Hyönteisistä tulevaisuuden ruokaa – ötökkäfarmi koulussa
Hepolan koulun ylä-asteen oppilaat ovat tutkineet hyönteisiä ravintolähteenä
Kotitalousluokan ovenraosta kurkistaa pää.
– Ope hei, saanko minäkin tulla tunnille? Pliis!
Käsillä on eittämättä lukuvuoden mieleenpainuvin oppitunti. Monialainen opintokokonaisuus, jossa on tutustuttu ruokateemaan kemian, kotitalouden, historian ja maantieteen näkökulmasta, on huipentumassa tänään jauhomatojen kokkaukseen.
Ylimääräisille lupaa ei silti helly.
Kotitalousopettaja Matleena järjestelee keittiöluokan perällä juuri kaupasta ostettuja vihanneksia valmiiksi yläasteen oppilaille, joiden lukujärjestyksessä on nyt kotitaloutta. Fysiikan ja matematiikan opettaja Tuula kantaa pöydälle muovisia laatikoita yhdessä oppilaiden kanssa.
Yhdessä laatikoista kaksi pienen nyrkin kokoista mustaa torakkaa heiluttelee kiukkuisina tuntosarviaan ja sihisee. Laatikon kyljessä lukeekin ”Madagaskarin sihisevä torakka”.
Moni saattaa inhota sitä sen epämiellyttävästä ulkonäön vuoksi, eikä sen viehtymys likaisiin ja kosteisiin paikkoihin ainakaan paranna sen mainetta.
Monen oppilaan ötökkäkammo helpotti projektin aikana.
Seiskaluokkalainen Vilma ei torakoiden kyseenalaisesta maineesta välitä. Hän siirtää ilmarei’illä varustetun kannen syrjään ja alkaa houkutella sihiseviä torakoita kädelleen. Hän silittelee hellästi niiden kiiltäväpintaista kuorta ja jutustelee:
– Tule tänne, tule, tule!
Peukalon reunaan jää pieni jälki hyönteisen koukkumaisista jaloista, kun Vilma nappaa torakan. Kohta molemmat ötökät lepäävät Vilman kämmenellä rauhallisina ja hiljaisina.
– Näitä ei kyllä tänään syödä, Vilma sanoo päättäväisesti ja suojaa toisella kädellä lemmikkejään.
Alun perin Tuulan tarkoituksena oli kasvattaa oppilaidensa kanssa hyönteisistä tulevaisuuden ruokaa ja opettaa samalla uutta näkökulmaa ruokateemaan. Hän ei osannut arvata, että osa oppilaista kiintyisi hyönteisiin niin, että niiden hoitovuoroja jonotettaisiin.
Ensin innostuivat oppilaat
Jauhomadot ovat kasvaneet pulleiksi jauhoja, kaurahiutaleita ja kurkkua syömällä. Nyt niissä on suurin piirtein yhtä paljon proteiinia kuin sianlihassa, sekä paljon hyvälaatuisia rasvoja, rautaa, sinkkiä sekä kalsiumia.
Ympäristöasiat ovat aina olleet Tuulan sydäntä lähellä. Kun koululla päätettiin syksyllä ottaa uuden monialaisen opintokokonaisuuden teemaksi ruoka, hän päätti tilaisuutensa tulleen. Hän oli ehdottanut jo edellisvuonna hyönteisten kasvatusta ruuaksi, mutta vastaanotto ei ollut suotuisa.
Tällä kertaa myös rehtori ja kotitalousopettaja innostuivat ajatuksesta. Rehtorilla oli tosin yksi ehto: hyönteiset eivät saa karata laatikoistaan – kuten sirkkojen kanssa oli joskus aiemmin käynyt.
Tuula halusi tutustuttaa oppilaat paitsi hyönteisten metamorfoosiin munista aikuisiksi myös ympäristökysymyksiin, kuten proteiinintuotannon hiilijalanjälkeen ja eettisyyteen.
Useimmat oppilaista ottivat hyönteisprojektin heti innolla vastaan, mutta etenkin joidenkin opettajien ensireaktio oli ällötys. Tuula päätti silti heti, että hyönteisiin suhtauduttaisiin puhtaasti elintarvikkeina:
– Tämähän on tulevaisuuden ala! Maapallo ei kestä kiihtyvää lihansyöntiä, ja on pakko kehittää uusia proteiinimuotoja. Hyönteisistä saatavaan proteiinikiloon tarvitaan vettä vain murto-osa siitä, mitä esimerkiksi naudan kasvatukseen.
