Lapsella on oikeus omaan huumoriinsa

Isä laittaa kattilan päähän. Äiti kurkistaa huivin takaa ja sanoo: ”kukkuu”. Isoveli kävelee hassusti. Vauva hörähtää nauruun yllätyksistä ja epäjohdonmukaisuuksista.

Taaperot kikattelevat peiton alla, eikä aikuinen ymmärrä miksi.

Päiväkoti-ikäiset nauttivat sanoilla leikittelystä: ”sano kissa, sulla on housuissa pissa!”

Lapsi oppii nauramaan ennen kuin puhumaan.

Kouluikäiset ymmärtävät jo vitsejä aikuismaisesti.

Tuula Stenius kertoi päiväkodin esiopetusryhmälle aikoinaan alustavista tutkimustuloksistaan: ”näyttää siltä, että pieru naurattaa lapsia”. Ilmoitus otettiin vastaan nauruntyrskähdyksin ja päristelyäännähtelyin.

– Aikuiset saavat syyttää itseään siitä, että pieru-kakka-pissa-jutut naurattavat lapsia. Sitä huumoria he itse tuputtavat lapsille esimerkiksi lastenkirjoissa ja -lauluissa. Perheissä viljellään paljon pieruhuumoria. Lapsihan käyttää tietysti huumoria, jolla on vaikutusta.

4-vuotias nauraa 300 kertaa päivässä

Väitöskirjaansa (helsinki.fi) varten Stenius videoi ja havainnoi viiden päiväkodin arkea.

Isoissa ryhmissä aikuiset rajoittivat lasten höpsöttelyä kaaoksenpelossa, mutta pienryhmien videoinneissa näkyi hilpeitä vuoropuheluja lasten ja aikuisten välillä.

– Aikuisen ei tarvitse yrittää olla vitsikäs. Riittää, että hän bongaa lapsen aloitetta huumoriin ja menee mukaan. Harvoin ajatellaan, että lapsella on oikeus omaan huumoriinsa, ei vain aikuisten tarjoilemaan. Lapsen identiteetti vahvistuu, kun hän tulee kuulluksi oman huumorinsa kautta.

Stenius kehottaa meitä aikuisia pohtimaan, sopiiko äänimaisemaamme lapsen ilo ja nauru vai pitääkö olla hiljaa kuin hississä.

Moni on kuullut tutkimustuloksesta, jonka mukaan nelivuotias nauraa kolmesataa kertaa päivässä, nelikymppinen noin neljä. Totta tai ei: lapsilla tuntuu olevan hauskempaa kuin meillä aikuisilla.

– Amerikkalaisissa huumorikoulutuksissa opetetaan aikuisille huumoritaitoja, jotka lapset osaavat luonnostaan! Voisimme oppia niitä suoraan lapsilta.

Ota huumori vakavasti, sillä nauru on sosiaalista liimaa

Tuula Stenius nostaa tutkimuksensa tärkeimmäksi havainnoksi sen, että lapset ovat taitavia huumorin käyttäjiä ja heidän hupsuttelunsa on pääsääntöisesti hyväntahtoista. Usein he kutsuvat toisia mukaan ilonpitoon, mikä onkin viisasta, sillä yhdessä nauraminen saa mielihyvähormonit hyrräämään.

Huumori on oma kielensä, joka yhdistää ihmiset puheetta. Huumorin tarkoitus on saada toinen hymyilemään tai nauramaan. Lapselle on tärkeintä luoda myönteinen, vastavuoroinen yhteys toiseen.

Huumorintajuinen ihminen nauttii huumorista, vaikkei välttämättä itse vitsaile. Huumorintajuisilla ihmisillä on paitsi hauskempaa, myös ystäviä.

Nauru vetää puoleensa. Lapsetkin viihtyvät hassuttelevien, leikillisten aikuisten kanssa. Koko ilmapiiri on silloin erilainen. Naurun määrä yhteisössä onkin hyvä mittari, sillä hyvä huumori vaatii turvallista ilmapiiriä, kuuntelemista ja toisen tuntemista.

Ota huumori vakavasti, sillä hassuttelu säätelee stressiä

Huumoritutkijat ovat päätelleet, että huumori keksittiin alun perin elämän keventämiseksi, ja Steniuksen mukaan lapset käyttävät huumoria monesti juuri tässä alkuperäisessä tarkoituksessa.

Hautajaisissa kolmevuotias paukauttaa haudan äärellä: ”kiitos, pippeli!” ehkä tarkoituksenaan piristää surullisia aikuisia. Lapsilla on opettelemista siinä, mihin tilanteisiin huumori sopii ja mihin ei.

Päiväkodissa lasten keskinäinen hassuttelu alkaa usein tylsistymisestä jonottaessa, paikalla istuessa, odottaessa, aikuisten jaarituksia kuunnellessa. Ruokapöydässä joku keksii: ”herra Lautaspää, herra Kukkakaalipää, herra Tyttöpää…” Lapsilla on luontaista tilannekomiikan tajua ja kykyä hauskuuttaa vaikkapa vain itseään. Sitä voisi ajatella jopa stressinsäätelytaitona. Lasten hauskanpidon rajoittamista kannattaa Steniuksen mielestä harkita tästä näkökulmasta.

Ota huumori vakavasti, sillä hupailu toimii voimavarana

Lapset osaavat nauraa omille kommelluksilleen ja löytää arjesta huumorinsiemeniä. Tuula Steniuksen mukaan näyttäisi, että joillakin lapsilla on vielä erityinen kyky nähdä asioiden huvittavat puolet. Sellainen lapsi saattaa lähteä ruokapöydästä hassusti kävellen ja äännellen, sillä hän huomaa sanojen hauskuuksia ja luo uusia hulvattomia yhdistelmiä.

Pelleilevä lapsi on hyvä roolimalli.

Huvittavia asioita keksivää lasta kutsutaan usein luokan pelleksi, jolla tarkoitetaan ei-vakavasti otettavaa henkilöä. Saatetaan sanoa, että lapsi hakee huomiota, mutta ehkä hän hakeekin yhteyttä, Stenius ehdottaa. Tuollaisen lapsen pitäisi saada olla oma itsensä, sillä hän on hyvä roolimalli.

Ota huumori vakavasti, sillä hulluttelu kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoa

Esiopetusikäiset saivat tehtäväkseen piirtää hauskan hahmon. Syntyi sinikätisiä ja kolmijalkaisia hahmoja. Se, että pitää olla hauska, pakottaa ajattelemaan, mikä on hauskaa. Hauskaa on rajojen rikkominen, pähkähullut kokeilut, yllättävien asioiden yhdisteleminen. Huumori kehittää divergenttiä eli omaperäistä ja normeista poikkeavaa ajattelua, jota tarvitaan vaikkapa uusien asioiden keksimisessä.

Huumori auttaa myös ratkaisemaan ongelmia. Esimerkiksi lapsiperheen hikisiä pukemistilanteita voi keventää tekemällä siitä hauskaa: meneekö jalka hihaan ja käsi lahkeeseen vai sittenkin toisinpäin.

Ota huumori vakavasti, sillä huumori auttaa oppimaan

Hauskat asiat jäävät mieleen. Leikillisyyttä pyritäänkin nykyisin hyödyntämään opetuksessa, tosin siinä on Tuula Steniuksen mielestä vielä paljon kehitettävää.

Naurun aiheen voisi ottaakin tutkimuskohteeksi, kuten eräässä päiväkodissa tehtiin. Sen kakkaprojektissa tutkittiin, miten ruuansulatus toimii ja miten ilmavaiva syntyy.

Eräässä päiväkodissa testattiin huumoripäivää kerran viikossa. Lapset katselivat Chaplin-elokuvia ja matkivat hänen kävelytyyliään. He tutkivat myös Marc Chagallin maalausten taivaalla leijuvia ihmisiä.

Stenius pitää tällaista tervetulleena kehityksenä.

Tuula Steniuksen kasvatustieteen väitöskirja Lasten huumorin rakentuminen päiväkodissa ”Mua kikattaa, kun mä teen jekkuja” tarkastettiin Helsingin yliopistossa marraskuussa 2023.

”Emme lopeta nauramista, koska vanhenemme. Vanhenemme, koska lopetamme nauramisen.”
Yhdysvaltalainen koomikko Michael Pritchard

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Lasten suusta

• Kaksi 5-vuotiasta tyttöä keksi itselleen uudet nimet ja juoksi kikatellen pakoon vanhoja nimiään.
• Banaani on keltapötkö!
• Me halutaan olla vikoja! Ei kun sikoja!
• Anneli (aikuinen) sanoi, että avatkaa suun vain, kun on asiaa. 5-vuotias Minna avasi suunsa ja piti sitä koko ajan ammollaan, kun kulki jonossa. ”Ai näinkö?”
• Jos ihminen on ranskalainen, sitä voi syödä. Tai jos sveitsiläinen, vois sillä leikata.