Hyppää sisältöön

Suunnitelma vuodelle 2020 – vähemmän, hitaammin, kevyemmin

Tämä voisi olla vuosi, jolloin vihdoin en skarppaisi, saisin vähemmän aikaan ja kulkisin hitaasti.
Julkaistu
Suunnitelma vuodelle 2020 – vähemmän, hitaammin, kevyemmin

Vuosi vaihtui tässä sohvalla kissojen kanssa, joten onko tänä vuonna syytä muuttaa hyväksi todettua. Yritän nousta sohvalta vähän vähemmän tänä vuonna. Kuva: Pasi Huttunen

Kuulin juuri radiosta juontajan kertoman tarinan hänen reissustaan Sisiliaan ystävänsä luo. Hän kertoi ystävänsä äidistä, joka asui saarella, joka on tuliperäisyytensä vuoksi aivan poikkeuksellisen hedelmällinen. Oli sitten tullut puheeksi, että onko ystävän äidillä pihalla puutarhaa.

Kuva: Pasi Huttunen

Ystävän äiti oli kertonut, että asia on ollut aina välillä mielessä – esimerkiksi 80-luvulla hän oli sitä kerran pohtinut. Ystävän äiti totesi, että kun vaihtoehtoina on päiväunien nukkuminen ja puutarhassa kykkiminen, niin kyllä hän valitsee päiväunet. Ruuhkavuosikymmenen juuri selättäneenä inspiroiduin valtavasti!

Menepä sanomaan noin täällä Suomessa! Ei nyt fyysisesti, mutta henkisesti tulee kyllä pataan. Voisinkin käynnistää kapinaliikkeen ja ottaa päiväunet. Saakeli!

Kuva: Pasi Huttunen


Ei kipuu, ei hyötyy, joten taidan pärjätä aika hyvin ilman hyötyä

    Suunnitelma vuodelle 2020

  • Sanotaan, että aikainen lintu madon nappaa. Tämä on varmasti totta, mutta voisin tänä vuonna nukkua vähän pitempään ja tyytyä aamulla ihan kahviin ja leipäpalaseen
  • Voisin jättää sen huomiseen jos asiaa ei ihan välttätöntä ole tänään tehdä
  • Joskus myöhään on ei milloinkaan. Sehän kuulostaa itse asiassa aika hyvältä ja rennolta
  • Ei kipuu, ei hyötyy, joten taidan pärjätä aika hyvin ilman hyötyä

 

Kuva: Pasi Huttunen

 

Tästä voisi tulla somettamisen vuosi! Viime vuonna oli liian vähän aikaa katsella kissavideoita selailla somefiidejä päämäärättömästi

  • En aio olla tänä vuonna paras versio itsestäni. Semmoinen tyytyväisen ja rennon keskinkertainen on ihan sopiva
  • Tuttu lausahdus kuuluu, että et taistellut tietäsi tähän asti päästäksesi vain tähän asti. Itse en tänä vuonna taistele tietäni edes ihan siihen asti. Riittävän pitkälle vain
  • Tästä voisi tulla somettamisen vuosi! Viime vuonna oli liian vähän aikaa katsella kissavideoita ja selailla somefiidejä päämäärättömästi
  • Epäonnistumisesta on kuulemani mukaan tullut niin tärkeä osa nykyistä työelämää ja itsensä kehittämistä, että vuonna 2020 aion valmistautua asioihin vähemmän perusteellisesti ja käyttää muutenkin vähemmän aikaa asioiden valmisteluun
  • Niinhän sitä sanotaan, että haasta itsesi, koska ei sitä kukaan muu tee. Kukaan ei siis haasta, joten aika rentoa meininkiä on tiedossa
  • Tämän kaiken lisäksi taidan aina ihmisten kanssa kuulumisia vaihtaessa muina miehinä väittää, että tosi rentoa, kevyttä ja helppoa on ollut

 

Netflixissä on varmasti jotain katsottavaa, joten en nyt tämän pidemmin kirjoittele. Menee muuten aika työlääksi tämä bloggaaminen ja tuostahan tuli jo aika pitkä lista.

Pasi Huttunen, @paspah