”Miks sä oot ruskee?”

Intialaisessa lastenkodissa on valkoisia metallisänkyjä vierivieressä ja kaikissa lepää vauva. Yksi heistä on Thomas. Hän on syntynyt kalkuttalaisessa sairaalassa, josta hänen äitinsä on lähtenyt ilman häntä. Hoitajilla on valkoiset puvut ja suun edessä hengityssuojaimet. Sairaala oli Thomasin koti ensimmäiset kolme kuukautta.

Seuraavassa kuvassa Thomas pötköttää patjalla kolmen muun vauvan kanssa. Adoptiojärjestön hoitaja syöttää kahta vauvaa tuttipulloilla. Kuva on otettu lentokoneen välilaskulla Tanskaan. Siihen aikaan adoptiovanhemmat eivät saaneet hakea lasta suoraan lastenkodista, niinpä Thomas lensi hoitajan seurassa ja pääsi tulevan äitinsä syliin ensimmäistä kertaa vasta Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Thomas Nukarinen syntyi kalkuttalaisessa sairaalassa.

Thomas kutsuu kuvan vauvoja serkuikseen, sillä hekin tulivat Suomeen. Heidän perheensä ovat pitäneet yhteyttä, ja erityisesti toisesta pojasta tuli hänen sydänystävänsä.

Ensimmäiset muistikuvat lapsuudesta liittyvät lentokenttään ja matkan tunnelmaan. Alle 2-vuotias Thomas oli mukana, kun perhe haki hänelle pikkusiskon thaimaalaisesta lastenkodista.

Varkaudessa ei ollut 80-luvulla muita adoptiolapsia kuin Nukarisen sisarukset. Heihin suhtauduttiin uteliaan kiinnostuneesti. Ihmiset halusivat koskettaa itämaisen näköisten lasten hiuksia, ja perheestä tehtiin useita lehtijuttuja. Thomas oli nauravainen ja eläväinen lapsi, ja ihmiset sanoivat häntä puhuvaksi nukeksi. Maalla oli turvallista kasvaa.

Thomasista kasvoi sosiaalinen ja helposti lähestyttävä nuori mies. Ehkä siksi joku saattaa ihmetellä Thomasin sujuvaa suomea ja kysyä kassajonossa todella henkilökohtaisiakin asioita, kuten ”ovatko biologiset vanhempasi elossa?”

– Ei se aina mukavalta tunnu, mutta olen päättänyt olla loukkaantumatta, koska ei uteliaat pahaa tarkoita, sanoo Thomas.

Thomasin vaimoa Pihlaa naurattaa, koska onhan se myös surkuhupaisaa. Thomas on hänestä mitä savolaisin: harrastaa kalastusta, eräretkeilyä, saunoo, syö makkaraa, juo saunaoluen, haaveilee Lapin vaelluksesta sekä luonnollisesti puhuu sujuvaa savoa. Savokarjalaiselta isältään hän on oppinut ahkeruuden, suoraselkäisyyden sekä luonnon ja ruuan arvostamisen.

Mutta ruskea ihonväri on nostanut esiin myös rasismin synkempiä puolia. Thomasin päälle on yritetty ajaa, ja häntä on uhattu puukolla. Nuorempana hän oli porukasta ainoa, jonka reppu ja paperit tarkistettiin – aina. Silti Thomas pitää itseään onnekkaana. Hän ei ole koskaan kokenut asuvansa väärässä maassa tai kulttuurissa, eikä hänellä ole ollut ongelmia identiteettinsä kanssa. Ongelma on niiden, jotka eivät näe pintaa syvemmälle.

– Jos oma tyttäreni joutuisi kohtaamaan rasismia, se muuttaisi tilannetta, enkä tiedä miten silloin reagoisin.

Isäksi tuleminen 22-vuotiaana oli Thomasille iso käännekohta. Nyt nelivuotias tytär on hänen ainoa biologinen sukulaisensa. Neela näyttää suloiselta valkoisessa pitsimekossaan, muttei ole selkeästi sen enempää suomalaisen kuin intialaisenkaan näköinen, vaan omannäköisensä. Nokkelana tyttönä hän tietysti kiinnitti huomiota isänsä ihonväriin jo varhain. Kun hänelle kerrottiin, että ”isi on tullut intialaisen naisen vatsasta”, se on ainakin toistaiseksi riittänyt selitykseksi.

