Hyppää sisältöön

Arvioitavana Lukemo-portaali

Julkaistu
Arvioitavana Lukemo-portaali

Kyllä lastenkirjallisuuden ystäviä nyt hellitään: Lastenkirjainstituutti julkaisi 3.6.2019 uuden Lukemo-portaalin, joka esittelee lasten- ja nuortenkirjauutuuksia. Itse asiassa Lukemoon on tarkoitus koota esille kaikki Suomessa julkaistut lasten- ja nuortenkirjat vuodesta 2018 lähtien. Vau, mikä tavoite!

Kävin tietysti jo heti Lukemon syntymäpäivänä kurkkaamassa, miltä se näyttää. Vähän myöhemmin perehdyin Lukemoon oikein ajan kanssa. Ja koska minulla näköjään riittää mielipiteitä, jaan tässä kanssanne arvioni uudesta Lukemo-portaalista:

Ensivaikutelma

Ensimmäinen ajatukseni Lukemo-portaalista oli, että se on ulkoasultaan ihan raikas. Ei kenties visuaalisesti kovin mullistava, mutta ok. Pidin heti typografioilla leikittelevästä logosta, joka viittaa hauskasti kirjallisuuden monimuotoisuuteen. Ja sivuston teemaväriksi valittu keltainenkin on ihan monikäyttöinen väri, joka on helppo yhdistää mielikuviin lapsuuden intiaanikesistä.

Jotenkin kokonaisuuden ulkoasusta tulee kuitenkin mieleen kirjasto. En tiedä miksi, enkä varsinkaan, onko yhteys tarpeellinen vai ei, mutta kyllä, Lukemon sivustolle laskeutuessani voin helposti kuvitella laskeutuneeni kirjaston verkkosivuille.

Voi olla, että tämä mielikuva tekee Lukemosta helposti lähestyttävän niille, jotka pitävät kirjastoista (siis minulle), mutta ei välttämättä niille, jotka haluaisivat etsiä lasten- ja nuortenkirjoja jostain ihan muualta kuin kirjastojen verkkosivuilta.

Asia esiin ja herkut piiloon

Rakenteellisesti Lukemon suunnittelijat ovat päätyneet hieman vanhanaikaiseen ratkaisuun, jossa ylävalikkoja on kaksi; tärkeä ja vähemmän tärkeä. Tärkeästä ylävalikosta voi suunnistaa portaalin etusivulle sekä hakusivuille etsimään kirjaesittelyjä joko lastenkirjavalikoimasta tai nuortenkirjavalikoimasta.

Vähemmän tärkeästä ylävalikosta löytyykin sitten kaikki portaalin herkut, eli kirjavinkkejä, artikkelinostoja ja paljon kiinnostavia linkkejä. Toivon totisesti, että portaalin uutiset ja linkit päivittyvät jatkossa tasaisesti, sillä vanhentuneet linkit ja uutisfiidi ovat kenties huonointa markkinointia, mitä on olemassa.

Lukemon hakukoneet toimivat mielestäni erittäin hyvin. Sekä lastenkirja- että nuortenkirjavalikoimasta voi etsiä esimerkiksi eri aiheisia tai eri kielisiä kirjoja. On mahtavaa, että portaalissa on panostettu juuri hakukoneiden selkeyteen. Toimivan hakukoneen arvoa ei voi liiaksi korostaa.

Portaalin kirjaesittelyt ovat äärimmäisen tiiviitä. Jokaisesta kirjasta kerrotaan vain lauseella tai parilla. Joidenkin kirjojen kohdalla esittelyteksti myös katkesi hassusti kesken lauseen. Luultavasti tällöin kirjaesittelykohtaan on syötetty alun perin liian pitkä teksti, joka ei mahdukaan kirjaesittelylle varattuun tekstislottiin. Näissä tapauksissa tulee miettineeksi, että ovatko kirjaesittelyt kustantajien käsialaa vai onko ulkopuolinen ammattilainen editoinut niitä. Tämä jää mysteeriksi, vaikka mielestäni kyseessä on tieto, joka portaalin käyttäjän olisi hyvä saada.

Olisi myös hienoa, jos Lukemon kirjaesittelysivuilta löytyisi linkki esimerkiksi kustantajan sivuille tai johonkin toiseen paikkaan, josta kirjasta löytyisi hieman enemmän tietoa. Ymmärrän, miksi portaalissa on haluttu panostaa tiiviiseen ilmaisuun, mutta itse kaipasin välittömästi kirjaesittelyjä selaillessani pidempiä tekstejä.

Tärkeintä on, että lukija löytää kirjan

Vaikka Lukemon teknisiä ominaisuuksia olisi kiva ruotia pidempäänkin, tärkeintä on kuitenkin se, kuinka suuri merkitys Lukemo-portaalilla on ajassamme. On tärkeää, että lasten- ja nuortenkirjojen tietoja listataan ja että lasten- ja nuortenkirjauutuuksia nostetaan esille. Itse ainakin toivoisin kotimaisilta kustantajilta reilusti lisää resursseja lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinointiin.

Lastenkirjainstituutin uutiskirje kuvailee Lukemon merkitystä näin: ”Lukemo on Lastenkirjainstituutin vastaus kysymykseen: Miten löytää sopiva kirja? Lukutaidon heiketessä on olennaista saattaa yhteen lukija ja juuri se kirja, joka sytyttää lukukipinän.”

Kyllähän se niin on, että mitä enemmän luettavaa on tarjolla, sitä enemmän tulee luettua. Viimeksi viime viikolla julkistettu Lasten ja nuorten mediapäivä -tutkimus osoitti saman. Siispä lukuinnon herättämiseksi lasten- ja nuortenkirjoja on syytä pitää esillä paitsi fyysisesti siellä, missä lapset ja nuoret ovat, myös digitaalisissa ympäristöissä.

En ole vielä esitellyt Lukemoa omille lapsilleni, mutta aion tehdä sen heti. On nimittäin korkea aika etsiä jokaiselle Kiikkuvan kirjapyllyn perheen jäsenelle oma kesäkirja.

Mitä luultavimmin minusta tulee kaikesta kritiikistäni huolimatta Lukemon suurkuluttaja. Kiitos Lastenkirjainstituutti!