Siirry sisältöön
Terveys

Maitoenkelit luovuttavat äidinmaitoa

14.07.2014 Nina Sarell Nina Sarell

Moni vauva saa elämänsä ensimmäisenä lahjana pisaran luovutettua äidinmaitoa. Maailman täydellisintä ravintoa luovuttaa joukko äitejä, joille auttaminen on ilo.

Täydellistä vastinetta äidinmaidolle ei ole vieläkään saatu kehitettyä.

Eihän sen näin pitänyt mennä.

Sata kertaa olen kuvitellut mielessäni pontevan rääkäisyn, pienen punakan vartalon vatsallani, kostean tukan. Mutta nyt on hiljaista. Liian hiljaista. Polvieni välistä näen, miten kätilö pyörittelee pontevasti harmaata, velttoa olentoa. Tajuan hämärästi, että se on vauvani.

Kätilö ja opiskelija kääräisevät vauvan pyyhkeeseen ja katoavat juoksujalkaa käytävään. Kuulen pyyhkeen sisältä pienen yskäisyn. Poikani on sittenkin päättänyt hengittää.

Puolen tunnin päästä vauva tuodaan syliini. Napanuora on ollut vauvan kaulan ympärillä. Hän saa suorituksestaan neljä apgar-pistettä ja joutuu varmuuden vuoksi lähtemään keskolaan tarkkailtavaksi.

Mutta vauvalla on kaikki hyvin, kätilö lohduttaa. Poika on syönyt vatsansa täyteen ja…

Hetkinen! Poika on syönyt? Kyllä vain, minulle kerrotaan. Luovutettua äidinmaitoa. Ja kunhan jaksaisin liikkua, voisin käydä keskolassa kokeilemassa imettämistä.

Painon tunne vierähtää sydämeltäni. Vauva on saanut äidinmaitoa, maailman täydellisintä ravintoa. Joku tuntematon on lahjoittanut pojalleni hänen elämänsä ensimmäiset maitopisarat. Mieleni tekee itkeä Maailmassa on edelleen ihmisiä, jotka tekevät hyvää.

Parasta pienimmille

Sirkka-Liisa Dunder-Kuusisto äidinmaito Imetyksen aluekoordinaattori, sairaanhoitaja Sirkka-Liisa Dunder-Kuusisto istuu Seinäjoen keskussairaalan kellarikerroksessa toimistossaan. Äidinmaitokeskus on iso yksikkö: sairaalan kuukausittainen maidon tarve pyörii sadassa litrassa. Silti Dunder-Kuusisto muistaa 25 vuoden työuraltaan vain yhden ajanjakson, jolloin äidinmaitoa ei riittänyt kaikille keskosille ja sairaille vauvoille. Tälläkin hetkellä tallissa on 12 luovuttajaa.

Kolmesti viikossa maito haetaan 15 kilometrin säteellä luovuttajien kotiovilta. Lypsykoneen he ovat saaneet sairaalasta. Luovuttajille annetaan neuvontaa, maidosta otetaan säännöllisesti bakteeriviljelyjä, ja maitojen lämpötilaa seurataan. Maitolitrasta maksetaan luovuttajille 20 euroa.

Äidinmaito on varsinkin keskoselle ja sairaille vauvoille ylivoimaisesti parempaa kuin korvike. Keskosen vatsa ei usein edes kestä korviketta, kertoo Dunder-Kuusisto.

Ensimmäinen äidinmaidonkorvike kehitettiin jo 1860-luvulla, mutta täydellistä vastinetta äidinmaidolle ei ole vieläkään osattu tehdä. Dunder-Kuusisto kertoo, että äidinmaidon koostumus on äärimmäisen monimutkainen. Siinä on immunologisia tekijöitä, entsyymejä ja hormoneja, joita ei pystytä jäljittelemään.

Äidinmaito on lajikohtaista ravintoa. Sen ravinteet imeytyvät lähes täysin, kun korvikkeeseen joudutaan laittamaan moninkertaisia määriä esimerkiksi C-vitamiinia, jotta imeytyminen olisi riittävää.

Siksi tarvitaan armeija äitejä, jotka oman vauvansa imetyksen ohessa tuottavat tätä ihmeainetta myös sairaalan asukeille.

Äitien armeija

Essi Ojanperä luovuttaa äidinmaitoa.Essi Ojanperä, 29, on viiden kuukauden ikäisen Elias-pojan äiti. Hän ryhtyi luovuttajaksi, koska maitoa tuli jo sairaalassa yli tarpeen. Sitä on riittänyt näihin päiviin saakka: luovutukseen lähtee litra viikossa, ja ulkona vaunuissa päiväuniaan vetelee 10-kiloinen pojankoltiainen.

Kokemus on ollut pelkästään myönteinen. Toki joskus on vähän työlästä tiskailla ja keittää pulloja joka päivä, mutta toisaalta maito haetaan kotoa. Tämä ei ole suuri vaiva, ja pikkuiset sairaalassa saavat oikeaa äidinmaitoa, Ojanperä sanoo.

Tunnen nahoissani, jos yritän lintsata lypsämisestä. Rinnat täyttyvät, ja on hankala olla. Kun on pakko lypsää joka tapauksessa, annan mieluummin maidon sairaalaan kuin kaadan sen viemäriin.

Saara Mäkelä, 26, kuuli äidinmaidon luovutuksesta jo äitiysneuvolassa. Tulevia äitejä kannustettiin lämpimästi luovuttajiksi, mikäli maitoa tulisi yli tarpeen. Kun Mäkelän Elviira-tytär syntyi kaksi kuukautta sitten, maitoa ei kuitenkaan ollut edes tarpeeksi.Saara Mäkelä luovuttaa äidinmaitoa. Aluksi Elviira sai lisämaitoa.

Elviira oli suursyömäri, ja hänelle annettiin sairaalassa lisämaitoa. Ajattelin, että onpa mahtavaa. Kun pääsimme kotiin, maitoa alkoi tulla niin paljon, että pääsin maksamaan velan takaisin.

Mäkelä luovuttaa 78 desilitraa kolmesti viikossa ja on säilönyt maitoa myös pakastimeen, jotta isäkin saa joskus syöttää Elviiraa pullosta.

Moni kertoo imetysongelmista ja siitä, ettei maito riitä. Koen olevani hirveän onnekas. Minulla on mahdollisuus olla avuksi ja teen sen mielelläni. Tuntuu mukavalta ajatella, että maitoni menee ihanalle, uudelle ihmiselle.

Pienet onnenpojat

Vihreäkattoisessa talossa Evijärven rannalla Katja Vanhatupa, 24, tarjoaa kahvia ja täytekakkua Santtu-pojan yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi. Santtu rupattelee vieraille vauvankieltään kuin vanhoille tutuille. Mutta ilopillerin elämän ensimmäiset päivät olivat vaikeita.

Santtu vietiin muutama tunti syntymän jälkeen keskolaan matalien happisaturaatioiden vuoksi. Seuraavana päivänä ne olivat nousseet, mutta niin olivat tulehdusarvotkin. Hän oli ihan poikki ja nukkui nukkumistaan, ei jaksanut imeä rintaa eikä oikein pulloakaan. Maitoa laitettiin suoraan vatsaan nenä-mahaletkulla, Vanhatupa muistelee.

Katja Vanhatupa joutui lypsämään, kun Santtu ei jaksanut ensin imeä. Santtu sai keskosena lisämaitoa. Tuntui kauhealta palata yksin osastolle ja jättää vauva keskolaan. Ei tuntunut yhtään äidiltä. Ihan kuin olisin ollut vain yksi hoitajista.

Pienen pojan ikävä itketti varsinkin, kun huonetoveri sai vauvan vierihoitoon.

Kun vauva oli kaukana, maitokin nousi hitaasti. Kannoin keskolaan pikkutippoja, joita lypsin osastolla koneella. Huolen ja pahan mielen keskellä tuntui lohdulliselta, että Santtu sai kuitenkin äidinmaitoa, vaikken itse pystynyt sitä hänelle antamaan.

Santtu toipui nopeasti, ja perhe pääsi kotiin. Imetyskin alkoi sujua. Santtu sai rintamaitoa vielä viikko sitten, nyt hän jo hujauttaa maitotilkan palanpainikkeeksi komeasti nokkamukista.

Palaan kotiin. Olohuoneen matolta kipsahtaa pystyyn pieni mies. Hän melkein juoksee vastaan, kädet ojossa.

Äiii-tä. Äiii-tä.

Nostan pojan syliin ja painan nenän pehmeään poskeen. Ajattelen kiitollisuudella niitä urheita naisia, jotka istuivat lypsykoneidensa äärellä silloin, kun vaapuin ison vatsani kanssa kohti synnytyssalia. Poika tassuttaa ikkunan ääreen ja painaa pienen kämmenen ikkunaan kuin tervehdykseksi näkymättömille haltiatarkummeille:

Tädit, kiitos avusta! Meillä on nyt kaikki hyvin.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »