Perhe Monikulttuurinen ero voi olla monimutkainen Monikulttuurisissa perheissä eroavien vanhempien on erityisen tärkeää suhtautua positiivisesti toiseen kieleen ja kulttuuriin etenkin…
Kasvu Kuukauden kirjat: Sijaiskodissa asuva tyttö tuntee pakahduttavaa ikävää Pakolaisuus aiheena on aktivoitunut myös lastenkirjoissa, kun siitä ja sodasta kerrottiin ennen lähinnä nuortenkirjoissa.…
Perhe Apua perheille helposti Vantaan Koivukylässä kokeillaan uudenlaista lapsiperheiden kohtaamispaikkaa, jossa yhdellä ovenavauksella tarjotaan vapaata yhdessäoloa, monenlaisten järjestöjen…
Perhe Maaret Kallion neuvoja vanhemmille Seuraa rauhaa. Näin kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija, kolumnisti Maaret Kallio on ohjeistanut itseään jo vuosien ajan.…
Kasvu Kuukauden kirjat: Kirjallisuustietoa lapsille ja nuorille Lukutaito huolestuttaa, ja ongelmasta keskustellaan. Onneksi valoisiakin merkkejä näkyy. Lapsille ja nuorille tehdään iloisia…
Kasvu Pitäisikö esikouluun mennä jo 5-vuotiaana? Valtakunnallinen kokeilu selvittää, onko esiopetuksen pidentämisestä kaksivuotiseksi hyötyä.
Lastensuojelu Lapset ovat tärkeintä mitä meillä on – myös sodan keskellä ”Lasten suojeleminen uutistulvalta, tavallinen arki, läsnäolo ja yhdessä tekeminen ovat asioita, joilla voimme luoda…
Terveys Köyhien asuinalueiden lapset ovat muita lihavampia Tutkimukset kertovat, että lapsen sosiaalisella taustalla on sittenkin merkitystä: huono-osaisten asuinalueiden lapset ovat usein…
Terveys Joka kolmas lapsi saa luunmurtuman Luita murtuu lähinnä kaatumisissa tai putoamisissa. Murtumista kaksi kolmasosaa tulee kyynärvarren alueelle tai sormiin…
Kasvu Päivi Alasalmi: Nuoriin on ohjelmoitu myönteisyyden koodi ”Meidän on tehtävä maailmasta sellainen paikka, jossa nuorten ja heidän tulevien lastensa on hyvä…