Uusi kierros ei kiinnosta – kaksi lasta on oikein hyvä määrä

Kaksi lasta on juuri sopiva määrä, enkä halua enempää. Tällä hetkellä riski lisääntymiseen ei olekaan järin suuri, koska en ole parisuhteessa. Jutellessa ystävien ja tuttujen kanssa on silti muutamaan kertaan enemmän tai vähemmän vakavissaan noussut esiin pohdinta siitä, että entä jos se uusi kierros tulisi vastaan. Mitä sitten tekisi?

Juuri nyt en halua vastata tuohon kysymykseen, koska ajatus vähän kauhistuttaa. En kadu mitään, mutta saattaa hyvin olla, että kerta sitä vaippa-, univaje-, vaatetus-, pesemis- ja huolehtimisruljanssia riitti aivan hyvin.

Kaksi lastani ovat tällä hetkellä aivan mahtavassa iässä kymmenen ikävuoden molemmin puolin ja hyvin sujuneen eron jälkeen käytössä oleva viikko-viikko -systeemi toimii oikein hyvin, joten vanhemmuuden suhteen oikeastaan sain erossa enemmän kuin menetin.

Aivan vastikään meillä oli töissä toimistovauva ja tuttavapiirissä on lisääntyviä ihmisiä, joten voin hyvin poimia rusinoita vauvavaihepullasta sitä tahtia kuin se minua itseäni kiinnostaa.

Kyllähän lapset ovat aika tunareita yleensä ottaen vähintään 30 ikävuoteen asti, joten vanhemmuuden huolet eivät lähitulevaisuudessa hälvene.

Näiden isompien lasten isänä on useimmiten aika kivaa ja välillä rasittavaa. Kyllähän lapset ovat aika tunareita yleensä ottaen vähintään 30 ikävuoteen asti, joten vanhemmuuden huolet eivät lähitulevaisuudessa hälvene. Viihdyn silti tässä hommassa hyvin. En vaihtaisi.

Oikea vastaus kysymykseen lasten tekemisestä

Yleensä näissä lapsentekokeskusteluissa on tapana puhua siitä omaan ajatusmaailmaan vähemmän sopivasta vaihtoehdosta, lapsen tekemisestä tai vapaaehtoisesta lapsettomuudesta itsekkyytenä. Kummankin saa todella helposti kehystettyä itsekkyydeksi ja kumpikin väite on aivan yhtä tyhjä sisällöstä.

Nykyajassa ajatus siitä, että olisimme jollekin ylemmälle taholle velkaa jonkin määrän lapsia kuulostaa oudolta ja pahan kerran vanhentuneelta. Silti tämä ajatus istuu syvässsä. Konservatiivisuus on toki taas nousussa siellä täällä kun maailma lipuu läpi tavattoman epävarmojen aikojen, joten taantuminen vanhoihin malleihin on ehkä ymmärrettävää. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, on tutkimuksessakin havaittu, että talouden taantuma johtaa muuhunkin taantumaan.

Kerron nyt oikean vastauksen kysymykseen siitä, pitääkö tehdä lapsia:

lapsia on tehtävä jos haluaa tehdä lapsia ja tietää pystyvänsä niistä huolehtimaan niiden tarvitsemalla tavalla. Piste.

Rinteet, sipilät ja orpot menkää kotiin

Poliitikkojen huolestuneet puheet suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä voi jättää huoleti huomiotta. Ongelmaa ei ole. En edusta sitäkään koulukuntaa, joka pitää väestöräjähdystä tai ihmispaljoutta aikamme suurimpana ongelmana, mutta tuleeko siis joku aivan vakavissaan väittämään, että tällä pallolla on ihmisiä liian vähän?

Ihmisiä on kyllä ihan tarpeeksi eivätkä päättäjien toiveet verotuloista ja duunareista velvoita yhtään ketään tekemään lapsia jos niitä ei halua tehdä. Rinteet, sipilät ja orpot menkää itse kotiin tekemään niitä lapsia ja keksikää tolkullisempia puheenaiheita!

Entä jos se uusi kierros tulisi vastaan. Mitä sitten tekisi?

Mitä siis sitten tekisin? No, jos nyt kävisi niin, että lapsi jonkun kanssa ilmoittaisi tulostaan, niin sitten olisin vanhempi sillekin lapselle. Kokeneempi ja mahdollisesti vähän viisaampi kuin näille nykyisille, mutta aika hyviä näistäkin on tullut.

Vakaa suunnitelma on silti, että lapsilukuni on täynnä. On vain niin, että silloin reilut kymmenen vuotta sitten vakaa suunnitelma oli, että ei tässä nyt vielä pitkään aikaan mitään lapsia tehdä.

Pasi Huttunen, @paspah