Hyppää sisältöön

Ostamatta jättäminen on parasta ympäristönsuojelua

Haaveksin kestävästä ja käsitettävästä maailmasta, jossa ihmiset antaisivat toiselleen lahjoja ohi markkinakoneiston.
Julkaistu
Teksti Topi Linjama
Kuvat Topi Linjama
Ostamatta jättäminen on parasta ympäristönsuojelua

Lapsen kengät.

Kuistilla lojuvat lapsen risat kengät. Ennen roskikseen heittämistä halusin ottaa kuvan näistä skuuttiparkkia nähneistä jalkineista.

Popot huurteiseen kurpitsapenkkiin ja klik. Onhan ne komeat.

Postasin kuvan someen ja syntyi niin hyvät keskustelut, että jäin miettimään, voisiko kenkien elinkaarta vielä pidentää. Pohjat niissä ovat kuitenkin vielä ehjät.

Muuan äiti huomautti, että rikkinäisissä tamineissa kulkemista on liikkeellä. Nuoret eivät heitä rikkinäisiä kenkiä tai muita vaatteita pois, koska ne kuitenkin vielä toimivat. Vanhat kengät ovat mukavat jalassa ja jesarilla saadaan niille lisäaikaa.

”Ehkäpä meidänkin, lapseni, on vihdoin tullut aika keskustella Jeesus-teipistä.”

Näillä pärjää monesti.

Nuorten kohdalla on joskus vaikea sanoa, onko rikkinäisten kenkien tai muiden vaatteiden käyttäminen piittaamattomuutta vai tiedostamista. Joka tapauksessa on ympäristön kannalta järkevää käyttää tavarat loppuun.

Kännykän putsaus

Kaksi vuotta vanha kännykkä on kesästä lähtien ladannut yhä huonommin. Ajattelin, että siinä on joku osa – sanokaamme latausportti – tullut tiensä päähän ja tarvitaan huoltoa.

Viime viikolla vein sen huoltoliikkeeseen. Huoltomies näki heti, että kännykkä on vain täynnä hiekkaa ja muuta roskaa eikä sen vuoksi toimi. En kyllä yhtään ihmettele, sillä kännykkä on mukana joka paikassa, muun muassa palstalla, jonka maa-aineksessa on niin hienojakoisia partikkeleita, että ne tunkeutuvat vaatteidenkin läpi. Lisäksi huomaan säilyttäväni kännykkää taskussa latauspistoke ylöspäin, mikä ei varmaankaan vähennä likaantumista.

Kännykän putsaus ja uuden panssarilasin vaihto 39 €. Kahden vuoden huoltokustannuksiksi aivan maltillinen summa, kun ottaa huomioon, kuinka paljon kännykkää tulee käytettyä. Nyt laturi uppoaa puoli senttiä syvemmälle.

Arki on niin monimutkainen, etten ymmärrä läheskään kaikkea, mitä siihen liittyy.

Ehkä teistä, rakkaat lukijat, neljä viidestä olisi tajunnut, että kännykkähän on vain likainen, etsinyt youtubesta jonkin kännykänpuhdistusvideon, ottanut käytetyn hammasharjan ja putsannut kännykän. Minä en tajunnut, mutta en tunne sen vuoksi huonoutta. Ajattelen yksinkertaisesti niin, että arki on niin monimutkainen, etten ymmärrä läheskään kaikkea, mitä siihen liittyy.

Lahjaksi aikaa

Kulahtaneet kengät ja kännykän elinkaaren pidentäminen putsaamalla – näistä esimerkeistä johtuu mieleen kaksi asiaa, joista vielä johtuu mieleen kolmas.

Ensinnäkin olisi pyrittävä maailmaan, joka on mahdollisimman käsitettävä. Sellaisessa maailmassa tietäisimme, miten kengät ja kännykät toimivat, jolloin osaisimme tarvittaessa korjata ne. Tai ainakin tietäisimme jonkun, joka osaa. Nythän tiedämme lähinnä kenkä- ja kännykkäkauppiaat, jotka sanovat, ettei korjaaminen kannata, koska uuden saa niin halvalla. Käsittämättömyys synnyttää riippuvuussuhteita, ja sellaisissa suhteissa tavallista pulliaista kuulkaa helposti kusetetaan.

Toiseksi olisi pyrittävä maailmaan, jossa ostetaan mahdollisimman vähän. Reilu Kauppa mainosti joskus, että ”maailma muuttuu ostos kerrallaan”. Ehkä paremmaksi, mutta ei hyväksi, vaikka suklaa ja banaani ovatkin hyviä. Kestävässä maailmassa tuskin voidaan roudailla miljoonia kiloja banaaneja ympäri maapalloa. Varsinkin tämän vuodenajan ostoskiimassa olisi hyvä vetäytyä viettämään älä osta mitään -viikkoa. Jokainen ostamattajättämispäätös on askel kohti kestävää maailmaa.

Jokainen ostamattajättämispäätös on askel kohti kestävää maailmaa.

Kolmanneksi mietin, että taashan alkaa olla käsillä tämä pakko-oireinen kaupoissa tungeksimisen aika, jolloin muovi- ja elektroniikkakrääsää kärrätään automarketeista pukinkontin kautta seka- ja SER-jätteeseen. Mitä oikein tavoitellaan ostamalla lahjoja? Eikö logiikka ole kutakuinkin tämä:

  1. Lahjalla halutaan muistaa toista ja osoittaa, että tietyt ihmiset ovat minulle tärkeitä.
  2. Jos lahja on kallis, se kertoo siitä, että välitän paljon, eikö niin?
  3. Olen uhrannut aikaa rahan hankkimiseen ja nyt sijoitan rahaa eli rahan hankkimiseen käyttämääni aikaa tähän ihmiseen.

Tästä herää kysymys: Miksi en voisi käyttää rahan hankkimiseen käyttämääni aikaa suoraan ihmisen muistamiseen? Miksi minun ja minulle tärkeän ihmisen väliin tarvitaan ansiotyö, ennakonpidätys, arvonlisävero, tuotantolaitos, tukkuliike, vähittäiskauppias, kuljetusyrittäjät ja niin edelleen? Eikö olisi parempi pysähtyä yhdeksi älä osta mitään -viikoksi ja esimerkiksi kirjoittaa kortti tai kirje jokaiselle tärkeälle ihmiselle, käydä hänen luonaan, soittaa hänelle tai vaikka tarjota hänelle apua?

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.