Siirry sisältöön
Terveys

Suurperheen kuurosokea äiti ja isoäiti

13.03.2014 Ulla-Maija Lammi-Ketoja Katja Lösönen

Suomen Kuurosokeat ry:n aluesihteeri Inga Lassfolk-Herler ja tulkit ovat kerholaisia vastassa. Tervehdykset vaihdetaan kädestä käteen viittoen.

Suomen Kuurosokeat ry:n aluesihteeri Inga Lassfolk-Herler ja tulkit ovat kerholaisia vastassa. Tervehdykset vaihdetaan kädestä käteen viittoen.

Sinikka Hautalahti harrastaa keilausta ja käsitöitä. Neule syntyy pimeässäkin, ja kudin kulkee aina repussa mukana.

Sinikka Hautalahti on matkustanut Töysästä eli nykyiseltä nimeltään Alavudelta kuurosokeitten kerhoon Vaasaan. Kerhoon tullaan ympäri Pohjanmaata ja Etelä-Pohjanmaata ja se kokoontuu noin kerran kuukaudessa.

Suomen Kuurosokeat ry:n aluesihteeri Inga Lassfolk-Herler ja tulkit ovat tulijoita Vaasan matkakeskuksessa vastassa. Vaikka valtavaa puheensorinaa ei kuulukaan, jälleennäkemisen ilo näkyy. Keskustelu etenee vilkkaasti viittomien kautta. Tunteita ilmaistaan käsillä ja vartalon asentojen välityksellä. Tällä kertaa kerholaiset menevät tutustumaan Avida-tulkkikeskukseen.

Keskuksessa kerholaisilla on paljon kysyttävää ja erityisesti tulkkivaraushuone kiinnostaa heitä. Sinikka Hautalahti piipahtaa siellä tekemässä varauksen. Hän kiitteleekin, että on saanut tulkin avukseen yleensä melko hyvin, kunhan vaan on tarpeeksi ajoissa asialla.

Sinikka on keilailua ja käsitöitä harrastava kahdeksan lapsen äiti ja seitsemän lapsenlapsen isoäiti. Hän on ollut kuuro syntymästään saakka. Sinikalla on Usher I -oireyhtymä, jossa kuulovamma on synnynnäisesti vaikea ja tasapainoelimen toiminta häiriintynyt. Näkökenttä kaventuu iän myötä.

Näköni alkoi kaventua parikymppisenä, Sinikka kertoo tulkin välityksellä.

Näköni alkoi kaventua parikymppisenä, Sinikka kertoo tulkin välityksellä.

Tulkki käyttää taktiilia viittomista, mikä tarkoittaa viittomista kädestä käteen.

Sinikalla on selässään iso reppu, jossa kulkee mukana mainiosti parhaillaan työn alla oleva pampulalankainen sininen liivi.

Repussa on varusteita myös keilaamista varten, sillä päivän päätteeksi Sinikka aikoo mennä keilahalliin. Täyskaato on herkkua silloin tällöin. Keilailu on Sinikasta innostava harrastus, vaikkei hän kuule pallon ääntä eikä näe tulosta. Hän näkee putkimaisesti sen verran, että pystyy suuntamaan keilapallon oikeaan suuntaa. Tuloksen hän saa tietää, kun sen joku hänelle viittoo. Sinikka on keilannut kahdeksan vuotta. Palkintojakin on tullut.

Se on oma juttuni, rakas harrastus. Keilaamisessa ei saa hötkyillä, silloin tulee huono tulos. Parasta on ottaa rauhallisesti. Joskus menee paremmin ja joskus huonommin. Koska Seinäjoelta keilahalli purettiin, käyn joko Kuortaneella tai Vaasassa keilaamassa, Sinikka kertoo.

Puikot pelaavat pimeässäkin

Aikaisemmin Sinikka harrasti myös rullaluistelua ja hän piti paljon pyöräilystä, mutta näkökyvyn kaventumisen ja tasapainon heikkenemisen vuoksi ne eivät ole enää mahdollisia.

Rullaluistimissani oli neljä pyörää, se oli sillä tavalla helpompaa. Parempi rullaluistelu ja pyöräily oli kuitenkin jättää, ettei tule törmäiltyä, Sinikka hymyilee.

