Anarkiaa ja opetuskeskusteluja

Nykyään vain hyvin hyvin harvoin törmään lastenkirjaan, joka saa minut jollakin tapaa nolostumaan tai kauhistumaan. Tällä viikolla kuitenkin törmäsin yhteen sellaiseen: Grigori Osterin kirjoittamaan ja Alexander Reichsteinin kuvittamaan runoteokseen Huviksi ja haitaksi.

Vaikka kirja sisältää selvästi alakoululaisille suunnattuja opetuksellisia huumorirunoja, löysin sen kirjastosta nuorten osastolta. Voi olla, ettei kukaan alakouluikäisen vanhempi suostu lainaamaan kirjaa lapselleen. Tai sitten kirjalle on määritelty joku ennenkuulumaton salainen ikäraja ja se on siksi piilotettu nuorten osastolle, korkealle ylähyllyyn.

Kirjan runoissa kaikki yleisesti hyväksytty on käännetty ympäri. Ne puhuttelevat suoraan lasta ja kannustavat valehtelemaan, varastamaan, saastuttamaan, tupakoimaan, töhrimään sekä kiusaamaan muita. Lisäksi kirja on aika sovinistinen (ei sentään rasistinen) ja siinä pilkataan ainakin vanhemmuutta, koululaitosta ja yhteiskuntaa. Ja kaikki tämä tehdään tietysti ihan tahallaan, anarkismin nimissä.

On aina kiinnostavaa ja tarpeenkin tarkastella sitä, kuinka pitkälle oma huumorintaju kantaa. Mitkä aiheet ovat itselle arkoja tai muuten vaan hankalia? Minkälaiset aiheet ovat sellaisia, joiden kustannuksella tuntuu liian pahalta naureskella?

Lukisitko sinä jonkun näistä Grigori Osterin runoista lapsellesi iltasaduksi?

”Jos äiti ei lellimällä

tunteisiisi vastaa,

hän luultavasti salaa toivoo

raajarikkolasta.

Siis leikkaa irti kätesi

ja kumpainenkin jalka,

niin pääset lastenvaunuihin

ja passaaminen alkaa.

Jos vielä kaivat silmäsi

silmäkuopistaan,

niin ääneenlukutuokioista

pääset nauttimaan.”

”Älä ikinä, koskaan, missään,

koske mihinkään.

Älä ryhdy millään leikkimään.

tai mihinkään kiipeämään.

Poistu hiljaa syrjemmälle,

seiso siellä hissukseen

koko elämäsi ajan

muiden leikkejä seuraillen.”

”Lyö kepillä sammakkoa,

se on hyvin kiinnostavaa.

Revi kärpäseltä siivet,

niin se oppii juoksemaan.

Kunhan jaksat harjoitella,

koittaa päivä kultaisin.

Jokin kaukainen valtakunta

tekee sinusta pyövelin.”

Anarkia on monissa tilanteissa hieno juttu, välttämätöntä tai kehittävääkin. Luulen kuitenkin, että niissä perheissä, joissa tätä Huviksi ja haitaksi -teosta luetaan yhdessä, sen runoista myös keskustellaan. Itse asiassa kirjan alkusanat jopa kehottavat  lapsia ja aikuisia keskustelemaan oikeasta ja väärästä sekä siitä, miten erilaisissa tilanteissa tosiasiassa kannattaa toimia.

Mutta. Tekevätkö tällaiset keskustelut Huviksi ja haitaksi -kirjan runoista oikeastaan ihan vaan perinteisen opettavaisia? Mitätöikö keskustelu lopulta teoksen anarkian?

Jos kyllä, niin minkä ikäisenä ja minkälaisilla taidoilla varustettuna lapsi sitten on valmis kohtaamaan tällaista kirjallisuuden anarkiaa itsenäisesti, ilman opetuksellisia keskusteluja?

P.S. Lue myös postaus sensuroinnin himosta.