Vapaus on osata leipoa pullaa
Kuva: Pasi Huttunen
Vapaus on sitä, että osaa leipoa pullaa. Sen paremmin en osaa kiteyttää sitä tunnetta vapaudesta, jonka saa silloin kun osaa ja pystyy järjestämään elämänsä mieleisekseen kulloisessakin ympäristössä ja tilanteessa. Koronan suljettua koulut minulla oli välillä vähän kerettiläinen olo, koska oli niin mukavaa, että minä olin etätöissä ja lapset etäkoulussa. En onneksi ollut yksin tämän tunteen kanssa. Hesarin (14.5.) juttu toi esiin sen, että moni vanhempi koki yllättävän syvää haikeutta ja jopa surua, kun oma lapsi palasi koulun penkille. Älkääkä käsittäkö väärin: ymmärrän hyvin senkin, jos tunsit silloin vain syvää riemua. Sekin on sallittua ja oikein.
Jutussa Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola toteaa:
”Tilanne on vähän sama kuin parisuhteessa: yhteinen aika tekee suhteelle hyvää. Sama pätee myös lapsiin: me lähennymme, tutustumme ja löydämme yhteisiä juttuja, kun vietämme enemmän aikaa yhdessä.”
Huomasin tämän poikkeustilan aikaan. Ja lisäksi kokemukseni oli se, että koulu ja työ veivät etänä päivästä pienemmän osan ja pystyimme suunnittelemaan aikatauluja enemmän omilla ehdoillamme. Päivittäisen lounaan taikominen aiheutti toki hiukan lisätyötä kun sen teki joka toinen viikko kolmelle yhden sijasta, mutta muuten oli oikeasti helpompaa.
Myös auringonlaskuun on kiva ajaa
Amerikkalaisesta populaarikulttuurista opittu ymmärrys vapaudesta on se, että ajetaan moottoripyörällä auringonlaskuun. Ja kasvatetaan parta. Minä ymmärrän senkin hyvin. Oli aikoinaan syvästi ilahduttavaa tuntea, että nyt ollaan kaukana kun ajoimme halvimmalla löytämällämme vuokra-autolla Marokossa Atlas-vuorten eteläpuolella ja maisema oli yhtäkkiä aivan erilainen ja paljon eksoottisempi kuin länsimaisemmalla pohjoispuolella. Eikä meillä ollut erityisen täsmällistä suunnitelmaa siitä, mihin olimme ajamassa.
Jonkun on pitänyt jollakin rahalla rakentaa ne tiet, joita pitkin sillä moottoripyörällä ajetaan kohti jonkun muun määrittelemää vapautta.
Ei se tunne silti jää toiseksi sille, kun minun ja lasteni kotona arki pyörii stressittömästi ja koti hoituu melkein itsestään. Kuten toisaalla jo kirjoitin, tarvitsin siihen tosiaankin oman kodin, mutta joskus – aika harvakseltaan – siihen tunteeseen tosiaan pääsee. Tunteeseen, että tässä haluan olla ja tätä haluan tehdä.
Sitä paitsi tässä leffoista ja kirjoista tutussa vapausymmärryksessä on silmiinpistävää se, että jonkun on pitänyt jollakin rahalla rakentaa ne tiet, joita pitkin sillä moottoripyörällä ajetaan kohti jonkun muun määrittelemää vapautta. Ei niissä vapauskuvauksissa koskaan edes millään maastopyörillä ajeta.
Kauniisti ja oivaltavasti vapaudesta kirjoittaa myös Firenzessä asuva Jouni Kantola Hesarissa (24.5.):
”Poika ei sanonut enää sanaakaan, vaan tarrasi minuun kovasti, oli hiljaa ja nukahti.
Olin odottanut pääseväni hiomaan vielä soittolistaani. Mutta kun maaginen hetki osuu kohdalle, ei ole kiire minnekään.”
Voi leipoa itse
Ei minun tarvitse odotella ketään muuta niitä pullia leipomaan.
Ja miten pulla tähän liittyy? No, lapsena oli aina juhlapäivä kun äiti leipoi pullaa. Juuri ja juuri syömälämpöiseksi jäähtynyt uunituore pulla maidon kera on tunnetusti yksi suurimmista herkuista ja minulla kesti nolostuttavan pitkään oivaltaa, että ei minun tarvitse odotella ketään muuta niitä pullia leipomaan. Paitsi tietysti lapsiani. Heidän hommikseen sen tietenkin siirrän heti kun osaavat.
Nyt voi sitten miettiä, miten on edes mahdollista, että tällainen pitää oivaltaa. Miksi se ei ole kaikille aivan täydellisen itsestäänselvää?
Pasi Huttunen, @paspah
