Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Haaste: kosketa poikalastasi

14.06.2019

Aamuyö, ulkona laulaa jokin lintu. Suomen yötön yö valaisee huoneen, eivätkä kaiken valon läpäisevät verhotkaan pimennä huonetta millään tasolla.
Makaan hiljaa kuunnellen vanhan kansakoulurakennuksen ääniä. Mietin mihin heräsin, vaikken oikeastaan edes välitä.

Pian heräämisen syy selviää. Kuopus tepastelee lastehuoneesta huoneeseeni ja kysyy saisiko tulla viereen nukkumaan. Heräsin todennäköisesti jo siihen kun hän viereisessä huoneessa nousi sängystään. Sitä sanotaan äidinvaistoksi.

Lapsi käpertyy viereeni, ottaa vielä hetkeksi kiinni kaulasta ja halaa oikein tiukasti.
Kuopus halaa vielä.
Pyytää päästä syliin.
Useammin oikeastaan kuin mitä minä häntä ehdin ja jaksan syliin nostaa ja halata.
Liiankin usein joudun antamana hänelle vain pikaisen halauksen ja silityksen päälaelle, sanoen etten juuri nyt pysty nostamaan syliin.

Esikoinen pyytää enää harvoin päästä syliin. Välillä hän edelleen haluaa istua Puolison sylissä, mutta spontaanit halaamiset ja syliintunkemiset ovat vähentyneet kuluneen vuoden aikana valtavan paljon. Kyllä me silti vielä sylitämme häntäkin. Halaan lapsia joka aamu heidän juuri herättyä. Halaan myös pitkin päivää, silitän ja kosketan, lohdutan ja suukotan. Kerron rakastavani.

“Kosketus lisää ihmisen hyvinvointia. Tiedetään, että lista kosketuksen hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on pitkä: kosketus vähentää stressiä, vähentää ärtyneisyyttä ja levottomuutta, parantaa unen laatua, parantaa keskittymiskykyä, rauhoittaa jne. Kosketuksen puutteen on todettu lisäävän keskittymisvaikeuksia, aggressiivisuutta, ahdistuneisuutta, masennusta ja riippuvuutta nautintoa tuottaviin aineisiin.
Ihminen kaipaa kosketusta koko elämänsä ajan. Ihmisen aisteista kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja se on myös aisti, joka säilyy pisimpään elämän loppuhetkillä. Aivan samalla tavalla kuin aikuinen kaipaa kosketusta ja silittelyä, myös lapsi ja vanhus tarvitsevat niitä voidakseen hyvin.”
Lainaus on väestöliiton sivuilta, artikkelista jossa puhutaan kosketuksen merkityksestä.
Niin monilta osin siis tunnustetaan kosketuksen olevan merkityksellistä, lähes elinehto tasapainoisen elämän saavuttamiseksi.

Kuitenkin yhä useammin on viime aikoina havahduttu siihen, että nimenomaan poikalapsia ja poikaoletettuja lakataan halaamasta. Lakataan koskemasta.
Näen sitä jo nyt tapahtuvan Esikoisen ikäisten lasten keskuudessa. Siinä missä tyttö ja tyttöoletettu saa edelleen lohdun fyysisenä, miten häntä spontaanisti halaillaan ja suukotellaan julkisestikin, eivät poikaoletetut enää saa samankaltaista fyysistä huomioita.
Mitä vanhemmaksi he tulevat, sitä enemmän he jäävät siitä paitsi.

Olen kuullut perusteluita ettei teini-ikäinen poikaoletettu myöskään halua enää tulla äitinsä halaamaksi. Se on varmasti totta, mutta kosketusta voi antaa toiselle noina vaikeina vuosina niin monin eri tavoin. Ohimennen voi silittää selkää, hiuksia, puristaa hyväksyvästi olkapäästä, istua sohvalla liki toista. Ei kukaan ole sanomassa, että meidän tulisi sylitellä ja suukotella teini-ikäisiä lapsiamme. Mutta me voimme edelleen koskea heitä. Osoittaa fyysisesti välittävämme.

Kosketus, silloin kun se tulee turvalliselta taholta ja sen tarkoitusperä on hyvä, lievittää ahdistusta ja stressiä. Ja meistä jokainen tietää miten lapsen ja nuoren maailma voi olla ajoittain ahdistava ja stressaava. Silti me emme ota sitä yhtä helppoa askelta lieventääkseemme sitä, kysymys kuuluukin miksi?
Miksi me lakkaamme koskemasta lapsiin, erityisesti poikaoletettuihin? Miksi murrosikäinen poikaoletettu on niin hankala kohde, jopa heidän omille sisaruksilleen tai vanhemmille? Asuuko se koskemattomuuden kulttuuri vain niin syvällä meissä, että ajattelemme sen olevan asia jota ei vain tule tehdä.

Minun lapsuuden kodissani ei halailtu erityisen paljoa. Kosketettiin kylläkin, ehkä halailun edestäkin. Kosketetaan edelleen. Äitini usein silittää selkääni ohikävellessään. Isäni osoittaa kiitollisuuttaan tai iloaan tarttumalla olkapäästä. Esimerkiksi tällä viikolla ison kuusenistutus urkakan päätteeksi isäni tarttui minua olkapäästä ja sanoi “mahtavaa Annuska, me teimme sen! “ Enemmän kuin hänen sanansa, merkitsivät minulle hänen kosketuksensa.

Kun kehumme pientä lasta jostain asiasta jonka hän on suorittanut loistavasti näemme selkeän eron siinä sanommeko vian sanoin: hienosti tehty, vai kävelemmekö lapsen luokse, tartumme häntä olkapäistä tai halaamme samalla kun sanomme kehumme. Toki he ilahtuvat kehusta myös vain sanallisessa muodossa, mutta ainakin omien lasten kohdalla ero on huima jos kehuun liittyy fyysinen kosketus. 

Uskon myös vanhempien esimerkin olevan merkittävä tekijä asiassa. Se että lapset näkevät vanhempien halaavan, vanhempien koskevan toisiaan, vanhempien istuvan vierekkäin, kävelevän käsikkäin. Uskon kosketuksen käsitteen normalisoitumisen tapahtuvan pitkälti myös kotioloissa. Siitä millaiseen kulttuurin lapsi kasvaa. 

Sen lisäksi, että eväämme nuorilta poikaoletetuilta kosketuksen tuoman oleellisen vaikutuksen heidän hyvinvointiinsa, me myös kasvatamme nämä nuoret pitämään koskemattomuutta normaalina. Kasvatamme heidät ajatusmaailmaan missä kosketus kuuluu vain parisuhteisiin tai pienille lapsille. Kasvatamme heidät maailmaan jossa pojat ei koske, tytöt koskevat. Sen enempiä selittämättä. 

Jos nuori kasvaa ilman koskettamisen kulttuuria ympärillään, jos hän oppii että kosketus kuuluu vain pienille lapsille, aikuisille parisuhteessa tai mahdollisesti naisoletetuille, miten hän oppii ottamaan vastaan ja antamaan itse hellyyttä. 

Ei yksi pisara vielä merta tee, mutta se on yksi pisara.
Joten ainakin minä lupaan tehdä kaikkeni, että minun lapsistani, meidän poikaoletetuistamme ei tulisi heitä joita ei ole kukaan koskenut aikavälillä 12-22 ikävuotta.

Koska tiedättekö, sellaisia ihmisä on, ja hämmästyttävän paljon. 

Joten minä julkisesti nyt lupaan silittää, koskettaa ja pysähtyä lastemme lähelle, istua vierelle sohvalle, halata vaikka lapsi siitä vaivaantuisikin.
Ja haastan jokaisen lukijan tekemään samoin.

Lupaavan itselleen, ja ennenkaikkea lapselleen ettei lakkaa silittämästä, ettei lakkaa puristamasta harteista, ettei lakkaa osoittamasta rakkauttaan kosketuksen voimalla, vaikka siitä herttaisesta pienestä lapsesta kasvaisikin äkäinen murrosikäinen, vaikka hän torjuisikin sinut ja vaivaantuneena pyytäisi sinua lopettamaan. Hipaise silti ohimennessäsi, laske kätesi olkapäälle, istu viereen.
Olen aika varma, että jonain päivänä lapsesi kiittää sinua siitä.

Halauksia viikonloppuunne. 

Linkkejä kosketuksen merkityksestä: 

Ylimaunu Venla Valentina
Kosketuksen merkitys varhaisissa vuorovaikutussuhteissa

Jukka Koponen

KOSKETUKSEN MERKITYS 

 

Väestöliitto

 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »