”Pahantapaisia lapsia” oli jo 300 vuotta sitten
Jokaisella aikakaudella on omat ongelmalapsensa. Kategoriat, joihin hankalina pidetyt alaikäiset on kulloinkin niputettu, ovat muuttuneet, ketjuuntuneet ja kerrostuneet, mutta jotakin niistä on aina jäänyt jäljelle.
Myös nykyisten alaikäisten lainrikkomuksiin liittyvien oppien ja käsitteiden taustalla kuumottavat yli sata vuotta vanhat selitysmallit, väittävät dosentti Timo Harrikari ja yliopistonlehtori Laura Tiitinen.
Heidän artikkelinsa Rikoksia tekevät lapset ja nuoret olleet huolen aiheena kautta historian (rikoksentorjunta.fi) julkaistiin Haaste-lehdessä marraskuussa.
Tutkijat lähtevät liikkeelle niinkin kaukaa kuin 1700-luvun alun esimodernista yhteiskunnasta. Tuolloin alaikäisten lainrikkomuksia selitettiin pahansisuisuudella, jonka uskottiin kumpuavan perisynnistä. Ajan käsityksen mukaan vaivaan auttoi piiskaaminen.
1800-luvun lopulla kristillinen maailmankäsitys sai rinnalleen valistuksen ja kansallisaatteen. Yleiset yhteiskuntafilosofiset pohdinnat alkoivat muuntua tieteellisesti perustelluiksi teorioiksi.
Rikoksia tekeville nuorille on ollut monia nimityksiä vuosisatojen varrella.
Suomeen säädettiin vuonna 1889 rikoslaki, jonka mukaan 7–14-vuotiaalle lapselle sopivia seuraamuksia olivat ruumiillinen kuritus tai kasvatuslaitokseen sijoittaminen. Niitä ei enää pidetty rikosoikeudellisina seuraamuksia vaan kasvatuksena.
Lain taustalla vaikuttaneiden voluntarismin ja vapaan tahdon teorian mukaan rikokseen syyllistyneen lapsen tahto ei ollut vapaa, vaan lapsi oli mielenvikaisen tavoin liian heikko suuntautumaan siveellisiin päämääriin.
Ensimmäinen tieteen nimissä kulkenut lasten rikoksia selittävä oppi tuli Suomeen 1800-luvun loppuvuosina. Suojelu- ja pakkokasvatusoppi oli luonteeltaan kriminologinen. Sen kannattajat ajoivat rikosvastuuikärajan nostamista ja lapsille tarkoitettujen kasvatuslaitosten perustamista.
Nuorisorikoslainsäädäntöä vuonna 1937 valmistellut komitea jakoi mietinnössään rikoksiin syyllistyneet nuoret kolmeen ryhmään, jotka ilmentävät erottelupyrkimystä parannuskykyisten ja parantumattomien lasten välillä.
1910-luvulla alaa vallanneen rappeutumisteorian hengessä rikostutkijat velvoitettiin tuolloin selvittämään, oliko rikoksesta epäillyn nuoren suvussa esiintyvää alkoholismia, mielisairauksia tai rikollisuutta.
1950-luvulla pahantapaisen, laiminlyödyn ja kieroon kasvaneen kategoriat saivat tehdä tilaa sosiaalisesti sopeutumattoman tai häiriintyneen kategorioille. Nuoren rikoksentekijän sijaan alettiin puhua nuorista lainrikkojista.
1990-luvulla sopeutumattomat ja häiriintyneet katosivat ja tilalle tuli riskissä ja syrjäytymisvaarassa olevia. Syrjäytyneen käsite on sittemmin saanut rinnalleen mm. erityisen haavoittuvassa asemassa olevan, NEET-nuoren (Not in Employment, Education or Training, wikipedia.org) ja rikoksilla oirehtivan nuoren käsitteet.
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)