Koronaeristys: kuinka nopeasti poikkeusoloista tulee uusi normaali
Tavallinen näky korona-aikana: etäkoululainen koneella luurit päässä.
Koska muisti tulee rakentamaan näistä poikkeusajoista tarinan, jossa tosiasiat eivät kaikilta osin pidä paikkaansa, on parasta kirjoittaa asioita verekseltään muistiin.
Maaliskuun 12. päivänä koronauutisointi pyyhkäisi ylitseni. Oli torstai-iltapäivä, tulin junalla Helsingistä Joensuuhun. En muista ennen aistineeni samanlaista kollektiivisen epävarmuuden tunnelmaa: ihmiset lukivat toisilleen ääneen koronauutisia, HUS:in lääkäri oli kuulemma sairastunut koronaan, Italiassa tilanne sellainen ja selllainen, Suomessa vasta niin ja niin vähän tartuntoja. Ilmassa oli epävarmuutta, huolta, ehkä pelkoakin.
En muista ennen aistineeni samanlaista kollektiivisen epävarmuuden tunnelmaa.
Nyt vakavat asiat eivät tapahdu Fukushimassa tai Charlie Hebdon toimituksessa. Täällä, meidän keskuudessamme, on näkymätön uhka, josta tiedämme vielä aivan liian vähän.
Siitä seuraavat puolitoista viikkoa oli yhtä koronauutistulvaa, hallituksen tiedotustilaisuuksia, THL-kritiikkiä, vessapaperimeemejä ja herpaantumatonta tartuntalukujen seurantaa. Antti tavoitti tunnelman täsmällisesti tekstissään.
Lapsiperheen arjen kannalta ehkä isoin juttu oli koulujen sulkeminen keskiviikkona 18.3. Toinen kova isku oli kirjastojen sulkeminen 17.3. ja kolmas suunnilleen koko kevään töiden peruuntuminen.
Lyhyesti korona-aikaan laskeutumisen kaari on meillä ollut tällainen: Ensin kaikki enemmän tai vähemmän pihalla, tuli hermostuneisuutta, turhautumista ja väsymistä. Sitten – sanoisin, että aika tarkoin 30.3. – hommat alkoivat kutakuinkin rullata. Aamulla nämä rutiinit, päivällä tämän verran lapsien ohjaamista, ruuaksi päivällä tätä ja iltapäivällä sitä, opettajille lähetetään nämä jutut.
Tätä kirjoittaessani 3- ja 5-luokkalainen tekevät tehtäviään seinän takana, vanhemmat lapset yläkerrassa. Jos eivät tee, vetoan opetusministeri Li Anderssoniin, jonka mukaan nyt ei pidä vaatia kaikilta kaiken aikaa kauhean paljon. [Kuvaavaa sekin, että saan tekstin valmiiksi vasta kaksi päivää myöhemmin.]
Normalisoituminen tuntuu pulssissa ja leposyke on palautunut noin 65 lyöntiin minuutissa. Luulen, että myös systolinen paine on tippunut alle 150 elohopeamillimetriin. Toisin oli laita vielä edellisen postauksen aikaan.
Koronaepidemian alku oli aikatihentymä, jossa maailma asettui uudenlaiseen järjestykseen.
Koronaepidemian alku oli aikatihentymä, jossa maailma asettui uudenlaiseen järjestykseen. On vaikea uskoa, että muutama viikko sitten elettiin arkea, jossa korona ei näytellyt edes sivuosaa.
Mutta nyt palat ovat asettumassa uuteen järjestykseen, joka ei ole niin erilainen kuin kriisin alussa kuvittelin. Olennainen ero kriisin alkuun on siinä, että moni epävarmuustekijä on poistunut, kun tiedämme enemmän taudin etenemisestä ja siltä suojautumiselta. Myös rajaustoimien vaikutukset arkeen alkavat hahmottua.
Kymmenen poimintaa uudesta maailmanjärjestyksestä.
1. Kodin ulkopuolella liikkuessani suhtaudun itseeni kuin taudinlevittäjään. Pidän turvavälin, en puhu ihmistä kohti ja pesen kädet huolellisesti aina kun tulen ulkoa. On kontaminoitunut olo, vaikka sairaudesta ei ole merkkejä.
Mieli ei askartele ison mittakaavan ongelmien parissa, vaan enemmänkin arkeen ja lähipiiriin liittyvien juttujen ja ihmisten parissa.
2. Katsantotapa on supistunut ainakin hetkellisesti. Mieli ei askartele ison mittakaavan kysymysten parissa, vaan enemmänkin arkeen ja lähipiiriin liittyvien juttujen ja ihmisten parissa: loppuuko vessapaperi (no ei lopu), loppuuko ruispalat (saavat loppuakin, ei haittaa), ajautuuko kotitalous maksuvaikeuksiin (ehkä ei hirveän pahoihin), kestääkö kasetti (eiköhän), miten vanhemmat pärjäävät (ihan hyvin) ja niin edelleen.
3. Hyvä- ja huono-osaisuus korostuvat. On onnekasta, jos voi elää eristyksessä läheisten ihmisten lähellä ja kanssa. On onnekasta, jos voi pelätä tai olla huolissaan turvallisissa olosuhteissa.
4. Alun tarmonpuuskat ovat tasoittuneet enkä enää tee yhtä Bach-aiheista videoklippiä päivässä. Mutta kynnys tehdä videoita nettiin on laskenut pysyvästi, sori siitä!
5. Myös lamaannuksen ja toivottomuuden hetket ovat vähentyneet. Samoin lapsille rageeminen, johon vaikutti ratkaisevasti lapsen koulutehtävä, jossa kysyttiin, mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi. ”Hyvällä tuulella olevat vanhemmat”, kuulin hänen sanovan vastausviestiin, ja tunsin puristavaa kipua rintakehässä.
6. Ruokiin voi lisätä valkosipulia huolettomasti. Suihkussa käynnin kanssa ei ole niin justiin. Parta on ajamatta muutenkin.
7. Naapurustossa on kyllä mukavaa porukkaa: Yhdeltä naapurilta sain kolme haukea, joiden fileointi ja ruuaksilaitto vei heti ajatukset mökkikuplaan. Oi heinäkuinen ilta, kaakkurit ja kaislikon reunaan läiskähtävä 21-grammainen lusikka. Toinen naapuri toi pihaan kakkosnelosta, jota tarvitsin sienimön rakentamiseen (siitä kerron myöhemmin lisää, halusittepa tai ette) ja jota olin kysellyt kaupunginosan fb-ryhmässä.
8. Leikkipuistoissa näkyy yksin keinuvia aikuisia.
Yllätän itseni ajattelemasta, että yhdistysten vuosikokouksetkin ovat oikeastaan ihan kivoja tapahtumia.
9. Perheen ihmiskontaktien määrä on laskujeni mukaan tippunut alle sadasosaan kolmen viikon takaisesta. Lapset ikävöivät kavereitaan. Minä yllätän itseni ajattelemasta, että yhdistysten vuosikokouksetkin ovat oikeastaan ihan kivoja tapahtumia.
10. 1930-luvulla syntynyt tätini soitteli. Hän muisti edelliset poikkeusolot, jotka kestivät kuusi vuotta, ja suhtautui nykyiseen tilanteeseen aika rauhallisesti.
Topi Linjama