Viidakkotunnelmaa opettajanhuoneessa
Tuula kävi ostamassa hyönteiset eläinkaupasta, jossa niitä myydään matelijoiden ja hämähäkkien ravinnoksi. Mukaan tarttui pussillinen jauhomatoja, muutama heinäsirkka sekä kaksi torakkaa, joilla pääsi hyvin alkuun hyönteisfarmin pystyttämisessä.
Osa oppilaista kiintyi hyönteisiin niin, että jonotti niiden hoitovuoroja.
Koska hyönteiset eivät vielä kuulu EU:n hyväksymiin elintarvikkeisiin, niitä päätettiin kasvattaa kolme sukupolvea. Näin pyrittiin varmistumaan siitä, että yksilöt olisivat varmasti puhtaita.
– Eikä hyönteisten syöminen toki ollut tässä se pääasia, vaan koko prosessi. Halusin kuitenkin, että oppilaat ajattelevat mielessään hyönteisiä potentiaalina ateriana.
Hyönteisten kasvatusta varten kouluun hankittiin muovisia terraarioita, joita on säilytetty kemian luokan takahuoneessa ja opettajanhuoneessa. Viikonloppuisin ja loma-aikoina oppilaat ovat vuorollaan ottaneet hyönteiset kotihoitoon.
Nekin oppilaat ja opettajat, jotka alussa vierastivat ajatusta, tottuivat pian sirkkojen siritykseen ja torakoiden sihinään.
– Nykyään he käyvät katsomassa, mitä torakoille ja jauhomadoille kuuluu ja ovatko ne kasvaneet.
Niistä on tullut vähän sellaisia koulun yhteisiä lemmikkejä. Sirkkojen siritys tuo opettajanhuoneeseen mukavan viidakkomaisen tunnelman, Tuula kuvaa.
Kaivattua vaihtelua
Lemmikkejä tai ei, tänään jauhomadoista tehdään ruokaa. Torakat sen sijaan saavat elää: Tuula on luvannut antaa ne parille ysiluokkalaiselle kesähoitoon kiitokseksi ansiokkaasta asiaan perehtymisestä.
Hyönteisprojektissa kaikki on ollut oppilaslähtöistä. Oppilaat ovat etsineet ja kirjanneet hoito-ohjeet, sekä suunnitelleet reseptit.
Tätä köksäntuntia varten oppilaat ovat saaneet tehtäväksi etsiä reseptejä, joita maailmalla käytetään matojen kokkaukseen. Karenilaistaustaiset oppilaat ovat kertoneet oman kotimaansa Burman hyönteisten syönnistä, ja muillakin oppilailla on omia kokemuksia Aasian-lomamatkoiltaan.
Kokattavat toukat päätyvät naposteluherkuksi illanistujaispöytään yhdessä vihannestikkujen ja mangolla höystetyn dippikastikkeen kera. Valmistustavaksi on päätetty friteeraus.
– Osa porukasta voi nyt pilkkoa vihannekset ja valmistaa dippikastikkeen, loput keräävät pulleimmat toukat friteerausta varten, köksänopettaja Matleena ohjeistaa.
Ysiluokkalaista Kallea ei tarvitse kahdesti kehottaa. Häntä hyönteiset eivät ole missään vaiheessa ällöttäneet – päinvastoin, matojen seuraaminen ja hoitaminen on tuonut mukavaa vaihtelua opiskeluun.
– Lähdin ihan avoimin mielin mukaan. Ajattelin heti, että voisin myös maistaa hyönteisiä, jos ne kokataan ruuaksi, Kalle juttelee samalla, kun tunnustelee sormenpäillään muovilaatikon pohjalla jauhossa luikertelevia matoja.
Kun jauhoja hieman ravistelee huomaa, että matoja on satoja. Pulleimmat ovat reilun sentin mittaisia – sellaisia, joita joskus voi löytää kotoakin vanhasta jauhopaketista.
Toisessa laatikossa vilisee jauhokuoriaisia. Seassa on sadoittain pieniä munia, joista osasta toukat ovat jo kuoriutuneet.
Kalle napsii tottunein ottein madot emolaatikosta ja siirtää ne matolaatikkoon. Erottelu tehdään pari kertaa viikossa, jotta pysytään kärryillä siitä, kuinka mones sukupolvi on menossa. Lihaisimmat päätyvät siivilään odottelemaan.
– Kuten näette, nämä ovat lisääntyneet todella tehokkaasti. Ajatelkaa, kuinka helppo ja halpa tapa tuottaa proteiinia, Tuula toteaa tyytyväisenä.
Kohta ne ovat kuolleita
Kun riittävä määrä matoja on noukittu, täytyy päättää, miten ne päästetään hengiltä.
– Ajattelin ryöppäystä kiehuvassa vedessä, Tuula ehdottaa.
Osa oppilaista kauhistuu.
– Ikävä ajatella, että ne ovat nyt eläviä, mutta kohta kuolleita, joku sanoo arasti.
Seiskaluokkalaisella Siirillä on vastaus valmiina:
– Kumman tappaisit ennemmin: lehmän joka pitää teurastaa vai tuollaisen madon, jonka saa hengiltä sormien välissä puristamalla? Jollain tavalla se lehmäkin on tapettu ennen pihviksi päätymistään.
Kumman tappaisit ennemmin: lehmän vai madon?
Tuula myöntää, että osaltaan hyönteisprojektin tarkoituksena on ollut lisätä oppilaiden tietoisuutta ruuantuotannon eettisyydestä. Jos ainoa kontakti syötävään lihaan on vakuumipaketti marketin hyllyllä, tällaisia asioita ei välttämättä osaa ajatella.
Matoja Kallen kanssa noukkineet Noomi ja Jenni eivät ole muuttaneet ruokailutottumuksiaan projektin ansiosta, mutta myöntävät miettivänsä proteiinintuotannon tulevaisuutta nyt uudella tavalla.
– Uskon, että tulevaisuudessa hyönteisiä syödään yhä enemmän, eikä se minua mitenkään erityisesti kauhistuta, Jenni sanoo.
Kasiluokkalaiselle Aadalle hyönteisten kasvatuksen ympäristöystävällisyys tuli yllätyksenä. Hän toivoo silti, ettei hyönteisten syönti yleisty vielä hänen elinaikanaan.
– Oksettaa pelkkä ajatuskin…
Tulevaisuuden nyhtökauraa?
Aada ja Vilma seuraavat Tuula-opettajan ilmettä, kun hän syö elämänsä ensimmäistä matoateriaa.
– Syömään! pöydän kattaneet Siiri ja Freja huutavat, kun pilkotut vihannekset ja friteeratut madot nostetaan pöytään.
Oppilaat ovat huuhdelleet madot raikkaassa vedessä ja kipanneet ne sitten hetkeksi kiehuvaan veteen. Kuolleet madot on pyöritelty kananmunassa ja kookoshiutaleissa ja friteerattu sen jälkeen öljyssä.
Samanlaisia myydään naposteltavaksi Aasiassa lasipurkeissa ja katukeittiöissä. Suomen Kemissä vastaanotto ei ole yhtä varaukseton.
– Tätä minä olen odottanut, nyt niitä ei ainakaan enää ole! joku luokan tytöistä huudahtaa.
Suurinta osaa oppilaista kiinnostaa kuitenkin tietää, miltä friteeratut madot maistuvat.
– Jos niitä kerran tulevaisuudessa joutuu kuitenkin syömään.
Kotitalousopettaja poimii ensimmäisen madon sormiinsa ja pistää sen varovasti suuhunsa. Oppilaat seuraavat uteliaina vierestä.
Irvistääkö se? Tuleeko oksennus?
Näihin tulee himo samalla tavalla kuin vaikkapa popcorniin.
Mutta Matleenan kulmat nousevat hämmästyksestä.
– Nämähän ovat oikeastaan aika hyviä! Näihin tulee himo samalla tavalla kuin vaikkapa popcorniin.
27 vuotta kasvissyöjänä ollut Tuulakin on valmis maistamaan. Onhan näitä sentään lähes vuosi kasvatettu tätä hetkeä varten. Hän haukkaa pienen palan matoa ja syö sen sitten kokonaan. Ilmekään ei värähdä.
– Aika jännä tunne. Nämä ovat yllättävän neutraaleja. Ei tunnu yhtään, että söisi lihaa, Tuula ihmettelee.
Projektin viimeisenä opetuksena Tuula heittääkin ilmoille vinkin.
– Tässä voisi olla hyvä bisnesidea jollekulle tulevaisuuden tekijälle. Joku nuori ennakkoluuloton yrittäjän alku voisi lähteä jalostamaan näistä nyhtökauran tai härkiksen kaltaista tuotetta. Menestys olisi taattu!
Lue myös:
