Atte Ahokas: Säilyykö elinympäristömme elinkelpoisena?

Ihmisen toiminta on muuttanut maapalloa niin paljon ilmastonmuutoksen, kuudennen massasukupuuttoaallon, saasteiden ja jätteiden muodossa, että on ehdotettu kokonaan uuden geologisen aikakauden, antroposeenin, nimeämistä kuvaamaan teollisen vallankumouksen alun jälkeistä aikaa.

Ihmiskunta on surutta vallannut koko planeetan itselleen ja nostanut itsensä kaiken muun elollisen yläpuolelle. Ihmiset ovat uskotelleet itselleen, että meillä on oikeus tuhota, tappaa ja riistää muuta elonkehää. Olemme luoneet yhteiskuntia, jotka perustuvat luonnonvarojen ylikuluttamiseen, fossiilisiin energianlähteisiin ja jatkuvaan kasvuun. Bruttokansantuotteen kasvun prosenttiosuuksia ja pörssikäyriä tuijotetaan suuremmalla innolla kuin inhimillistä hyvinvointia puhumattakaan muun lajisten eläinten tai ekosysteemien hyvinvoinnista.

Samaan aikaan, kun yhteiskuntajärjestyksemme perustuu luonnon riistolle ja fossiilisten luonnonvarojen kuluttamiselle, monet tahot haluavat sysätä vastuun ympäristöongelmien korjaamisesta yksilöille.

Ekologinen elämä on usein kalliimpaa kuin luonnolle haitallinen elämä. Totta kai yksittäisen ihmisen päästämättä jäänyt hiilidioksidikilo tai ostamatta jäänyt pikamuotivaate on positiivinen asia, mutta emme voi tehokkaasti korjata nykyisiä ongelmia sysäämällä ne yksittäisten ihmisten hartioille.

Maailman luonto on ällistyttävän monimuotoinen ja kaunis. Meillä on mitä moninaisimpia ekosysteemejä, ihmeellisiä kasveja ja pitkälle erikoistuneita eläinlajeja. Niillä kaikilla on oikeus olla olemassa.

Jos luonnonsuojelun perusteeksi ei riitä luonnon itseisarvo, niin entä edes ihmisten turvallisuus ja mahdollisuus hyvään elämään? Miten käy ruoantuotannon, jos pölyttäjäpopulaatiot romahtavat? Mitä tehdä, kun satojen miljoonien ihmisten vedensaanti on uhattuna vuoristojen jäätiköiden sulamisen seurauksena? Miten suojata ihmiset alati lisääntyviltä hengenvaarallisen tukahduttavilta hellejaksoilta?

Ilmastokriisi ja luontokato eivät korjaannu pelkillä innovaatioilla ja tiekartoilla. Meidän on oltava valmiina oppimaan ja muuttamaan nykyistä ajatteluamme. Meidän on hylättävä ihmiskeskeinen maailmankäsityksemme ja otettava paikkamme osana luontoa, ei sen yläpuolella.

Lasten on tärkeää oppia kehitystasonsa mukaan maailmaamme uhkaavista kriiseistä, mutta yhtä tärkeää on, että he oppivat kaikesta siitä, mikä nyt on uhattuna. Aikuisten velvollisuus on antaa lasten kulkea luonnossa, metsissä, soilla ja jokien äärellä, nähdä luonnollisen maailman kauneus ja ymmärtää osansa elonkehässä.

Kriisitietoisuus ilmaston ja elinympäristöjen tilasta on onneksi lisääntynyt niin kansalaisten kuin päättäjienkin keskuudessa viime vuosina. Uskon, että pahimmat kriisit voidaan välttää ja suurimmat uhat väistää, mutta se edellyttää perustavanlaatuisia muutoksia yhteiskunnallisella tasolla. Ihmiskuntaa ei ole tuomittu elämään ylikuumentuneella ja luonnoltaan köyhällä pallolla. Vielä on aikaa, vielä on toivoa, että tulevat sukupolvet pääsevät elämään harmoniassa kauniin ja monimuotoisen luonnon kanssa – ei hallitsemassa tai riistämässä sitä, vaan osana sitä.

Atte Ahokas on Jokioisilla asuva lukiolainen ja ilmastoaktivisti FridaysForFuture-liikkeessä.