Hyppää sisältöön

Pyhäpäivä näkyy syntyvyydessä

Suomessa syntyi vuosina 1990–2016 yhteensä 1 608 410 lasta. Lapsen Maailma selvitti, paljonko poikia ja tyttöjä syntyi eri vuoden- ja viikonpäivinä näiden 27 vuoden aikana. Visualisoinnista voit tarkistaa yksittäisen päivän suosion.
Julkaistu
Teksti Erkka Rautio
Kuvat Anniina Mikama
Pyhäpäivä näkyy syntyvyydessä

Se alkoi vitsistä

Ajatus kesäkuun numeron infografiikan aiheeksi syntyi vitsistä: näkyisikö Suomen lätkän MM-voitto vuonna 1995 syntyvyyspiikkinä 9 kuukautta myöhemmin.

Olin nähnyt aiemmin amerikkalaislasten syntyvyystilastoista tehdyn visualisoinnin, jolla pystyi selvittämään oman syntymäpäivänsä yleisyyden. Idea jalostui kysymykseksi selvittää, miten Suomessa lasten syntymät jakaantuvat vuoden- ja viikonpäiville. Kun selvisi, että Tilastokeskukselta oli valmiina saatavissa päivän tarkkuudella olevat syntyvyystilastot vuodesta 1990 alkaen, olivat infografiikan ainekset kasassa. Pidemmälle menneisyyteen ulottuva aineisto olisi ollut mielenkiintoinen, mutta tyytykäämme tällä hetkellä nuoriin.

Kesällä kiirettä, talvella rauhallisempaa

Vuoden vilkkaimmat päivät synnytyslaitoksilla koetaan 9 kuukautta joulun ja uudenvuoden pyhien jälkeen, kun tarkastellaan suosituinta päivää syntyä tyttöjen ja poikien osalta. Samalle synnytysten määrän tasolle päästään yhden päivän tasolla vuodenkierrossa seuraavan kerran vasta maaliskuun puolivälissä (eli yhdeksän kuukautta kesäkuun puolivälin tienoon jälkeen). Kuukausitasolla tarkasteltuna vilkkaimmat kuukaudet ovat heinä- maalis- ja elokuut, kun taas loka–helmikuun välisenä aikana päivittäiset lukemat jäävät keskiarvon alapuolelle.

Synnytyskalenterissa korostuvat lisäksi pyhäpäivät (kuten loppiainen, vappupäivä, joulun pyhät), koska suunnitellut sektiot pyritään todennäköisesti ajoittamaan arkipäiviin. Sama näkyy myös viikonpäivien välisessä vertailussa, sillä lauantaina ja sunnuntaina syntyy lapsia vähemmän kuin arkipäivinä, joiden kesken määrät ovat yllättävänkin tasaiset.

Syntyvyyden suuret heilahtelut

Julkisessa keskustelussa on havahduttu hälyttävän nopeasti laskeviin syntyvyyslukuihin. Kun vuonna 1990 Suomessa syntyi reilut 65 000 lasta, niin toissa vuonna elämänsä ensirääkäisyn päästi enää hieman alle 53 000 lasta. Pieni ajatusleikki: jos lapsia syntyisi samassa tahdissa molempina vuosina, vuonna 2016 viimeinen synnytys olisi tapahtunut lokakuun 22. päivän tienoilla.

Vuoden sisälläkin vaihtelu voi olla suurta. Äärimmäisin esimerkki löytyi vuodelta 1997: vuoden hiljaisimpana päivänä syntyi vain 85 lasta (yksi lapsi joka 17. minuutti) ja kiireisimpänä 258 lasta (yksi lapsi noin 5,5 minuutin välein).

Pitihän sitä tietenkin tarkistaa, aiheuttiko vuoden 1995 MM-kulta Suomessa piikkiä syntyvyystilastoissa. Näin ei käynyt. Eikä niin käynyt myöskään vuonna 2011, kun mestaruus uusittiin.

Tarkista oman, sukulaisesi tai ystäväsi syntymäpäivän suosio!

Alla olevan visualisoinnin avulla voit tarkastella lähemmin, montako poikaa ja tyttöä tiettynä päivänä vuosien 1990–2016 aikana syntyi sekä monenneksiko suosituin päivä se oli kyseisenä vuonna tai koko tarkasteluvälillä. Lisäksi näet, syntyikö tiettynä vuodenpäivinä enemmän poikia tai tyttöjä. Koska jokaista 100 tyttöä kohden syntyy 105 poikaa, on tyttöjen määrän painotusta kasvatettu hieman laskutoimituksen yhteydessä.