Hiihdän jatkossakin samaa lenkkiä – ruuhkavuosikymmenen niputus
Kuva vuodelta 2010 kuten muutkin tämän postauksen kuvat. Kolmipyöräinen on edelleen tallella odottelemassa, että joku olisi taas sopivan kokoinen sillä ajamaan. Kuva: Pasi Huttunen
”Oma sauna on lämmin, omat kaljat omassa kylmiössä ja vielä kun löytäisi sitten puhtaat vaatteet omasta muuttokaaoksesta”
Kun päivitin ylläolevan Facebookiin vuoden 2009 lopulla, teimme muuttoa ensimmäiseen omaan taloon. Muistaakseni vuodenvaihteessa nukahdettiin ennen vuoden vaihtumista koko porukka. En olisi uskonut jos joku olisi kertonut, millainen vuosikymmen tästä tulee. Esimerkiksi se tuli täysin puskista, että puolet tästä vuosikymmenestä olemme kirjoittaneet tätä blogia.
Kuva: Pasi Huttunen
Vuoden 2010 lopulla oli puolestaan FB-päivityksestä jo ennakoitavissa, kuinka algoritmit tulevat muuttamaan – suorastaan mullistamaan – elämämme.
”hiihtolenkillä deejiinä ikivanha ämpeekolmesoitin satunnaisella. Kahtena päivänä putkeen päästään vittumaisimman mäen jyrkimmässä kohdassa kertosäkeeseen:”Hold my breath as I wish for death/Oh please god, help me”. Ja tänään sen jälkeisessä miellyttävän pitkässä alamäessä soi Estrella Morenten tulkinta klassikosta Nostalgias. Se tekee sen tarkoituksella. Olen varma.”
Ei sillä, samaa lenkkiä hiihdän tänäkin talvena ja samat fiilikset tunnen samassa ylämäessä.
Kuva: Pasi Huttunen
Nykytila tuntui kaukaiselta utopialta
Ruuhkavuosien pikkuhiljaa hellittäessä ja vuoroviikkovanhemmuuden rytmittäessä elämää minulla on taas yhtäkkiä aikaa. Tällainen elämäntilanne tuntui kaukaiselta utopialta silloin vuosikymmenen alun univajeisessa, harmaassa usvassa.
Työelämä on ollut vaihtelevaa ja kaaoksen sävyttämää, mutta mielekästä ja antoisaa. Kaikkein vähiten olisin vuosikymmenen alussa odottanut nyt olevani yliopistolla töissä porvarihallituksen koulutuspoliittisten toimenpiteiden vuoksi. Vielä sitäkin vähemmän olisin odottanut kouluttautuvani parasta aikaa työn ohessa valokuvaajaksi.
Kuva: Pasi Huttunen
Ja nuo kissat. En ole koskaan ollut kissaihminen, mutta puolisoni oli. Meille tuli kaksi kissaa. Puoliso muutti pois, kissat jäivät ja outoa olisi ilman. Ihmettelen noita tämän talon haltuunsa ottaneita eläimiä edelleen päivittäin.
Yritin kovasti radikalisoitua
Viimeksi vuosikymmenen vaihtuessa yritin radikalisoitua. Kaikenlainen maailmanparantaminen tuntui polttavan tärkeältä eivätkä ikäloput päättäjät tajunneet asioita. Omat lapset olivat siinä vaiheessa kumpikin syntyneet ja maailman parantamisesta oli tullut ihan uudella tavalla tärkeää.
Kuva: Pasi Huttunen
Eihän siitä mitään tullut. Ei tullut radikaalia vaan tällainen suhteellisen feministisesti ja vähän sosiaalilibertaaristi ajatteleva ydinperhelarpista kuntoutuja, joka saa yllättävän usein suututettua ihmisiä somessa sillä, että muistuttaa oikeusvaltioperiaatteen ja perusoikeuksien olevan ihan hyvä juttu. Näiden kyseenalaistaminen milloin milläkin perusteella on ollut yksi vuosikymmenen keskeisiä trendejä.
Maailmanparantaminen tuntuu edelleen polttavan tärkeältä eivätkä ikäloput päättäjät edelleenkään tajua, mutta samaan aikaan meillä on tässä maassa maailman nuorin pääministeri ja maan johtavista päättäjistä iso osa on naisoletettuja.
Ei tule suurta romahdusta
Kuva: Pasi Huttunen
Tämän vuosikymmenen käänteet ovat olleet niin absurdeja, että jos ne olisivat olleet fiktiota, olisivat ne täysin epäuskottavia. Vuosikymmenen aikana on hahmottunut se, että ei ole tulossa mitään tuomiopäivää. Tuomiopäiväksi riittää hyvin James Cameronin mestariteos Terminator 2: Judgment Day, joka tulee yhä silloin tällöin katsottua.
Tällä vuosikymmenellä on huomattu, että maailma ei kestä ihmiskunnan nykytouhuja, Ei tule romahdusta, mutta olosuhteet pallollamme heikentyvät vähä vähältä. Välillä saattaa tapahtua korjausliikkeitäkin, mutta yleinen trendi on alaspäin. Nuo lapset arvostaisivat varmasti jos emme tekisi kovin paljoa vahinkoa heidän korjattavakseen ja kärsittäväkseen.
Minä hiihdän samaa lenkkiä myös ensi vuosikymmenellä jos vain lunta on ja yritän edelleen tehdä jotain hyvää.
Pasi Huttunen, @paspah