Hän kävi aikoinaan kuurojen koulua ensin Kuopiossa ja sitten Jyväskylässä. Hän oli myös jonkin aikaa lukiossa, mutta opiskeli sitten kutojaksi 1980-luvun alussa silloisessa Näkövammaisten ammattikoulussa, nykyisessä Arla-instituutissa Espoon Leppävaarassa. Sieltä jäi innostus käsitöihin ja poppanoiden tekoon. Sinikan käsissä syntyykin melkein mitä vaan.

Virkkaaminen on hankalampaa, pidän enemmän kutomisesta. Olen käyttänyt jonkin verran myös kutomakonetta. Puikoilla kutominen onnistuu oikein hyvin, puikkoni kilkkaavat pimeässäkin. Lapsetkin ihmettelevät, kun kudon joskus pimeässä autossa reissussa ollessamme. Teen sukkia, vauvanvaatteita, mitä milloinkin. Paperinarusta ja pampulalangasta kutominen on hauskaa. Harmillista on vain se, että pampulalangan valmistaminen lopetettiin, Sinikka huokaa.

Hän kaivaa vikkelästi repusta keskeneräisen neuleliivinsä, joka on pian kokoamista vaille valmis. Sinikka käsittelee pyöröpuikkoja tottuneesti ja tarkistaa, että kaikki hänen kiinnittämänsä hakaneulat ovat paikoillaan. Liivi saattaa tulla valmiiksi ehkä kotimatkalla.

Ihastuminen ikkunan takaa

Sinikan aviopuoliso Timo Hautalahti on myös kuuro, mutta hän näkee. Perheen lapset ovat kuulevia ja näkeviä. He ovat oppineet taktiilin viittomisen ilman että sitä on kukaan heille opettanut.

Nuorimmainen Jesse, joka on nyt 9-vuotias, oppi sen jo 3-vuotiaana, Sinikka kertoo äidin ylpeydellä.

Äkillisen tulkkaustarpeen sattuessa lapset ovat hyväksi avuksi. He harrastavat keilaamista äidin tapaan.

Jesse oli alle 6-vuotias, kun hän teki ensimmäisen kaadon!

Sinikka on ollut naimisissa Timon kanssa 29 vuotta. Heidän yhteinen tarinansa sai alkunsa Seinäjoella kuurojen yhdistyksessä. Sinikka istui sisätiloissa, kun nuori mies kulki pihamaalla ikkunan ohitse. Hän oli kiinnittänyt huomionsa vaaleatukkaiseen tyttöön, jota ei ollut aikaisemmin nähnyt. Sinikkakin muistaa panneensa merkille, että ikkunan ohitse kulkevalla miehellä oli yllään samanlainen paita kuin hänen isällään.

Seurustelu alkoi pari kuukautta myöhemmin Ruotsin-risteilyllä juhannuksena 1982.

Olimme aika ujoja, emmekä uskaltaneet katsoa toisiamme paljon edes silmiin. Mies taisi jossain vaiheessa kysyä, että tykkäsinkö minä mahdollisesti hänestä ja kyllähän minä tykkäsin! Sinikka nauraa.

Häitä vietettiin kesäkuun lopussa 1984.

Hyvän miehen sainkin, Sinikka sanoo.

Koti sijaitsee metsän keskellä.

Se on maaseudun rauhassa, vähän niin kuin piilossa. Ihan lähellä ei asu ketään muita. Jos kaataisi kaikki puut, saattaisi nähdä parin sadan metrin päässä toisen talon.

Lapset syntyivät vuosina 198693. Heistä neljä on jo lentänyt pesästä ja viideskin lähtee tulevana syksynä. Sitten kotona on jäljellä enää kolme. Lapsenlapsista vanhin on 5-vuotias ja nuorin viisi kuukautta.

Puuha pitää pirteänä

Lasten kasvattaminen ei ole suurperheen äidin mielestä hankalaa. Sinikan kasvatuskeinoina on ollut ja on edelleen rakkaus ja rajat.

Kuri pitää olla totta kai. Ei voi käyttäytyä kuinka tahansa. Lapsille pitää huomauttaa, jos he esimerkiksi jättelevät tavaroita miten sattuu.

Paikkojen pitää olla kunnossa.

En pidä siitä, jos on epäsiistiä. Imuroiminen on mielestäni mukavaa. Oikeastaan pidän kaikenlaisesta tekemisestä. En osaa vain olla ja pyöritellä peukaloita.

