Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Venäjänkieli ei tunne sanaa koti-isä

07.06.2017

Lauantai-iltana hypättyäni meidät Kronstadista takaisin Pietariin tuoneesta marshrutkasta, venäläisestä pikkubussista, metroon kohti Ulitka na Sklone -yökerhon metallikeikkoja ylittyi hetki, jolloin olin ollut lapsistani, 8 ja 9, erossa pitempään kuin koskaan aiemmin. Oli vähän yllättävää tajuta, että on kulunut lähes vuosikymmen niin, että on ollut ihmisiä, joiden lähellä olen ollut koko ajan niin tiiviisti. Etenkin seuraavana päivänä oli paha olo, vaikka en edes hankkinut krapulaa sieltä yökerhosta. Tällainen ikävä kotiin oli uudenlainen tunne, vaikka olenkin tehnyt pitkiä reissuja. Perheen ja lasten myötä on yhtäkkiä olemassa arki, josta irrottautuminen on toki välillä tarpeen, mutta myös hiukan vaikeaa.

Venäjällä on tietenkin helpompi lipsua pois siitä hoivaavan ja läsnäolevan isän roolista, johon on itseään kovasti yrittänyt asettaa. Venäjänkieli ei edes tunne sanaa koti-isä. Kotiäiti on домохозяйка (domohozjaika vapaalla kädellä translitteroituna). Kysyin kielenopettajalta, että onko sille maskuliinimuotoa. Opettaja, nuori nainen naurahti ja vastasi, että Venäjä on sellaiseen aivan liian patriarkaalinen yhteiskunta.

Parin viikon reissulta kotiin palatessa oli samaan aikaan hyvin outoa olla Suomessa. Kielen, kulttuurin ja suurkaupungin opettelemisen kannalta olisi Pietarissa hyvin mennyt vielä pari viikkoa. Toisaalta oli kova kiire kotiin. Sattuma toi Joensuun-junassa lohdullista matkaseuraa kun lähettyvillä puuhasteli venäläisperhe, jonka kaksi poikaa olivat suunnilleen samanikäisiä kuin omani ja vanhemmatkin suunnilleen ikäisiäni. Vanhemmat olivat selvästikin laskeutumassa arkistresseistään ja pääsemässä lomatunnelmiin. Lapset puolestaan olivat lähdössä hetki hetkeltä enemmän lapasesta. Alkoi olla jo myöhä jopa venäläislasten mittapuulla, vaikka siellä nukkumaanmenoajat tuntuvat olevan vähän myöhäisemmät kuin suomalaislapsilla. Yleisesti ottaen perhe vaikutti hyvin onnelliselta. Perhe ei ilmeisesti osannut lainkaan arvata, että joku ympärillä ymmärtäisi lainkaan venäjää. Minulle se oli pehmeää laskettelua kotitunnelmiin, mutta ilman suomen kielen kovuutta, joka vielä tuntuu korvissa ennen kuin siihen taas tottuu. Kaikki tuntui hyvin tutulta ja tiesin, että pian voin hiippailla katselemaan omia jo nukahtaneita lapsiani kotona.

Mikä siinä oikein sattuu olla erossa lapsistaan tai muista niin läheisistä ihmisistä? Senhän tietää, että äänen kuuleminen ja naaman näkeminen ei ole sen kauempana kuin Skype-puhelun soittaminen muutamalla klikkauksella. Kaksi viikkoa ei myöskään ole erityisen pitkä aika kun miettii kaikkia reissutyöläisiä, jotka saattavat olla poissa kuukausia. Puhumattakaan niistä, joiden perheet konfliktit ovat repineet rikki, eikä perheitä ole aina helppo saada yhteen edes silloin kun kaikki ovat hengissä. Minun ei ollut edes pakko lähteä.

Siinä menettää jotain. En päässyt kevätjuhlaan, enkä Suomen suven avaukseen, jossa Robin esitti turmiollisen kappaleensa Hula hula. En ollut vieressä jakamassa turhauttavan hitaita ja jahkailevia viimeisiä kouluviikkoja.

Paljon siitä on jossakin määrin tiedostamatonta. Mitä pidemmälle reissu etenee, sitä enemmän alkaa tulla vastaan erilaisia näkyjä, ääniä ja tuoksuja, jotka tuovat mieleen lapset ja kodin. Majapaikkani lähellä oleva leikkikenttä ei varsinaisesti helpottanut asiaa. Kerta kerralta se kirpaisee vähän enemmän. Niihin lapsiin on kasvanut kiinni ja kaukana ollessa tuntuu ahdistavalta kun etäisyys uhkaa kasvaa. Jos reissu jatkuisi tarpeeksi pitkään, ne ikävän piikit epäilemättä harvenisivat ja laimenisivat jonkinlaiseksi tylsäksi kivuksi, johon tottuisi.

Perhe ei hajoa, vaikka se olisi erossa jonkin aikaa, mutta on paljonhan siinä menettää jos ei pääse olemaan lastensa lähellä. Rehellisyyden nimissä on silti todettava, että ei siinä kohtuuttomasti menetä. Reissaaminenkin on tärkeää kuten taas pitkästä aikaa reissatessa nopeasti muisti. Ilmeinen ratkaisu tietenkin on ottaa lapset mukaan ainakin osalle reissuista, mutta joskus on mentävä myös omin päin.

Pasi Huttunen, @paspah

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »