Siirry sisältöön
Terveys

Arjesta ei tarvitse tehtailla ikuista juhlaa

27.01.2016 Marjaana Roponen Colourbox

Lapset viihtyvät päiväkodissa hienosti ilman jatkuvaa herkuttelun tuomaa tyydytystä.

Vaasalaislapsilla on päiväkodissa hauskaa. He ovat iloisia ja energisiä, leikkivät, liikkuvat ja oppivat kädentaitoja. Syntymäpäivänään lapsi on erityisasemassa: hän saa kortin ja hänelle lauletaan.

− Lapset ovat tyytyväisiä. Eivät he kaipaa tarjoiluja juhliinsa, kertoo vs. päiväkodin johtaja Mia Jokipii karkittomasta Inkerinpuiston päiväkodista.

Päiväkotien ruokaremontti nostatti aluksi vastarintaa.

Vuonna 2010 Vaasassa aloitettu päiväkotien ruokaremontti nostatti aluksi työntekijöissä vastarintaa. Ennakkoluuloja syntyi, kun kiellettiin sokerin lisääminen, vietiin välipaloilta jätskit ja kaakaot, eikä synttäreilläkään herkuteltu. Henkilökunnan oli erityisen vaikea uskoa, että lapset tottuisivat syömään puuronsa ilman sokeria.

− Alkuun hävikkiä tulikin, koska lasten oli opittava uusia tapoja. Henkilökunnasta osa halusi luovuttaa ja palata vanhaan, mutta se on tyypillistä muutostilanteissa. Me uskoimme asiaamme, ja nyt kaikki ovat tyytyväisiä, muistelee Vaasan terveydenedistämisen koordinaattori Tarja Paikkala.

Muutos tehtiin yhteistyössä terveyden edistämisen yksikön, varhaiskasvatuksen ja hammashuollon kanssa.

Ruokakasvatus kuuluu päiväkodeille

 Vaasassa ajatellaan, että laadukkaaseen päivähoitoon kuuluu myös virallisten terveyssuositusten mukainen terveellinen, monipuolinen ja ravintosisällöltään rikas ruoka.

− Päivähoito on julkista palvelua, jonka pitäisi toimia virallisten suositusten mukaan. Kaikkien yhteinen päämäärä on tukea lasten tervettä kasvua. On tärkeää, että vanhemmat voivat luottaa päiväkodin noudattavan samaa linjaa, johon heitä on ohjattu neuvolassa, sanoo Paikkala.

Vaasassa päiväkotien välipalat olivat vielä reilu viisi vuotta sitten makeita ja rasvaisia, kuten monissa kunnissa edelleen. Myös karkit ja mehut olivat osa arkea, koska syntymäpäiviä ja päiväkodin juhlia on usein. Suositeltu lisätyn sokerin enimmäismäärä saattoi ylittyä päiväkodissa vietetyn päivän aikana.

− Kun lukee virallisia ravitsemussuosituksia, huomaa, miten helposti sokerimäärät täyttyvät jo listan mukaisesta ruuasta. Terveellisen ruuan tarjoamisen lisäksi päiväkodilla on vastuu lapsen kasvattamisesta terveellisiin elämäntapoihin.

Kotona jokainen perhe määrittelee itse ruokavalionsa, mutta joskus lapsi saattaa kuulemma viedä päiväkodista kotiin terveitä tapoja ja pyytää äitiä tai isää ostamaan vihanneksia.

Tuloksia onkin jo saatu: ylipaino Vaasan ekaluokkalaisten keskuudessa on alentunut.

Ei enää kilpailuvarustelua

Vanhemmat suhtautuivat ruokaremonttiin heti rohkeasti.

− Moni huokaisi helpotuksesta, kun kuuli, ettei synttäritarjoiluja tarvinnut tuoda. Siinä olikin alkanut aikamoinen kilpavarustelu, ja lapset söivät kourakaupalla karkkeja. Päiväkodin tehtävä ei ole totuttaa lapsia herkutteluun, vaan tarjota muunlaisia keinoja iloita. Synttärilapsi nauttii saamastaan huomiosta, uskoo Paikkala.

Ajatuksia herätti sekin, kun Paikkala kuuli vanhemmilta, että ylipainoisen lapsen kotona tehty ruokaremontti uhkasi vesittyä päiväkodin ruokatarjoilujen vuoksi.

− Esimerkiksi diabeetikon ei pitäisi joutua sairaan rooliin päiväkodissa sen takia, ettei hän saa syödä samoin kuin muut. Meidän muiden olisi yhtä lailla tärkeää noudattaa diabeetikkolapsen terveellistä ruokavaliota.

Mahdoton osoittautui mahdolliseksi. Lapset syövät aamupuuronsa, vaikka sitä ei kuorruteta sokerilla.

− Aikuisen pitäisi tietää, mikä on lapselle terveellistä, eikä omien asenteiden saisi antaa vaikuttaa. Yhteisiin juhlahetkiin kuuluu meilläkin herkkuja: vappuna tarjotaan pienet munkit ja jouluna piparit. Lapset, jotka eivät ole koskaan olleet sokerisessa päiväkodissa, eivät muusta tiedäkään, Paikkala kertoo.

Mielihyvää muustakin kuin syömisestä

Vaasan päiväkotien ruokaremontti on THL:n Ravitsemusyksikön yksikönpäällikkö Suvi Virtasen mielestä hieno teko. Vaikka suunnitellun ruokailun piirissä olevat lapset syövät tutkimusten mukaan Suomessa kaiken kaikkiaan paremmin kuin sen piiriin kuulumattomat lapset, on päiväkotien ruokakasvatuksessa korjattavaa.

− Suosittelen kohtuutta ja monipuolisuutta, ja nämä näkyvät Vaasan mallissa. Aamupalat ovat vaihtelevia, ja puuron kanssa voi olla marjojen tai marjaisen hillon sijaan margariinisilmä. Välipaloissa on mukavasti muutakin kuin makeita vaihtoehtoja ja makeissa välipaloissa kiinnitetään huomiota niiden ravintosisältöön.

Virtanen kommentoi myös erään toisen suomalaisen kunnan päiväkotien ruokalistaa. Kokonaisravitsemuksen kannalta Vaasan listassa ja vertailtavassa listassa tarjotaan molemmissa riittävästi tuorepaloja, mutta liian usein punaista lihaa. Lisätyn sokerin suhteen Virtasen on vaikea löytää vertailukunnan listasta yhtään oikein hyvää ja terveellistä välipalaa.

− Vertailukunnassa lähes jokainen välipala sisältää lisättyä sokeria. Sämpylänkin kanssa tarjotaan kaakaota. Listasta ei tosin näe, miten punaherukkavispipuuro on valmistettu. Vaikkapa marjakiisseli voi olla terveellinen välipala, jos siinä on tuoreita marjoja ja vähän lisättyä sokeria.

Makealla herkuttelun haittoina ovat hammaskarieksen lisäksi ylipaino. Kun energiaa saadaan helposti karkista ja makeista juomista, ruokavalio köyhtyy, eikä sisällä tarpeeksi vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua.

Mieltymys makeaan on synnynnäistä.

Sokerin ja herkkujen tarjoilun lisäksi olisi tärkeä puhua kasvatuksellisesta näkökulmasta.

− Mieltymys makeaan on synnynnäistä, mutta siihen, kuinka makeaan lapsi tottuu, voi vaikuttaa kasvatuksella. Päiväkodeilla on siinä iso rooli.

Lapsi oppii syömään matkimalla, ja opitut tottumukset vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen. Ruualla palkitseminen tai lohduttaminen ei ole viisasta, koska se voi johtaa häiriöihin syömisessä, kuten liialliseen syömiseen.

Virtanen toivoo, että Vaasan esimerkistä ja siihen ymmärrettävästi liittyneistä alkuvaikeuksista kerrottaisiin mahdollisimman laajasti.

− Ruokakulttuurin vaaliminen on tärkeää ja herkuttelu yksi osa sitä. Mutta lapsen mielihyvää ei tulisi kytkeä syömiseen, vaan iloa tulisi oppia saamaan muilla tavoilla. Siksi olisi hyvä juhlia syntymäpäivät päiväkodeissa herkuitta.

Sokerista

0116_päiväkotiruoka_3Suositusten mukaan enintään 10 % päivittäisestä energiasta saa olla lisättyä sokeria. (Hedelmien ja marjojen luontaista sokeria ei lasketa.)

Tämä sokerimäärä on esim. 5-vuotiaalla lapsella n. 38 g/vrk, eli korkeintaan 12−14 sokeripalaa.

Esim.:

2 dl sokeroituja muroja: 4 sokeripalaa

Suklaavanukas (120 g): 7 sokeripalaa

1,25 dl jogurttia: 6 sokeripalaa

1 rkl hilloa: 3 sokeripalaa

2 dl kaakaota: 6 sokeripalaa

120 g karkkia: 29 sokeripalaa

Suklaakeksi: 2 sokeripalaa

Porin kaupungin Varhaiskasvatuksen ravitsemuskäsikirja on luettavissa verkossa PDF-muodossa:

www.pori.fi/material/attachments/hallintokunnat/koulutusvirasto/lomakkeet/paivakodit/bI1hw8j8T/Varhaiskasvatuksen_ravitsemuskasikirja.pdf

Vertailun vuoksi

Vaasa, maanantai 2.11.

Aamupala: Kaurapuuro, margariinisilmä, hedelmä, näkkileipä, levite ja maito

Lounas: Uunimakkara, peruna/perunasose, kastike ja salaatti, maito

Välipala: Luonnonjogurtti, marjat, näkkileipä, levite ja maito

Vertailukunta, perjantai 16.10.

Aamupala: Riisihiutalepuuro (hillo), kasvis, maito

Lounas: Hernekeitto, ruisleipä ja hedelmä, maito

Välipala: Ohukaiset ja hillo, näkkileipä, tuorepala, maito

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »