Osa 2/2: Rattaissa on stressittömämpää matkustaa kasvot työntäjään päin
Tässä kaksiosaisessa postauksessa pohdin sitä, minkälainen merkitys on sillä, matkustaako lapsi rattaissa kasvot työntäjää vai menosuuntaa päin. Pohjana on Dundeen yliopiston psykologian laitoksen tohtorin Suzanne Zeedykin yhteistyössä Kansallinen lukutaito -säätiön kanssa toteuttama tutkimusprojekti. Projekti koostui kahdesta erillisestä tutkimuksesta, joista ensimmäisestä eli Iso-Britannian pääkatujen varrella suoritetusta havainnointitutkimuksesta kerroin tämän postauksen ensimmäisessä osassa. Niin sanotuin katukyttäysmenetelmin havaittiin, että jos lapsi matkusti rattaissa kasvot vanhempaa päin, sekä lapsi että vanhempi puhuivat enemmän toisilleen ja lapsi myös useammin nukkui. Ymmärrystä näistä havainnoista lähdettiin myöhemmin syventämään kokeellisella tutkimuksella, josta kerron enemmän tässä postauksessa.
Havainnointitutkimuksen jälkeen pohdittiin, onko se, että kasvot vanhempaa päin matkustaessaan lapsi useammin nukkui, yhteydessä alhaisempaan stressitasoon. Tämän ajateltiin linkittyvän siihen, että nähdessään vanhempansa lapsella on rennompi ja turvallisempi olo. Kokeellisessa tutkimuksessa tätä selvitettiin mittaamalla lapsen syketasoa, koska korkeammalla sykkeellä on yhteys korkeampaan stressitasoon.
Kokeellisessa tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, johtuuko se, että havainnointitutkimuksessa sekä vanhempi että lapsi puhuivat enemmän toisilleen silloin jos he olivat kasvot vastakkain, todellakin ratasistuimen suunnasta vai onko kyseessä myös persoonallisuudenpiirteisiin liittyviä tekijöitä. Tämän vuoksi luotiin asetelma, jossa kaikki tutkimukseen osallistuvat vanhempi-lapsiparit käyttivät kummankinlaisia rattaita. Kokeelliseen tutkimukseen kutsuttiin kaksikymmentä vapaaehtoista äiti-lapsiparia. Lapsista puolet oli tyttöjä ja puolet poikia ja heidän ikänsä vaihteli yhdeksän ja kahdenkymmenenneljän kuukauden välillä.
Tutkimukseen osallistujat kävelivät yhteensä noin 30 minuutin lenkin käyttäen kaksia erilaisia rattaita. Puolet aloitti lenkkinsä rattailla, joissa lapsen kasvot olivat menosuuntaan päin ja puolet rattailla, joissa lapsen kasvot olivat työntäjään päin. Puolivälissä he tapasivat tutkimusryhmän jäsenen, joka auttoi heitä siirtämään lapsen toisiin rattaisiin sekä pyysi heitä täyttämään lyhyen kyselyn siitä, miten he olivat kävelymatkan kokeneet. Koko lenkin ajan lapsen ja äidin välistä vuorovaikutusta nauhoitettiin ja lapseen oli kiinnitettynä sydämen sykettä seuraava laite. Sama kysely kokemuksista täytettiin myös jälkimmäisen kävelyn jälkeen.
Kokeellinen tutkimus antoi varmistusta sille, että ratasistuimen suunnalla oli merkitystä. Kun lapsi istui rattaissa kasvot vanhempaansa päin, puhuivat äidit yli puolet enemmän lapsilleen. Puhe oli myös sisällöltään monipuolisempaa. Äideillä ja lapsilla vaikutti myös olevan hauskempaa silloin kun he matkustivat kasvot vastakkain, koska he nauroivat enemmän. Äidit nauroivat jopa kolme kertaa enemmän. Matkustaessaan kasvot äitiään päin puolet lapsista nauroi, kun taas kasvot menosuuntaan matkustavista nauroi vain yksi.
Samoin kuin havaintotutkimuksessa, myös kokeellisessa tutkimuksessa lapset nukkuivat enemmän matkustaessaan kasvot vanhempaansa päin. Matkustaessaan kasvot vastakkain yhdeksän lasta nukahti kun taas kasvot menosuuntaan mennessään vain neljä lasta nukahti. Myös lapsen sydämen syke oli matalampi hänen matkustaessaan kasvot äitiään päin.
Äitien raportoima kokemus matkasta oli myös erilainen riippuen siitä, kummin päin lapsi rattaissa istui. Kun lapsi istui rattaissa kasvot äitiään päin, arvioivat äidit oman kokemuksensa miellyttävämmäksi. Sen sijaan lapsen kokemuksessa he eivät arvioineet olevan eroa ainakaan stressin tai mukavuuden kannalta. Tutkimuksen jälkeen äideiltä kysyttiin, kummanlaisia rattaita he suosittelisivat ystävälleen ja suurin osa vastasi suosittelevansa sellaisia, joissa kasvot ovat vastakkain. Tutkimukseen osallistuminen oli siis muuttanut heidän ajatuksiaan, koska ennen tutkimusta suurin osa heistä kertoi käyttävänsä omassa arkielämässään rattaita, joissa lapsen kasvot olivat menosuuntaan päin.
Tällä tutkimuksella haluttiin herätellä nimenomaan keskustelua rattaita valmistavien yritysten vaikutusvallasta. Jos saatavilla olevista rattaista valtaosa on sellaisia, joissa lapsi voi matkustaa vain kasvot menosuuntaan päin, sellaisia myös ostetaan ja käytetään. Se on myös viesti vanhemmille siitä, että lapsen kehityksen tukemiseen kuuluu hänen kääntämisensä kasvot menosuuntaan päin jossain vaiheessa.
Suzanne Zeedyk kirjoittaa kotisivuillaan, että tämän tutkimuksen saaman laajan kansainvälisen huomion jälkeen markkinoille tuli enemmän rattaita, joita voi käyttää myös siten, että lapsella on kasvot työntäjää päin. Oli oma valinta kumpi tahansa, on kuluttajan näkökulmasta positiivista, että vaihtoehtoja on saatavilla.
Tutkimusta on myös kritisoitu muun muassa siitä, onko lapsen korkeampi syke todellakin merkki korkeammasta stressitasosta vai pelkästä innostuksesta hänen nähdessään enemmän asioita matkustaessaan kasvot menosuuntaan päin. Mutta toisaalta; enemmän vuorovaikutusta, enemmän naurua, enemmän unta. Toki lapset ovat yksilöitä ja monille varmasti sopiikin paremmin kasvot menosuuntaan matkustaminen, mutta itse ainakin haluan haastaa ne ajatusmallit, joiden mukaan jokaisen lapsen kuuluisi jossain vaiheessa siirtyä matkustamaan kasvot menosuuntaan päin. Rattaissa kasvot vanhempaan päin matkustaminen ei ole vain pienten vauvojen juttu, vaan siitä voi nauttia myös taaperoikäinen.
