Hyppää sisältöön

Aristoteles yläkoulun opettajana – retoriikan opit pätevät myös murrosikäisten kanssa

Julkaistu
Luin hiljattain Juhana Torkin mainion puheoppaan Puhevalta käyttöön! Kirja on tiivis, leppoisan dialogin muotoon kirjoitettu opas, jossa puhetaidon opettaja neuvoo insinööriystäväänsä puhe-esityksen valmistelussa. Insinööri joutuu opettajansa johdolla pohtimaan vastauksia yhdeksään kysymykseen, joiden opettaja lupaa olevan väylä erinomaisen puheen pitämiseen. Viimeaikainen julkinen keskustelu yläkouluikäisistä nuorista, heidän käyttäytymisestään ja opettajiensa edellytyksistä jakaa heille tietoa sai minut ajattelemaan Torkin teosta enemmän kuin pelkkänä puheoppaana. Voisivatko kirjan opetukset toimia myös laajemmin kommunikaatiossa, ennen kaikkea kasvatuksessa ja opetustyössä?
Torkin puheopettaja esittää kirjassaan siis yhdeksän kysymystä, ”mielen kuntosaliliikettä”, kuten kirjailija kysymyksiä nimittää. Kolme ensimmäistä kysymystä ovat tärkeimpiä: ne valmistavat puhujaa oikeanlaiseen paatokseen. Kysymysten avulla päästään käsiksi kuulijoiden tunteisiin, opettaa Torkki. Kysymykset kuuluvat: Mistä olet kuulijoillesi kiitollisuudenvelassa? Mitä kuulijasi pelkäävät? Mistä kuulijasi tuntevat ylpeyttä?

Kolme seuraavaa kysymystä laittavat puhujan miettimään omaa motivaatiotaan: Mistä olet viime aikoina ollut innostunut? Mitä itse pelkäät? Miten voit puheellasi tehdä maailmasta paremman? Nämä kolme kysymystä hiovat puhujan eetosta, uskottavuutta. Kysymykset laittavat pohtimaan, miksi puhuja ylipäätään haluaa puhua.
Kolme viimeistä kysymystä hiovat puhujan logosta, eli niiden tarkoituksena on saada puhuja hiomaan argumenttinsa uskottaviksi ja helposti omaksuttaviksi: Minkä yhden lauseen toivot kuulijoiden muistavan? Miten väännät sanomasi rautalangasta? Minkä omakohtaisen tarinan voisit kertoa?


Aristoteleen kuuluisa kolmijako on toki retoriikan oppikirjoista tuttu, mutta Torkin maanläheinen kysymyspaketti auttaa ymmärtämään, että puheen pitäminen on sangen inhimillinen, yksinkertainen asia. Ensiksikin puhujan tulee olla aidosti empaattinen, hänen tulee ottaa huomioon kuulijoidensa tunteet – toiveet, pelot ja ylpeyden aiheet. Toiseksi puhujan tulee olla motivoitunut, innostunut, rehellinen, samaistuttava ja inhimillinen. Kolmanneksi puhujan tulee ymmärtää asiansa niin hyvin, että kykenee kertomaan sen ymmärrettävästi kuulijoilleen. ”Jos et osaa selittää asiaa isoäidillesi, et ole ymmärtänyt sitä itsekään”, kiteyttää puheopettaja osuvasti Torkin kirjassa.
Torkin oppaassa neuvotaan puheen pitäjiä, mutta kysymykset voisi esittää yhtä hyvin myös kaikille niille, jotka ovat tekemisissä kasvatuksen, opetuksen ja – voisiko jopa sanoa – vuorovaikutuksen kanssa. Asian hahmottaa paremmin, jos kolmessa ensimmäisessä kysymyksessä sanan kuulija tilalle vaihtaa vaikkapa sanan lapsi tai oppilas. Tai miksi eivät työkaveritai ystävä toimisi yhtä hyvin? Puhujan eetokseen liittyvät innostusta ja pelkoja käsittelevät kysymykset sopivat esitettäviksi kenelle hyvänsä; niissä on kyse rehellisyydestä itselle. Omat pelkonsa tunnustava, elämänhaluinen ihminen herättää luottamuksen, oli hän esimies, työtoveri, ystävä tai opettaja. Kuudes, myös puhujan eetokseen liittyvä kysymys, käsittelee – ei enempää eikä vähempää – kuin maailman tekemistä paremmaksi paikaksi. Saattaa tuntua teennäiseltä ja pateettiselta, mutta loppujen lopuksi useimpien kommunikaatiotilanteiden tarkoituksena onkin juuri maailman parantaminen. Maailman voi nimittäin ymmärtää melko suppeasti: keskustelukumppanin mielialan kohentaminen tai toisen ongelmien kuunteleminen ovat nekin maailman parantamista.
Kolme viimeistä kysymystä sopivat ennen kaikkea opetustyötä tekeville. Ne pakottavat miettimään sanoman perillemenoa: miten tehdä opiskeltava asia mahdollisimman tehokkaasti selväksi? Joku saattaa ajatella Aristoteleen oppien soveltamisen opetustyöhön turhan behavioristiseksi. Tällainen tuomitsija törmää kuitenkin omaan rajoittuneisuuteensa – esimerkiksi kahdeksatta kysymystä voi tulkita helposti jopa uusimman opetussuunnitelman valossa: rautalankana voi käyttää vaikkapa erilaisia oppimisympäristöjä tai toiminnallisia työtapoja. Siihen, miten itse kukin lankansa vääntää, on jokaisen vastattava itse.  
Mutta kuten näemme, samat vanhat Aristoteleen opit pätevät edelleen, tilanteessa kuin tilanteessa. Ne toimivat myös paljon parjattujen murrosikäisten kanssa. Sillä mistä muusta opettamisessa on kysymys kuin empatiasta, motivaatiosta ja didaktiikasta? Jostain syystä Suomi on pullollaan erinomaisia opettajia, kun taas laadukkaista puhujista tuntuu olevan pulaa. 
Otto Kallioranta