Valintoja ja väkivaltaa
Päiväkodissa istutaan liikaa
Pienten lasten oletetaan olevan luonnostaan hyvin liikkuvaisia. Yritys saada pienokaisista kunnollisia valokuvia vahvistaa vaikutelmaa: osaamattoman kuvaajan otoksiin tallentuu usein vain lennokas häivähdys jostakusta, jonka henkilöllisyyden voi ehkä päätellä sukkien väristä.
Anne Soinin väitöksen mukaan vaikutelma pettää: suomalaiset istuvat liikaa jo päiväkoti-iässä.
Vain harva tutkimukseen osallistunut lapsi täytti varhaiskasvatuksen liikuntasuositusten tavoitteet liikkumalla reippaasti vähintään kaksi tuntia päivittäin.
Lasten fyysinen aktiivisuus oli pääosin matalatehoista: istumista, seisomista tai kävelemistä. Päiväkotipäivästä vain noin kaksi prosenttia kului edes kohtuullisesti kuormittavan leikin merkeissä.
Tutkimuksen suomalainen aineisto kerättiin 14 päiväkodista. Syksyn 2010 aikana tutkimukseen osallistui 96 lasta. Talven 2011 mittauksissa heitä oli mukana 94. Vertailuaineistona oli 97 hollantilaista ja 64 australialaista päiväkotilasta.
Kaikki tutkitut olivat 3-vuotiaita. Heidän fyysisen kokonaisaktiivisuutensa mittaamiseen käytettiin kiihtyvyysmittareita.
Lasten kokonaisaktiivisuus osoittautui intensiteetiltään pääosin erittäin kevyeksi. Poikien fyysinen aktiivisuus oli tyttöjen vastaavaa kuormittavampaa; sukupuolten väliset erot korostuivat erityisesti talvella.
Yllättävänä Soini pitää sitä, että ulkoleikeistäkin melkein puolet oli intensiteetiltään erittäin kevyitä; vain pari prosenttia ulkoleikistä oli edes kohtuullisen kuormittavaa. Keveimpiä olivat leikit hiekkalaatikolla ja roolileikit. Suuremman fyysisen haasteen tarjosivat leikit pyörällisillä leluilla, esim. kuorma-autoilla tai taaperokärryillä.
Suomalaislasten päiväkotipäivään kuului enemmän paikallaanoloa ja vähemmän vähintään kohtuullisesti kuormittavaa aktiivisuutta kuin hollantilaislasten. Lasten fyysisessä aktiivisuudessa ei ollut suuria eroja arjen ja viikonlopun tai päiväkodissa ja kotihoidossa vietettyjen päivien välillä.
Anne Soini: Always on the move? Measured physical activity of 3-year-old preschool children. Jyväskylän yliopisto 2015.
Hyvä lapsuus – terve aikuisuus
Työttömän vanhemman työllistymisellä on suuri vaikutus lapsen hyvinvointiin. Jos vanhempi lisäksi lopettaa tupakoinnin, lapsi hyötyy vielä enemmän.
Vanhempien valinnoilla on pitkäkestoiset vaikutukset lasten terveyteen, sanoo dosentti Laura Pulkki-Råback Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista. Valinnoista syntyy ketjuja, jotka vaikuttavat lapsen myöhempiin valintoihin.
Kasautuessaan valinnat alkavat vaikuttaa terveyteen. Suotuisissa psykososiaalisissa olosuhteissa kasvavilla lapsilla on mm. muita parempi sydänterveys aikuisena.
Sydän tykkää hyvästä taloudellisesta tilanteesta.
Pulkki-Råbackin mukaan tulokset vahvistavat, että lasten ja perheiden hyvinvointiin sijoittaminen on pitkällä tähtäimellä kannattavaa, sillä se vähentää terveyskuluja vanhemmalla iällä. Yhteiskunnan arvoista riippuu, kuinka tähän tosiasiaan reagoidaan.
Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Harvardin yliopiston ja Turun yliopiston yhteistyönä syntyneen tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin reilun kolmen tuhannen 3–18-vuotiaan suomalaislapsen terveyttä ja psykososiaalisia olosuhteita.
27 vuotta myöhemmin tutkijat arvioivat uudelleen osan nyt jo aikuisista osallistujista, ja määrittelivät heidän sydänterveytensä tason Yhdysvaltain sydänjärjestön (AHA) tuoreen mittarin avulla.
Mitä enemmän tutkittavalla oli suotuisia psykososiaalisia tekijöitä lapsuuden ympäristössään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänellä oli hyvä sydänterveys aikuisena. Etenkin lapsuuden turvattu sosioekonominen asema sekä hyvä impulssi- ja aggressiokontrolli ennustivat hyvää sydänterveyttä.
Tutkimus ”Cumulative effect of psychosocial factors in youth on ideal cardiovascular health in adulthood: The cardiovascular risk in Young Finns study” julkaistiin Yhdysvaltain sydänjärjestön Circulation-lehdessä tammikuussa 2015. Asiasta tiedotti Helsingin yliopisto.
Perheturvaa venäläisittäin
Venäjän 2000-luvun perhepolitiikkaa on ohjannut huoli matalasta syntyvyydestä, mikä on voimistanut perinteisten perhearvojen ja ydinperheen ihannointia. Naisten oikeuksien puolustaminen ja puhe sukupuolittuneesta väkivallasta istuvat huonosti tähän kuvaan.
Suuresta määrästään huolimatta lähisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset ja lapset ovat näkymätön ryhmä Venäjän lainsäädännössä ja sosiaalipoliittisessa järjestelmässä, toteaa Maija Jäppinen väitöskirjassaan. Oikeusjärjestelmä suojaa naisia ja lapsia huonosti, eikä heidän toimeentulonsa ja asumisensa turvaamiseen ole toimivia käytäntöjä.
Jäppinen keräsi tutkimusaineiston työskennellessään naisten kriisikeskuksissa Iževskissä, Saratovissa ja Sortavalassa. Aineisto koostuu 78 haastattelusta, sadoista sivuista kenttäpäiväkirjaa, valokuvista, esitteistä ja muusta kirjallisesta materiaalista.
Kriisikeskusten asiakkuuteen johtava mallitarina oli se vanha tuttu: mies juo, lyö ja ajaa vaimon ynnä lapset yhteisestä kodista.
Kriisikeskusten työntekijöiden suhde naisten käytössä oleviin vaihtoehtoihin oli ristiriitainen: haluttiin tukea perheiden pysymistä yhdessä, mutta asiakastapaukset osoittivat, että ero oli usein ainoa oikea ratkaisu.
Naiselle asetettiin paljon vastuuta tilanteen ratkaisemisesta ja tulevien väkivaltatilanteiden ehkäisemisestä ja toisinaan myös osavastuu häneen jo kohdistuneesta väkivallasta.
Käytännössä suurin osa naisista palasi väkivaltaisen miehensä luo. Kyse ei ollut siitä, että he olisivat valinneet yhteiselon jatkamisen väkivallasta huolimatta, vaan käytännön sanelemasta pakosta. Väkivalta saattoi jatkua vuosia avioeron jälkeen, koska vaihtoehtoa yhdessä asumiselle ei ollut.
Maija Jäppinen: Väkivaltatyön käytännöt, sukupuoli ja toimijuus – etnografinen tutkimus lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten auttamistyöstä Venäjällä. Helsingin yliopisto 2015.