Mieheni oikein taitava ruuanlaittaja: leipoo kakut ja pullat.

Omakotitalossa riittääkin puuhaa. Sinikka vastaa pääasiassa sisätöistä ja puoliso remonttihommista, joskin työnjako ei ole aivan mustavalkoinen. Ruuanlaitto on yksi Sinikan lempipuuhista.

Pidän mausteisista keitoista. Kastikkeitten tekemisessä en ole niin hyvä, ne onnistuvat vähän niin ja näin. Niinpä ne pääasiassa ovatkin mieheni heiniä.

Hän onkin oikein taitava ruuanlaittaja: leipoo kakut ja pullat. Monesti hän on tehnyt täytekakut lasten syntymäpäivillekin. Myös tyttäremme ovat taitavia ruuanlaittajia.

Perheen yhteinen harrastus on mökkeily. Mökki sijaitsee Lappajärvellä, muttei ole ihan järven rannalla. Paremmalle järvelle, jossa syvenee tasaisesti, on matkaa kymmenen kilometriä.

Mökillä vietin 50-vuotisjuhlanikin. Paikalla oli perhettä, sisaruksiani, serkkuja ja 72-vuotias äitini. Isäni kuoli jo vuonna 2006.

Helmihäinä ulkomaille?

Vuoden päästä pariskunta viettää 30-vuotishääpäiväänsä, siis helmihäitä.

Olisi tarkoitus lähteä jonnekin reissulle. Haluaisin mennä Amerikkaan, jonne kaverini muutti aikoinaan. Hänellä ja hänen miehellään on kuusi lasta.

Afrikkaankin minua kiinnostaisi matkustaa: serkkuni asuu siellä englantilaisen miehensä kanssa. Hän työskenteli sairaanhoitajana, mutta ei tee enää sitä työtä. Afrikassahan sairastetaan niin paljon aidsia. Vähän kyllä jännitän sitä, kun siinä maassa on runsaasti käärmeitä. Jos kurkottaa ottamaan hedelmiä puusta, oksalla saattaakin sihistä käärme, Sinikka pohdiskelee.

Matkan päämäärää on vielä aikaa puntaroida. Pääasia kuitenkin, että jonnekin päin maailmaa suunnataan.

Kuurosokeitten olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei pidä käpertyä kotiin, Sinikka kiteyttää.

Kuurosokeitten olisi tärkeää olla aktiivisia. Ei pidä käpertyä kotiin.

Sitä Sinikka ei ainakaan itse tee. Pääsiäisenä hän kisaili keilailussa Rovaniemellä. Huhtikuun alussa hän osallistui keilaleirille Kuortaneella, ja kuurosokeitten liikuntapäivää vietettiin huhtikuun puolessavälissä Kuortaneen urheiluopistolla. Toukokuussa on tiedossa retki Pärnuun ja edessäpäin on myös keilauskisoja, myös pohjoismaisia kilpailuja.

Norjassa minulla on yksi aika kova vastus, Sinikka miettii.

Kovasti pitää harjoitella, mutta mikäpä sen mukavampaa. Sanoohan vanha sanontakin, että harjoitus tekee mestarin.

Kerhon loppupuolella kerholaiset ja tulkit käyvät kahvipöydän ääreen ja vaihdetaan vielä kuulumisia. Jokaisella kuurosokealla on kaksi tulkkia. Taktiili tulkkaus on niin intensiivistä, että pienin väliajoin tulkit vaihtavat vuoroa. Kerhon jälkeen Sinikka menee hoitamaan vielä joitakin asioita apuvälineliikkeeseen ja sitten edessä onkin päivän loppuhuipennus: kengän kärjet kohti Vaasan keilahallia.

Taktiili viittominen  on kuurosokeitten käyttämä menetelmä, jolloin viitotaan kädestä käteen.

Taktiilisti voidaan viittoa esim. viittomakielellä, viitotulla puheella tai sormittamalla. Viittomakielissä käsien liikkeiden lisäksi myös suun ja vartalon liikkeet sekä kasvojen ilmeet ovat kieliopillisia elementtejä. Koska taktiilisti tulkatessa asiakas ei voi vastaanottaa näkönsä avulla kasvojen ilmeiden ja suun liikkeiden kieliopillisia merkityksiä, tulee nämä merkitykset välittää vartalon ja käsien liikkeillä.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »