Hyppää sisältöön

Mitä isot edellä

Meidän aikuisten pitää vahvistaa tasa-arvoista suhtautumista kaikkiin lapsiin. Vihapuheisiin ja rasismiin pitää aina suhtautua nollatoleranssilla. Onkin surullista, että valtion lainsäädäntö- ja budjettivaltaa käyttävän eduskunnan kaikki jäsenet eivät ole sisäistäneet tätä velvollisuutta, Hanna Heinonen pohtii pääkirjoituksessaan.
Julkaistu
Teksti Hanna Heinonen
Mitä isot edellä

On asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa, kuten ulkonäkö, sukutausta ja vaikkapa pitkäaikainen sairaus. Nämä lapsenkin elämää merkittävällä tavalla määrittävät asiat voivat olla peräisin usean sukupolven takaa. Ne ovat ehkä syntyneet monien tapahtumien, valintojen ja usein sattumustenkin seurauksena.

Meidän aikuisten tulisi löytää keinot, joilla tasoittaa erilaisista lähtökohdista tulevien lasten tietä aikuisuuteen. Voimme tehdä sen vain vahvistamalla tasa-arvoista suhtautumista kaikkiin ja luomalla samanlaisia mahdollisuuksia kaikille.

Lasten tulee olla yhtä arvokkaita omina itsenään olivatpa heidän lähtökohtansa millaiset hyvänsä. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen periaatehan on, että valtiot kunnioittavat ja takaavat kaikille lapsilleen yhtäläiset oikeudet kasvaa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Suomea velvoittavat lukuisat muutkin kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joiden mukaan vihapuheisiin ja rasismiin tulee aina suhtautua nollatoleranssilla. On merkillepantavaa, että Suomen perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset velvoittavat nimenomaan valtiota suoraan toimintaan. Siksi onkin surullista, että valtion lainsäädäntö- ja budjettivaltaa käyttävän eduskunnan kaikki jäsenet eivät ole sisäistäneet tätä velvollisuutta.

Kyse on myös johtamisesta: sekä hallituksen että puolueiden johtoelinten pitäisi aina puuttua ihmisoikeussopimusten velvoitteiden rikkomiseen. Ei parane unohtaa, että Sipilän hallitusohjelman viimeiseen kappaleen on kirjattu: ”Kannustamme eri yhteiskunnallisia toimijoita lisäämään kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien yhteyksiä”.

Lapset oppivat käyttäytymismalleja omilta vanhemmiltaan ja muilta heille tärkeiltä aikuisilta. Meidän tulee opettaa heidät näkemään moninaisuus rikkautena ja Suomi maana, joka ei sulje pois yhtäkään ihmistä, vaan kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti ja suvaitsevasti.

Pahimmillaan aikuisilta opitut käyttäytymismallit siirtyvät lasten arkeen, esimerkiksi koulukiusaamiseksi. Kiusaamiseksi juuri heitä kohtaan, jotka ovat jotenkin erilaisia tavalla, johon he eivät itse ole voineet mitenkään vaikuttaa.

Lasten on tärkeää huomata ja voida luottaa siihen, että aikuiset puuttuvat kiusaamiseen ja epätasa-arvoiseen kohteluun. Välittömästi.