Hyppää sisältöön

”Miksi eduskuntakeskusteluissa huutelu kuitataan toteamalla, että se on lapsellista käytöstä?”

Millaista on nykypäivän vanhemmuus? Millaisia ovat nykypäivän lapset? Kerta toisensa jälkeen hämmennyn ja ilahdun siitä, miten ajattelevia, tiedostavia, osaavia ja ennakkoluulottomia nykyvanhemmat ja -lapset ovat.
Julkaistu
Teksti Hanna Heinonen
Kuvat Mara Leppä
”Miksi eduskuntakeskusteluissa huutelu kuitataan toteamalla, että se on lapsellista käytöstä?”

Voi sitä syyllistämisen määrää, jota nykyvanhemmat saavat kestää. Äidit eivät mene riittävän ajoissa töihin, eivätkä isät käytä tarpeeksi perhevapaita… Lapset ja vanhemmat uuvutetaan liialla harrastamisella tai toisaalta lapset istuvat kotona pelaten liikaa, jolloin käsiin kiinni kasvaneet kännykät rapauttavat kunnon ja ajattelun ennen aikojaan… Perheissä kierrätetään liian vähän, lomaillakin pitäisi ekologisesti ja muovia tulisi kaikin mahdollisin tavoin välttää…

Vanhemmuus on vaativien valintojen tekemistä. Mitä lapsen pitää harrastaa? Mikä on sopiva määrä ruutuaikaa? Miten valitsemme lapselle koulun? Milloin lapsi tulee laittaa päivähoitoon? Millaiset varhaiskasvatuspalvelut sopivat juuri meidän lapselle? Mitä on terveellinen ruoka?

Yksilön valinnat esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ovat toki tärkeitä, mutta syyllistämällä yksilöä hänen valinnoistaan ei olla kovin rakentavalla tiellä. Professori Mika Pantzar totesi hiljattain, että käsitys vihreästä kuluttajasta ilmaston pelastajana on myytti. Tärkeää on sen sijaan muuttaa yhteiskuntaa siten, että ympäristötietoiset valinnat ovat mahdollisia ja helppoja. Ympäristölainsäädäntö ja verotuskäytännöt ovatkin Pantzarin mukaan keskeisiä tekijöitä muutoksen aikaansaamisessa.

Lapset ja nuoret keskustelivat mahdollisuuksistaan tehdä vaikuttamistyötä. He kertoivat Lastensuojelun Keskusliiton järjestämässä tilaisuudessa, että aikuiset ajattelevat tietävänsä paljon heidän asioistaan ja elämästään.

Paljon ymmärrystä jää puuttumaan, jos lapset ja nuoret eivät itse ole mukana keskusteluissa, vaan tulevat ohipuhutuiksi tai ylikävellyiksi. Kun lasten näkemyksiä pyydetään, niitä pitää myös hyödyntää, sillä näennäisestä kuuntelemisesta ei hyödy kukaan.

Lapset ja nuoret muistuttivat myös, että aikuiset voisivat oppia heiltä: vaikkapa jotain kohteliaasta käyttäytymisestä.

Eduskuntakeskusteluissa huutelu, toisten päälle puhuminen tai puheenvuoron keskeyttäminen kuitataan toteamalla, että se on lapsellista käytöstä. Lapset muistuttivat, että he kyllä osaavat käyttäytyä hyvin kokouksissa ja muissakin tilanteissa.

Lapsenlapseni tallusteli ensimmäistä kertaa elämässään paljain jaloin ulkona ihmetellen ja jalkojaan nostellen. Välillä nurmikko pisteli tai pienten varpaiden alle osui kiviä ja käpyjä, mutta pieni ihminen eteni pelottomasti uutta kokien.

Siinäpä hyvä ohjenuora meille kaikille! Koetaan tänä kesänä jotain uutta isosti tai pienesti, sillä pienetkin asiat voivat osoittautua ihmeiksi.

Hitaasti eteneminen ei ole ollenkaan huono asia, vaan tarjoaa mahdollisuuden nähdä asioita toisin ja keskittyä monien hajanaisten rönsyjen sijaan yhteen asiaan kerrallaan.

Kesä voi vahvistaa voimia, lisätä innostusta ja hyvinvointia tai palauttaa voimia, jos alkuvuosi on niitä jo liikaa kuluttanut.

Rentouttavaa lomaa meille kaikille!

Hanna Heinonen on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.