Lasten kirjahyllyn isät
Isä kuljettaa peräkärryssä kahta jalkapalloa.
Viime viikkoina eri medioissa on keskusteltu ihastuttavan paljon siitä, minkälaisia kirjoja isille markkinoidaan. Noora Vaaralan juttu Helsingin Sanomissa kiteytti hyvin koko homman: isille mainostetaan miesten kirjoittamia kirjoja, jotka käsittelevät tappamista. Tänä vuonna kirjakauppojen mainoksissa nousivat erityisesti esiin kirjat, joiden otsikoista löytyi sana helvetti. Siitäkös Twitterissä innostuttiin. Olen itsekin lähiaikoina hihitellyt useille Twitter-päivityksille, joissa erilaiset kirjannimet ovat saaneet kylkiäisiksi sanan helvetti ja tunnisteen #helvettihaaste.
Onneksi aiheeseen tarttui nopeasti myös Lukupino-blogi ja toimittaja Maria Pettersson; syntyi vaihtoehtoinen kirjasuositusten lista, jossa isille suositeltiin vain ja ainoastaan naisten kirjoittamia kirjoja. Hieno veto!
Isä kannustaa Katri Kirkkopellon ja Suna Vuoren kirjassa Hirmuista koulupäivää, Hirviö.
Monet viime vuosien kampanjat ovat kannustaneet isiä lukemaan lapsilleen. Tutkimusten mukaan se, että isät lukevat lapsilleen on erityisen merkittävää poikien lukutaidon kehittymisen kannalta.
Meidän perheessä Keke lukee useimmiten lapsille kirjoja, joista hän itsekin pitää. Minä sen sijaan luen enemmän myös sellaisia kirjoja, jotka ovat omasta mielestäni huonoja, mutta jotka jostain syystä kiinnostavat lapsia.
Keke itse on kiinnostunut eräkirjallisuudesta ja hyvinvointiaiheisesta tietokirjallisuudesta. Lisäksi hän lukee historiallisia romaaneja, jotka ammentavat kansanperinteestä.
Isä halaa ja lohduttaa Anja Portinin ja Timo Mänttärin kirjassa Otso ja varpaansyöjät.
Kirjailija Tommi Kinnunen kirjoitti Ylen kolumnissaan, että isyyden mielikuviin ”vaikuttavat yhä menneisyyden kuvastot, sakaritopeliukset ja marttawendelinit, joissa isä hakkaa talven polttopuita samalla kun äiti kumartuu hymyillen kehdon ylle”.
Sillä, kuinka lastenkirjallisuus esittää isät, on siis merkitystä. Äitienpäivän aikaan kurkistin lastenhuoneen kirjahyllyyn ja selvitin, minkälaiset lastenkirjallisuuden äitikuvaukset ovat Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapsille tuttuja. Tällä kertaa etsin samaisesta kirjahyllystä isäkuvauksia. Selvisi, että meidän perheessä paljon luettujen kirjojen isät ovat yllättävänkin helliä ja läsnä olevia.
Ehkä olemme Keken kanssa tiedostamattamme valikoineet lukulistalle tietynlaisia isäkuvauksia ja vältelleet omaan maailmankatsomukseemme liian vanhanaikaisia käsityksiä miehuudesta ja isyydestä. Ihminen tunnetusti ympäröi itsensä informaatiolla, joka vahvistaa hänen omia jo olemassa olevia käsityksiään maailmasta ja yhteiskunnasta.
Isä komentaa Kaisa Happosen ja Anne Vaskon kirjassa Mur, eli karhu.
Ismo Loivamaan Kuukauden kirjat -palstalla Lapsen Maailma -lehdessä esitellään tässä kuussa lastenkirjallisuuden tuoreita isäkuvauksia. Niissä isät ovat usein yksinäisiä ja avuttomia. Toivon tosiaan, että tällainen isäkuvasto ei ole mikään tulevaisuuden normi.
Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä isä ei ole avuton. Hän on samanlainen vanhempi kuin äitikin. Joskus jopa enemmän läsnä.
Gunilla Bergströmin kirjassa Mikko Mallikas on oikukas isä lukee iltasadun, vaikka kello on jo paljon.
Isä tuo tuliaisia Hannele Lampelan ja Ninka Reittun kirjassa Prinsessa Pikkiriikki.
