Puhutaanko ikärajoista?
Kun Ketunhäntä täytti seitsemän, ostimme hänelle lahjaksi suositun Minecraft-pelin, jonka ikäraja on K7. Pelasimme peliä yhdessä pari kertaa. Välittömästi huomasin, että Ketunhännän leikit muuttuivat levottomiksi ja entistä hurjemmiksi. Kerran hän löi toista lasta puistossa, kun he leikkivät yhdessä Minecraftia.
Päätimme Keken kanssa pistää pelin vuodeksi jäähylle. Otimme sen esille seuraavan kerran, kun Ketunhäntä oli täyttänyt kahdeksan vuotta. Enää pelaaminen ei vaikuttanut leikkeihin.
On tietysti ikävää ensin antaa lapselle lahjaksi uusi peli ja sitten ottaa se heti pois. Mutta se, että joku on ikävää ei tarkoita, etteikö niin voisi ja kannattaisi joskus silti tehdä.
Olen suorastaan naurettavan tarkka ikärajoista.
Elokuvien ikärajat. Sosiaalisen median eri palveluiden ikärajat. Digitaalisten pelien ikärajat. Minua kiinnostavat ne kaikki. Haluan paitsi noudattaa ikärajoja myös ymmärtää rakenteita niiden takana.
Arkisissa tilanteissa keskustelu ikärajoista herättää tunteita ja on usein hieman kiusaantunutta. Ja se tekee keskustelutilanteista tietysti entistä kiinnostavampia.
Jututan kaikkia lapsia ja vanhempia ikärajoista äärettömän matalalla kynnyksellä.
”Maija tästä naapurista taas hei. Sinun 9-vuotias tyttäresi oli kuulemma tänään saattanut ehkä nähdä vilauksen siitä, kun toinen lapsi pelasi leikkipuistossa erästä K12-peliä. Ajattelin vaan, että haluatte varmasti käsitellä asiaa kotona.”
Hullu ikärajanainen iskee.
Joskus vain ja ainoastaan pitääkseen keskustelua yllä.
Lastensuojelun Keskusliitto julkaisi viime viikolla Nuoret verkossa -kyselyraportin, jossa nuoret kertovat, mitä mieltä ovat esimerkiksi sosiaalisen median ikärajoista.
Ikärajoihin liittyvä keskustelu on yhteiskunnallisesti merkittävää. Lastensuojelun Keskusliiton kyselyssä tähän keskusteluun osallistuivat kerrankin myös nuoret. Hyvä veto!
Kiinnostavinta kyselyraportissa oli mielestäni nuorten pohdinta siitä, minkälaisia riskejä sosiaalisen median palveluiden käyttäminen liian nuorena voi lapsille aiheuttaa: Nuorten mukaan lapsi voi traumatisoitua jostain näkemästään tai kokemastaan. Hän voi tulla kiusatuksi tai joutua pedofiilin uhriksi. Hän voi julkaista itsestään liikaa yksityisiä tietoja tai harkitsemattomia kuvia. Tai hänen kehonkuvansa voi vääristyä.
Sen sijaan nuoret eivät maininneet esimerkiksi identiteettivarkauksiin tai kaupalliseen hyväksikäyttöön liittyviä riskejä. Kyselyraportin mukaan ”lasten saattaa olla vaikea tiedostaa tällaisten riskien olemassaoloa, mikä tekee heistä erityisen haavoittuvaisia juuri tällaisten uhkien edessä”.
Siispä tässä taas vinkki lastenkirjailijoille ja oppimateriaalien tuottajille:
Tarvitaan lisää kriittistä teknologiakasvatusta. Erityisesti on tarvetta selkeille ja hyväntuulisille kertomuksille, jotka käsittelevät sitä, miten erilaiset digitaaliset palvelut toimivat, minkälaisia tietoja ne käyttäjistään keräävät ja mikä niiden ansaintalogiikka on.