– Jos Neela joskus haluaa selvittää asiaa tarkemmin tai esimerkiksi matkustaa Intiaan, se on ok. Itselläni ei tällä hetkellä ole mitään tarvetta yrittää jäljittää biologisia vanhempiani.

Kun Thomas on ollut töissä päiväkodissa, lapset saattoivat kysyä: ”Miks sä oot ruskee?” Sellainen vain naurattaa Thomasia.

– Toisaalta lapset ovat värisokeita. He kiinnittävät enemmän huomiota kieleen, miten ihminen puhuu. Nykyisin päiväkodin lasten joukossakin on useasta etnisestä taustasta tulevia. Oudompaa heille on se, että päiväkodissa on mieshoitaja.

Murrosiässä pitää irrottautua vanhemmista, mutta adoptiovanhemmilla voi olla vaikeuksia päästää irti.

Intialaisesta lastenkodista otetussa kuvassa hoitajat istuvat rivissä ja pitelevät vauvoja sylissään. Siitä Thomas on päätellyt, ettei kyseessä ollut mikään huono lastenkoti. Hän lehteilee reunoiltaan repsottavia asiakirjoja, joihin on mustekynällä kirjattu päivä päivältä hänen terveydentilansa lastenkodissa. Sekin kertoo jotakin. Ei mielikuva ulkomaiden surkeista lastenkodeista aina pidä paikkaansa.

Tavallaan ympyrä on sulkeutunut. Thomas, joka halusi pienenä astronautiksi, on nykyisin töissä jyväskyläläisessä lastenkodissa, jossa tekee ohjaajan sijaisuuksia. Hän valmistui juuri kasvatustieteen maisteriksi ja etsii nyt vakituista paikkaa kasvatus- tai sosiaalialalta.

Thomas halusi pienenä astronautiksi, mutta työskentelee nykyisin jyväskyläläisessä lastenkodissa.

Hän on vakuuttunut siitä, että ennaltaehkäisevän työn avulla kasvatetaan hyvinvoivia aikuisia. Erityisesti sijaishuolto ja työ adoptioperheiden hyväksi kiinnostavat.

– Haluan tuoda adoptiosta esille positiivisia asioita. Olen kiitollinen vanhemmilleni. Heillä on ollut järkevä ote kasvatukseen, vaikka he joutuivat odottamaan kymmenen vuotta lapsen saamista.

Tuore pro gradu -työ käsittelee kansainvälistä adoptiota ja adoptiolasten hyvinvointia. Se on osa laajempaa tutkimusta, jonka tulokset eivät ole vielä julkisia. Thomas on hieman huolissaan siitä, saavatko adoptioperheet riittävästi tietoa etukäteen kaikesta siitä mitä on odotettavissa.

– Kun joutuu pitkään odottamaan lasta ja käymään tiukan seulan läpi, adoptiovanhempien odotukset ja paineet voivat kasvaa isoiksi. Lapsuus sujuu yleensä hyvin. Huokaistaan helpotuksesta, mutta sitten murrosiässä räiskähtää. Se on ennustettavissa, ja se olisi hyvä käsitellä etukäteen. Murrosiässä pitää irrottautua vanhemmista, mutta adoptiovanhemmilla voi olla vaikeuksia päästää irti.

Thomas nostaa esiin myös rasismin.

– Siihen ei pidä ylireagoida, mutta lapsen kokemus rasismista pitäisi aina ottaa vakavasti. Rasismia on vaikea ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut.

Suomeen tulee vuosittain noin 200 adoptiolasta. Vasta harvalla heistä on vielä omia lapsia, mutta heitä on tulossa. Thomas toivoo kaikille heille ja Neelalle Suomea, maata, jossa ihmiset suhtautuvat erilaisuuteen avoimesti ja arvostavat enemmän yhteisöllisyyttä.