Hyppää sisältöön

Lottovoitto! Mutta miten ihmeessä minä ruokin kolme vauvaa?

Uudessa Hattutemppu-blogissa pääset lukemaan esikoistaan, keskimmäistään ja kuopustaan yllättäen yhtä aikaa odottavan kolmekymppisen naisen pohdintoja opintomatkastaan.
Julkaistu
Lottovoitto! Mutta miten ihmeessä minä ruokin kolme vauvaa?

Nina Garman, Pixabay

Hoitaja oli juuri laskenut ultraäänianturin vatsalleni, ja näimme samalla sekunnilla itsekin sen, minkä hän sanoitti: ”Siellä on kolme.” Lottovoitto! Mutta miten ihmeessä minä ruokin kolme vauvaa? Nämä olivat ensimmäisia ajatuksiani. Ennen tutkimuksen loppua työt, auto, kärryt ja melkein asumisjärjestelytkin oli suunniteltu uusiksi ja päät pistetty pyörälle.

Tähänastisen elämäni tyrmistyttävin, upein, epätodellisin ja elokuvamaisin hetki. Sitä oli raskausajan ensimmäinen ultraäänitutkimus. Palataan tähän enemmän seuraavassa kirjoituksessa.

Kolmosraskautta oli edeltänyt ensin noin 2,5 vuotta lapsettomuutta kevyempine tutkimus- ja hoitotoimenpiteineen sekä sitten puolisen vuotta järeämpiin aseisiin eli alkionsiirtoon liittyvää valmistelua, toteutusta, odottelua ja onnistumisen seurailua.

Tuohon puoleen vuoteen mahtui kaksi aluksi raastavan pitkältä tuntuvaa, perättäistä noin puolentoista kuukauden taukoa. Ensimmäistä vastustajaa kutsun nimellä hyperstimulaatiotauko. Kehoni reagoi munasolujen keräystä edeltäneisiin hormoneihin niin voimakkaasti, että paussia oli pidettävä ennen alkionsiirtoa. Siirtoa ei voitu tehdä niin sanottuna tuoresiirtona muutamia päiviä munasolujen keräämisen ja alkion hedelmöitymisen jälkeen, vaan oli odotettava kehon palautumista. Alkiot pakattiin pakkaseen odottamaan parempaa päivää.

Valtava skaala mahdollisuuksia

Harmitti, koska kaikenlainen odotus ja epätietoisuus tuntui liialliselta. Hiekan valumiselta tiimalasissa, jonka kokoa en tiennyt. Ajatella, että ilman hyperstimulaatiotilaa olisin voinut jo parin päivän päästä olla raskaana. Yhtä aikaa mielessä häilyi aivan realistinen vaihtoehto, että emme välttämättä koskaan saisi biologisia lapsia. Vähänpä mietin, että meistä voisi tulla myös monikkoperhe – saati sitten kolmosperhe.

Mahdollisuuksien ja tunteiden skaala oli valtava ja toiveiden ja pelkojen välillä myllertävä mieli kuormitti. Lohdullinen ja kiitollinen olo tuli siitä, että munasoluja saatiin kerralla kypsytettyä ja kerättyä lukuisia. Huonoimmissa tapauksissa yhden fyysisesti ja psyykkisesti raskaahkon hoitokierroksen aikana saadaan talteen nolla tai yksi munasolua. Asiat ovat jo rullanneet valtavasti eteenpäin, ja tästäkin odotuksesta selvitään, ajattelin.

Seuraava vastustaja lymyili kuitenkin nurkan takana.

Koronatauolta kohti monikkoraskautta

”Olemme lopettelemassa toimintaamme toistaiseksi koronaviruspandemian vuoksi, eikä uusia hoitoja enää valitettavasti aloiteta. Alkionsiirto on mahdollista taas, kun toimintamme on normalisoitunut.”

Märkä rätti läsähti kasvoille juuri, kun alkionsiirto alkoi olla ajankohtaista. Aavistelin jotain tällaista lähettäessäni viestin hoitohenkilökunnalle, mutta isku oli silti rankka. Niin rankka, että hetkeksi taisi unohtua globaalina jylläävä pandemia kaikkine uhreineenkin. Raskainta oli, että kukaan ei voinut tietää kauanko koronasulku kestää. Viikkoja? Kuukausia? Vuoden?

Alkionsiirron tekeminen yksityisessä sairaalassa ei ollut vaihtoehto, koska niissäkin lisääntymislääketieteelliset hoidot olivat tauolla koronan vuoksi. Ei auttanut kuin harjoittaa taas kärsivällisyyttä, ja vartoessa asiat asettuivatkin melko hyvin mittasuhteisiin. Viisi ja puoli viikkoa märästä rätistä kohti tulevaisuutta odotus palkittiin.

”Hei,

Olemme saaneet luvan aloittaa alkionsiirrot. Haluaisitko tulla siirtoon tässä kierrossa?

Arvatkaapa halusinko?