerkiksi se, että pelit on siltä illalta pelattu?

Usein sorrumme vanhempina siihen, että haluamme muuttaa lapsen tunteen äkkiä takaisin hyväksi. Kielteinen tunne kun aiheuttaa niin kurjan olon. Autat lasta kuitenkin parhaiten, jos tunteen mitätöimisen sijasta autat lasta itseään löytämään kivoja asioita: ”Mistä nauttisit? Mikä tuottaisi sulle iloa? Mikä olisi tosi kivaa?”

Jos lapsi hetken päästä alkaa itse keksiä iloa tuottavia ratkaisuja, vahvista niitä: ”Hei, huomaatkos, nythän me löydettiinkin pari kivaa juttua!”

Sanot aamiaispöydässä: ”Ei saa kurluttaa maidolla. Älä, Joel, sotke sillä hunajalla. Varo maitolasia! Nyt, josset syö, otan auton sinulta pois ja telkkari menee kyllä kiinni. Ines, älä nouse pöydälle! Kukaan ei saa nousta pöydälle! Ava, älä häiritse veljeäsi. Anna Joelin syödä rauhassa.”

Olet selvästi stressaantunut. Voisiko herätys olla varttia aikaisemmin, jotta ruokapöydässä ei tulisi niin kiire?

Ei auta, että rajaat vaihtoehtoja, koska silloin lapsi on edelleen ihmeissään, mitä hänen pitäisi tehdä. Kieltojen sijaan aivot kaipaavat suoria ohjeita, esimerkiksi ”Juo maitoa nätisti” tai ”Laita hunaja pöydälle.”

Uhkailu toimii vain, jos televisio tosiaan laitetaan kiinni, mikäli lapsi jatkaa syömistä vitkuttaen. Useinhan me emme toteuta uhkauksia, vaan jatkamme niillä kiristämistä liian pitkään, mikä hämmentää lapsia.

5-vuotias on ollut mummun ja vaarin kanssa risteilyllä. Kun he palaavat, kysyt: ”Miten reissu meni?” Lapsi vastaa, että reissu oli ihan tyhmä. Tämä saa sinut raivostumaan: ”Huomaatko, miten paha mieli isoisälle tuli.” Lapsi alkaa itkeä. Olet niin suuttunut, ettet pysty ottamaan vastaan lapsen tunnetta tai lohduttamaan tätä.

Mitähän lapsesi oikein mahtoi kertoa? Kun hän näki sinut, hän päästi irti sen vaikean tunteen, esimerkiksi ikävän, jota hän oli joutunut kokemaan risteilyllä. Se, että syyllistit lasta, ei ollut ehkä paras mahdollinen ratkaisu. Olisitko voinut heittää kommentin huumoriksi?

Jos olisit sanonut: ”Voi että minua hävettää, että käyttäydyit noin”, olisit manipuloinut lasta. Tämänkaltainen syyllistäminen eli se, että pyrit tuottamaan lapsessa syyllisyyttä, jotta hän ymmärtäisi käyttäytyä toivomallasi tavalla on täysin kiellettyä ja erittäin vahingollista suhteellenne.

Voit palata tilanteeseen lapsen kanssa myöhemmin ja pyytää anteeksi. Yhteys välillenne pitää palauttaa takaisin.

älä ohita mua! kasvata kannustaen. Kannustava kasvattaja kohtaa lapsen tunteet ja auttaa häntä niiden säätelyssä. Näin stressihormoni ei muutu myrkyksi lapsen kehossa.

Miten löydät itsestäsi kannustavan kasvattajan?

  1. Sinulla on oltava tarve ja halu muuttua.

Jotta pystyt muuttamaan toimintatapojasi, sinun pitää haluta muutosta. Onko jokin asia saanut sinut pohtimaan kasvattajuuttasi viime aikoina? Onko se saanut sinut esimerkiksi kokemaan syyllisyyttä?

Syyllisyyttä ei kannata pelästyä, vaan sen äärelle voi pysähtyä ja miettiä: tässä tilanteessa on jotain, joka aiheuttaa minussa tätä vaikeaa tunnetta. Mikähän se on?

  1. Mieti, mitä haastavissa tilanteissa tapahtuu.

Hyvä, nyt sinulla on motivaatio! Lähde sitten tutkimaan, mitä sinulle haastavissa kasvatustilanteissa tapahtuu. Miten reagoit niissä? Mikä on sinulle ominaista?

Entä mitkä ovat vahvuutesi vanhempana? Mitkä ovat omat kehittymisen kohteesi?

  1. Tule tietoiseksi omista kasvattajistasi.

Muistele omasta lapsuudestasi joku aikuinen, joka on kohdannut sinut tosi hyvin. Palauta mieleen jokin kohtaaminen. Aikuinen voi olla opettaja, naapuri, oma vanhempi, valmentaja, sukulainen…  Mitä voisit ottaa tästä kohtaamisesta voimavaraksesi omaan muutokseesi?

  1. Tuo esille myönteiset tunteet.

Ala tietoisesti lisätä myönteistä tunnepuhetta arkisissa tilanteissa: ”Tuntuupa hyvältä, kun…”, ”Olet ihana” tai ”Kylläpä sulla on ihanat, kauniit kasvot.”

Idea on löytää tunteita sekä oppia jäsentämään ja sanoittamaan niitä.

Lapsi osoittaa tunteita käytöksellään. Suhtaudu uteliaasti ja empaattisesti lapsen käytökseen. Mitähän hän haluaa sinulle kertoa? Mikähän viesti lapsen käytöksen takana on?

  1. Keksi kivaa tekemistä yhdessä lapsen kanssa.

Mieti, mikä tuottaa sinulle iloa yhteisissä tekemisissä lapsen kanssa. Yritä lisätä näitä asioita arkeenne.

Pohdi myös, millainen suhde sinulla on vanhemmuuteen. Jos se tuntuu puurtamiselta, voisitko ajatella, että vanhemmuus on pääosin ihan kivaa. On tärkeää, että jokin asia vanhemmuudessa tuottaa sinulle iloa tai nautintoa.

Apua tarjolla

Kasvatakannustaen.fisivustolta löytyy pääasiassa ammattilaisille suunnattu virtuaalikirja, mutta siihen voivat tutustua kaikki asiasta kiinnostuneet. Kirja pyrkii siihen, että oppisimme tunnistamaan kasvatuksessa käytettävän väkivallan ja laiminlyönnin.

Henkistä väkivaltaa on esim. lapsen sanallinen loukkaaminen, näkymättömäksi tekeminen, hylkäämisellä pelottelu tai hyväksynnällä kiristäminen. Henkistä laiminlyöntiä on myös se, ettei vanhempi ole lapsen saatavilla tunnetasolla tai että hän on välinpitämätön lapsen tarpeita kohtaan.

Kirjassa esitellään myös kannustavan kasvatuksen menetelmiä esimerkiksi videoiden avulla.

Kannusta minut vahvaksi! -hanke kuuluu STEAn rahoittamaan Emma & Elias -avustusohjelmaan ja sen käytännön järjestelyistä vastaa Ensi- ja turvakotien liitto.

Miten teillä?

Kysyimme kolmelta vanhemmalta:

  1. Mikä on haastavinta kasvattamisessa juuri nyt?
  2. Voisiko kannustavasta kasvatuksesta olla apua?

Näin he vastasivat:

Sari, 47, 8-vuotias poika ja tyttö

  1. Selittää lapsille, että erilaisia muotivillityksiä menee ja tulee, mutta kaikkia leluja, pelejä tai laitteita ei tarvitse saada ei vaikka luokkakaverilla ne olisi.
  2. Olen oivaltanut ennakoinnin toimivuuden. Toinen lapsista on kova haluamaan kaupasta milloin mitäkin, siksi sovimme aina etukäteen, mitä tällä kertaa ostetaan. Kun on lelujen oston aika, neuvottelemme etukäteen, mistä hintaluokasta voi valita. Näin kaupassa ei tarvitse käydä neuvotteluja.

Olli, 34, 2,5-vuotias poika

  1. Se, että poika on tällä hetkellä niin vahvasti äidin perään. Tänään oli minun vuoroni herätä kello viisi pikkumiehen kanssa, mutta hän olisikin halunnut vaimoni nousevan ylös. Seurasi vartti itkua ja mielipahaa. Sama kaava on toistunut jo parin kuukauden ajan.
  2. Aion kokeilla aamuissamme sitä, että autan kaksivuotiasta määrätietoisemmin yli pettymyksestä. Kohdistan hänen huomionsa esimerkiksi junarataan tai telkkariin. Olemme alkaneet harjoitella myös tunteiden nimeämistä. Poika tunnistaa jo surun ja ilon. Ennakointia mietimme myös. Olisikohan pienelle selkeämpää, että sama ihminen heräisi hänen kanssaan joka aamu?

Saara, 38, 5-, 8- ja 11-vuotiaat tytöt

  1. Teini-iän tuomat uudet kysymykset: Voiko sisävaatteissa mennä talvipakkaseen? Kuinka monta tuntia YouTubea voi katsoa päivässä? Miksei saa käyttää Snapchatiä?
  2. Meidän perheessä on aina näytetty tunteita ja halailtu paljon. Koetamme myös tehdä kivoja asioita yhdessä. Tunteiden sanoittamista aion tehdä tästä eteenpäin tietoisemmin kuin ennen. Ajattelen silti, että vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Vanhempi asettaa rajat, ja se on se, mistä lapsen turva syntyy.

Lue myös: Norjassa perhe saa apua ajoissa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *