Vihervassarin ihmiskuvan ongelma

Alkuvuodesta kirjoitin tähän blogiin otsikolla ”Onko tulevaisuutta?” Kirjoitin tekstissä näin:

Tulevaisuus ei nähdäkseni lupaa lapsilleni sellaista hyvää, jota aiemmille sukupolville on luvattu. Hyvää voi olla luvassa, mutta hyvä määritellään silloin toisella tavalla. Se voi olla välittämistä, rehellisyyttä tai tasa-arvoa, mutta ei luonnonvaroihin perustuvaa talouskasvua. Ympäristökriisin lisäksi heitä – tai meitä – odottavat yhteiskunnalliset mullistukset.

Juttua kirjoittaessani tajusin, että myös ihmiskuva menee uusiksi. Tässä merkinnässä sivuan ihmiskuvaa ja siinä erityisesti ihmisen asemaan liittyvää ongelmaa.

Vihervassarin ihmiskuva

Kuvailen ihmiskuvaani tässä sanaparilla viher-vassari.

Vassari-puolen ytimessä on YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa muotoiltu kaikkien ihmisten keskinäinen tasa-arvo. Kasvoin maailmaan, jossa pyrkimyksenä oli tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ja jossa näitä pyrkimyksiä (pitkään) myös saavutettiin. Tämän ihmiskuvan ansiosta olen esimerkiksi puhunut tässä blogissa jaetun vanhemmuuden puolesta. Viime vuosina minusta on näyttänyt siltä, että ihmisoikeusjulistuksen ihmiskuva on alkanut menettää merkitystään. Sosiaalinen media – joka on tunnepitoista reagointia, ei ajattelua, kuten Pekka Juntti juuri kolumnissaan sanoi – on jouduttanut tätä kehitystä. Ehkä kyse on tilapäisestä seikasta, tai sitten hallitsevaksi on tulossa ihmiskuva, jossa ihmiset eivät olekaan samanarvoisia.

Ihmisoikeusjulistuksessa ihmislajin hallitsevaa asemaa ei (tietenkään) kyseenalaisteta. Ihmisen oikeus elää vapaana voi ylittää muiden eläinlajien oikeuden elää, eikä siinä nähdä ongelmaa. Jos kajoan toisen ihmisen omaisuuteen, saan helposti suuremman rangaistuksen kuin jos esimerkiksi otan hengen yhdeltä siililtä tai satakieleltä. Aukikirjoittamattomana taustaolettamana voi nähdä ensimmäisen Mooseksen kirjan ajatuksen ihmisen Jumalalta saamasta mandaatista: ”hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu…”

Ihmiskuvan viher-puoleksi kutsun lähinnä evoluutiotieteistä nousevaa juonnetta, jonka mukaan ihminen on laji muiden joukossa. Mitä enemmän tiedämme muista lajeista, sitä vähemmän erityisenä voimme itseämme pitää. Emme ole niin älykkäitä kuin luulemme emmekä ole erityisen moraalisia. Tässä katsantokannassa ihminen on samanarvoinen kuin muut elolliset, eikä ihminen ole saanut miltään tai keltään mandaattia hallita tai alistaa muita lajeja, koska mitään tai ketään mandaatinantajaa ei ole.

Toisaalta ihminen saa siis hallita, välineellistää ja sortaa toisia lajeja. Toisaalta jokainen toisen lajin edustaja – sanokaamme yksi tuhansista broileritilan lihakanoista – olisi samalla tavalla mittaamattoman arvokas kuin kuka tahansa ihmisyksilö.

Aika messevä ristiriita.

Eläintuotannon ongelma

Tiedetään, että ihminen pärjää ilman eläinperäistä ravintoa. Jos eläinyksilöä pidetään yhtä arvokkaana kuin ihmisyksilöä eikä eläimen tappaminen ole välttämätöntä, eläimen tappaminen tai tapattaminen on väärin siinä missä ihmisen tappaminen tai tapattaminen. Näin ajatellen ainoa eettisesti kestävä elämäntapa olisi vegaanius (etuliitteillä tai ilman).

Ihmisen ei olisi välttämätöntä riistää miljardeilta tuotantoeläimiltä oikeutta lajityypilliseen elämään ja lopulta ottaa niiltä henkeä. Me kuitenkin teemme niin. Millä oikeudella? Millä oikeudella valtaamme elintilan villeinä eläviltä lajeilta? Jos on oikeus, täytyy kai olla joku tai jokin, joka antaa oikeuden? Monoteisti vetoaa Jumalaan, mutta mihin ateisti vetoaa, markkinavoimiinko?

Oikeuteen liittyy aina vastuu. Mille ja millä tavoin olemme vastuussa vaikkapa teollisesta eläintuotannosta, joka ei pohjimmiltaan ole millään tavoin välttämätöntä? Jos on vastuu, kai se realisoituukin jotenkin?

Tietenkin on sekin mahdollisuus, että ihmisellä ei ole oikeutta eikä niin muodoin vastuutakaan suhteessa muuhun elävään. On vain sattuma, sokea kelloseppä, joka on takonut vuosimiljoonia, jotta tänne on kehittynyt erityisen kettumainen laji, jolla on kyky kolonisoida kaikki. Jos tulevaisuudessa syntyy esimerkiksi tekoälyn ansiosta vielä kettumaisempi olio, joka alentaa meidät tuotantoeläimiksi, näemme siinä ehkä itsemme. Eikö tätä kuvaa katsomalla muuten olekin helppo kuvitella 15 000 ihmistä tungeksimassa valtavassa tekoälyn johtamassa tuotantolaitoksessa? Auschwitz-Birkenau potenssiin x.

Historioitsija Yuval Noah Harari arvelee, että ehkä jonakin päivänä ymmärrämme teollisen eläintuotannon olleen ihmiskunnan historian suurin rikos ja synti.

Vegaanin loogisuus ja eettisyys

Vegaaniruokavalio on looginen ja eettisesti kestävin vaihtoehto. Mutta koska tämä on isä- ja miesblogi, on korostettava, että ei miehen elämässä ole kysymys loogisuudesta tai eettisyydestä, vaan työstä, rahasta, kunniasta, maineesta, asemasta ja sen sellaisesta. Noin yleensä. Vähän kärjistäen: mies ei pelkää maapallon tuhoutumista, vaan sitä, että hänelle nauretaan ja että hänen merkityksensä kyseenalaistetaan.

Mutta eläintuotanto tulee hiipumaan, halusipa sikaa grillaava mies sitä tai ei. Maapallo ei kestä tällaista touhua, ja koska olemme osa maapalloa, mekään emme lopulta kestä. Toki voimme vielä vähän aikaa itkupotkiskella tätä tosiasiaa vastaan.

Oman ruokavalioni vegaanipainotteisuuteen ovat vaikuttaneet lähipiirin vegaanit. Teen yleensä vegaaniruokaa, mikä on simppeliä: korvaa voin ruokaöljyllä ja kerman kaurakermalla. Lihan ja kanan voi korvata melkein millä hyvänsä, kunhan käyttää mausteita. Suosittelen valkosipulia, chiliä yleensä ja Poppamiehen chilikastikkeita erityisesti (ovat miehekkäitäkin!), yrttejä (kokeile alkuun vaikka timjamia, rakuunaa, kynteliä, rosmariinia tai fenkolia) ja itämaisia mausteseoksia (Joensuun parhaat seokset löytyvät Jana-marketista). Jaha, näyttää siltä, että teen seuraavan postauksen maustamisesta!

Koska en pidä varastamista yhtä pahana kuin tappamista, käytän hunajaa ja alennuslaputettuja kananmunia. Kahvimaitona on ollut pidemmän aikaa Oatlyn kauramaito, mutta jogurttia menee toisinaan. Juusto on ehkä vaikein: miksi (pitkään kypsytetyn gouda-)juuston pitääkin olla niin hyvää?

Vegaaniudessa on myös ulottuvuus, josta en pidä. Se on oikeaoppisuus, joka joillakin kehittyy uskonnollisen fundamentalismin mittasuhteisiin. Vaikka asia olisi kuinka hyvä, en pysty suhtautumaan ymmärryksellä tiukkaan, väärineläjät tuomitsevaan fundamentalismiin. Toisaalta vegaanihuumorin älykkyys ja itseironia yltää parhaimmillaan lähelle juutalaisvitsejä, kuten yllä oleva facebookin Vegaanihuumori-ryhmässä jaettu kuva ehkä todistaa.

***

Palataan vielä kirjoituksen ongelmaan: onko ihminen laji muiden joukossa vai hallitsija?

Yksi näkökulma on lajin erityisyys. Tiedon lisääntyessä lajien väliset rajat madaltuvat. Emme ole niin kaukana muista eläinlajeista kuin ehkä kuvittelemme ja toivomme. Mutta me pystymme uskomaan kuviteltuihin asioihin tavalla, mihin mikään muu laji ei pysty. Hararia muistinvaraisesti lainatakseni: yksikään apina ei anna sinulle banaania siksi, että lupaat sen saavan sata banaania kuoleman jälkeen.

Siitä olen aika tavalla vakuuttunut, että vegaaniruokavalio – kuten muukin mahdollisimman vähän elonkehälle vahinkoa aiheuttava elämäntapa – on eettisesti kestävä ratkaisu.

Topi Linjama