Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

“Miksi teillä ei ole autoa?”

29.11.2018

Tavallinen talviaamu Joensuussa. Vie auraamattomia pyöräteitä lapsi kerhoon toiselle puolelle kaupunkia ja aja vielä töihin. Endorfiinipiikki!

Jos maailma keksittäisiin nyt, siihen otettaisiin polkupyörä, mutta ei henkilöautoa, johon syötetystä uusiutumattomasta energiasta 99 % menee ohi tarkoituksensa.

Viisi lasta eikä autoa – oletteko hulluja?

Ei ollenkaan. Autottomuus on kylmän rationaalinen valinta, jonka tärkein argumentti on se, että auto kuuluu energialuokkaan ÖÖ.

Kaksi kolmannesta auton moottorin palotilassa vapautuvasta energiasta häipyy lämpönä taivaan tuuliin. Lopusta kolmanneksesta osan syö kitka, osa häviää voimansiirtoon, osa jarrutuksiin. Jäljelle jäävistä prosenteista noin 14/15 – jos autossa on yksi matkustaja, kuten niin usein on laita – kuluu auton kuljettamiseen. Vain alle prosentti polttoaineen palamisessa vapautuneesta energiasta kuluu ihmisen siirtämiseen paikasta toiseen. 99 % energiasta kuluu siis muuhun, kuten moottorin jäähdytysveden lämmittämiseen, papereiden kuljettamiseen tai imagon rakentamiseen.

Tätä voi havainnollistaa myös toisin: tavallisesta autosta saa tehoja esimerkiksi 60 kW, kun vähän nilkkaa ojentaa. Tavallinen työmatkapyöräilijä saa jaloistaan ulos 0,1 kW, jolla hän kuljettaa itseään ja kulkuvälinettään jo niin reipasta vauhtia, että jalankulkijat saavat olla tarkkana.

Tietysti autossa on myös muita ongelmia: yksityisautoilu tuottaa kasvihuonekaasuja, autonrenkaat ovat suurin merten mikromuovien lähde, autoilu aiheuttaa selkävaivoja ja meluhaittoja, sen alle hukkautuu valtavat maapinta-alat ja niin edelleen. Lyhyesti sanoen yksityisautoilu nykymuodossaan on vahingoksi yksilöille, yhteiskunnille ja ekosysteemeille.

Kun vaimoni kanssa taannoin mietimme, mihin asetumme asumaan, ystäväni Matti neuvoi, että asunnolla on kolme kriteeriä: sijainti, sijainti ja sijainti. Päädyimme omakotitaloon pikkukaupungin kylkeen. Yliopistolle pyöräilee kuudessa minuutissa, keskustaan kahdeksassa ja mustikka-apajille kolmessa vartissa. Satunnaiseen tarpeeseen löytyy auto joltakin ystävältä.

Pyörä-/mustikkaretkellä Kontiolahden biathlon-stadionin liepeillä kesällä 2016

Joskus autottomuus hankaloittaa elämää. Monta ex tempore -matkaa (ja muutakin matkaa) on jäänyt tekemättä sen vuoksi, ettei autoa ole. Joskus vuosia sitten kirjoitin mielessäni rastin seinään aina, kun autoa olisi tarvittu. Etenkin pikkulapsivaiheessa kahden pyöräkärryn kanssa tuntui välillä siltä, että olisi se kätevää komentaa lapset tila-autoon. Mutta vuosi vuodelta rasteja kertyy vähemmän.

Autottomuus on muuttanut tapaa suhtautua liikkumiseen. Se on nostanut kynnystä turvautua fossiilisten energiaorjien apuun. Suosittelen autottomuutta minunkaltaisille laiskoille ihmisille: ei autoa -> säästyy rahaa -> ei tarvitse tehdä niin paljon töitä -> voi tehdä enemmän sitä, mistä tykkää, kuten käydä sienessä.

Joku tuhahti joskus, että kuvittelenko “pelastavani maailman” tällä ratkaisulla. En tod. Mitä muuten “maailman pelastaminen” edes tarkoittaa? Mikä on se “maailma”, joka pelastetaan? Argumentti näyttää pitävän sisällään olettamuksen, että todella on olemassa ratkaisuja, jotka “pelastavat maailman”. Mitä ne ratkaisut ovat? Olisiko esimerkiksi sähköauton ostaminen sellainen?

Enkä ajattele olevani parempi tai onnistuneempi ihminen, koska en omista autoa. Ajattelen päinvastoin olevani epäonnistunut eläin, koska kuulun lajiin, joka tuhoaa ja on jo tuhonnut lukemattomien lajien elinmahdollisuudet.

Pidän kaikenlaista saastuttamista väkivaltana. Autottomuus tai lihansyönnin välttäminen on minulle samantapainen omantunnon kysymys kuin väkivallasta pidättäytyminen. Tuskin kukaan, joka jättää vetämättä kaveria turpaan, ajattelee siten lopettavansa maailmasta sodat tai “pelastavansa maailman”. Väkivallasta pidättäytyy, koska se on väärin.

Topi Linjama

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »