Lapsen Maailma 5/2021
Eroihin liittyvät erimielisyydet ovat hankala paikka lastensuojelun työntekijöille. Vaikeassa erotilanteessa on tärkeää kuunnella lasta, muistuttavat asiantuntijat.
Joonatan Nsukami haluaa kehittää lastensuojelun jälkihuoltoa ja tarjoaa kokemusasiantuntijoiden tukea itsenäistä elämää aloittaville nuorille.
Seurasimme kolmen lapsen kesäpäivää. 5-vuotiaan Kanervan ja 6-vuotiaan Aadan mielestä kesässä parasta on leikkiminen ja uiminen. ”Kesällä saa tehdä mitä huvittaa!”
Siru Lehdon mielestä alhaiseen syntyvyyteen liittyvä huolipuhe kuulostaa harmittavan usein siltä, että kaikki ihmiset voisivat valita vapaasti, ryhtyvätkö vanhemmaksi vai eivät. Todellisuudessa tahaton lapsettomuus koskettaa noin joka viidettä suomalaista naista.
ja tuet Lastensuojelun Keskusliiton työtä!
Tässä numerossa
Luonto & ympäristö
Mistä syntyy lapsuuden kesien taika?
Pikkulapsikin voi murehtia jääkarhujen kohtaloa
Lastensuojelu
Joonatan Nsukami kehittää jälkihuoltoa kokemusasiantuntijoiden avulla
Veera Salmi kirjoitti nuortenromaanin sijoitetusta pojasta
Perhe
Vammaisen naisen äitiys on vaikea asia läheisillekin
Seitsemän lapsen äiti päätti muuttaa maalle – eikä ole katunut
Kun erokiista kärjistyy…
16-vuotiaana äidiksi tullut Jenna Nieminen nauttii Danielin kehityksen seuraamisesta
Koululaishuumori kiinnostaa edelleen
Kasvu & kasvatus
Tutkittua tietoa: Maahanmuuttajaoppilaat ovat ilon aihe opettajilleen
Raha on monissa perheissä edelleen tabu
Romanilapset elävät kahden kulttuurin jännitteessä