Alkoholistin lapsi oppii pettymään aikuisten lupauksiin
Isä leväytti kartan pirtinpöydälle suurieleisesti. Se ei ollut tavallinen kartta, vaan siinä oli kulmikkaita länttejä, metsäpalstoja. Kynän kanssa kartan yllä ilmaan piirrellen hän selitti mistä metsistä tulisi meidän lasten omaisuutta sitten joskus. Ei siis huolta, tulevaisuutemme olisi turvattu. Hän hyvänä isänä pitäisi siitä huolen. Olin teini, joka oli juuri aloittelemassa omaa itsenäistä elämää, joten eikö kuulostakin hyvältä?
Pystyin vaivoin teeskentelemään kiinnostusta. En halunnut pahoittaa isän mieltä, mutta tiesin, ettei siitä koskaan tulisi totta. Niin kuin ei tullutkaan. Tiedätte kyllä, mihin pohjattomaan kaivoon nekin metsärahat hulahtivat.
En pettynyt, koska olin jo turtunut pettymään alkoholistin ikuisiin lupauksiin paremmasta huomisesta.
Lapselta ei kauan kestä tajuta kuviota: äidillä ja isällä on riitaa, äiti uhkaa erolla, välillä lähdemme äidin kanssa pois ja sitten hups, olemmekin taas kotona ja isä on niin kuin siinä välissä ei olisi tapahtunut mitään. Mitä siinä tapahtui? Lupauksia, lupauksia ja taas uusia, entistä painavampia, yhä mielikuvituksellisempia lupauksia. Tätä jojoilua jatkui vuosikymmeniä.
Mitä se tekee lapsen luottamukselle? Kun pettyy tarpeeksi usein, ei uskalla enää luottaa keneenkään, mihinkään. Jos ihmettelette, mistä näitä pessimistejä tähän maailman onnellisimpaan maahan oikein putkahtelee, niin tässä yksi mahdollinen selitys. A-klinikkasäätiön vuoden 2009 kyselyn mukaan lähes joka neljäs kertoi kokeneensa lapsuudenkodissaan vanhempien liiallista päihteidenkäyttöä. Se tarkoittaa reippaasti yli miljoonaa suomalaista.
Jos lupaus on petetty kymmeniä, kenties satoja kertoja, on vaikea oppia luottamaan uudelleen. Luottamusta pitää opetella tietoisesti. Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Alkoholistien lapsista kasvaa kriittisiä aikuisia. He ovat kaikkea muuta kuin sinisilmäisiä, heitä on vaikea jymäyttää. Heistä kasvaa usein myös supertunnollisia, empaattisia ja loistavia ongelmanratkaisijoita, sillä monesti he ovat joutuneet kantamaan vastuuta jo varhain.
Eletään uudenvuodenlupausten aikaa. Pian alkaa tipaton tammikuu. Mitä lupaat lapselle? Jos alkoholinkulutuksesi mietityttää, tee Päihdelinkin juomatapatesti. Se voi antaa yllättävän, havahduttavan tuloksen.
Psykiatrian professori, addiktioasiantuntija Lance Dodes pitää blogissaan addiktin antamia lupauksia vahingollisina niin hänelle itselleen kuin läheisillekin. Paha mieli tulee kaikille. Tyhjiä lupauksia on helppo antaa, mutta vaikea pitää jo siksikin, ettei addiktion selättäminen ole tahdosta kiinni. Se on sairaus, joka vaatii hoitoa.
Itse uskallan tehdä tämän uudenvuodenlupauksen: lupaan yrittää luottaa ihmisiin enemmän – vain lievällä varauksella.
Samasta aiheesta:
Kirje isälle joka kuoli turhaan
Rakas joulupukki, anna lapselle selvä joulumuisto