Siirry sisältöön
Perhe

Yksi on poissa

02.09.2019 Anu Vallinkoski Vilja Tamminen

Yksi on poissa 9/2019

Mäkisten perheen isä Pasi ja isoisä Kari kuolivat pari vuotta sitten peräjälkeen. Kiia ja Hanna Mäkisen arjessa isä ja isoisä ovat yhä muistoissa mukana.

Hanna Mäkisen puoliso Pasi kuoli yllättäen 44-vuotiaana kaksi vuotta sitten. Hanna ymmärsi heti, että ilman apua hän ja lapset eivät menetyksestä selviä. Pasi on yhä osa perhettä muistoissa ja tarinoissa.

Kiia, 5, ja Viljo, 3, taiteilevat värikkäällä muovailuvahalla keittiön ruokapöydän ääressä. Vieressä äiti Hanna Mäkinen, 35, kertoo rauhallisesti puolisonsa ja lastensa isän Pasin kuolemasta. Tarina on lapsille tuttu.

Pasi kuoli täysin yllättäen sairauskohtaukseen 44-vuotiaana loppukesästä 2017.

Olimme juuri tulleet kotiin aamupäiväiseltä seurakunnan perheretkeltä. Pasi kaappasi minut ohimennen syliinsä ja halasimme. Sitten tunsin, kun Pasin jalat pettivät. Soitin heti hätäkeskukseen ja aloin elvyttää. Ensihoitajat olivat paikalla minuuteissa, Hanna kertaa.

Mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Jälkikäteen selvisi, että Pasin sydän oli kasvanut liian suureksi.

Kiia ja Viljo eivät hätkähdä äidin kertomaa, vaan jatkavat puuhiaan. Mäkisillä isistä ja isin kuolemasta puhutaan kiertelemättä.

1 869 alaikäistä menetti vanhempansa ja 3 034 työikäistä jäi leskeksi Suomessa vuonna 2017. Hanna, Kiia ja Viljo ovat mukana näissä numeroissa.

Elokuisena lauantaina Hannasta tuli leski ja kahden pikkulapsen yksinhuoltaja. Viljo kulki vielä vaipoissa, ja molemmilla lapsilla oli paljon ruoka-aineallergioita.

Pasi oli ollut kotona lasten kanssa, kun Hanna kävi Riihimäeltä töissä Helsingissä. Pasin oli tarkoitus olla kotona Viljon kolmivuotissyntymäpäivään asti, sillä päivähoito ja lukuisat allergiat olisivat olleet hankala yhdistelmä. Suunnitelmia oli pakko muuttaa.

Heti lauantaina Hanna tajusi, ettei tule selviämään arjesta ilman apua. Hän pyysi paikalle tulleita sosiaalityöntekijöitä tekemään perheestään lastensuojeluilmoituksen.

Yksi on poissa 2 9/2019

Kriisityöntekijät tulivat Mäkisille sunnuntaina. Heidän kanssaan Hanna puhui ja puhui.

Pilkoin aikaa heidän käyntiensä mukaan. Selviän huomisaamuun, kriisityöntekijöiden tuloon asti, ajattelin. Vähitellen aikajänne piteni, Hanna kertoo.

Ensimmäisinä päivinä myös sukulaiset ja ystävät olivat korvaamaton apu. Kiian kummitäti oli tukena ensimmäisen yön. Hannan enon vaimo tuli muutamaksi päiväksi huolehtimaan lapsista, laittamaan ruokaa, auttamaan päivähoitohakemusten tekemisessä ja virkatodistusten tilaamisessa. Hän huolehti myös siitä, että Hanna kävi lääkärin pakeilla.

Onneksi lapset saivat pian päiväkotipaikat. Perheneuvolan psykologi sanoi, että päiväkodissa vietetty aika oli lapsille lomaa surusta. Siellä ei ollut mitään, mikä olisi muistuttanut isistä. Minä sain aikaa hoitaa asioita ja tehdä omaa surutyötä.

Tapaamiset viranomaisten kanssa ja paperitöiden hoitaminen pitivät Hannan kiireisenä ensimmäiset viikot.

Oli pankkiasiointia, asiakirjojen tilaamista ja täyttämistä. Uuden opettelua. Ja joka kerta piti selittää oma tarina uudestaan. Tuon kaiken tarvoin läpi jonkinlaisessa sumussa. Kun perunkirjoitus oli lopulta ohi, tuli tyhjyys, Hanna muistelee.

Vielä pitkään perunkirjoituksen jälkeen Hanna kulki virkatodistuksen kopio käsilaukussaan.

Paperitöistä en ole päässyt vieläkään. Lasten perinnön hoitamisesta täytyy raportoida vuosittain, kuitit ja laskut täytyy pitää visusti tallessa, Hanna huokaa.

Yksi on poissa 3 9/2019


Valokuvat Pasista ovat tärkeitä Viljolle ja Kiialle. Valokuvakirjaa hautajaisista he ovat esitelleet ystäville ja lähipiirille.

Hanna kertoi Pasin kuolemasta Facebookissa omille ja Pasin kavereille hyvin pian.

Tiedon jakaminen helpotti omaa surutyötäni. Sain sen asian hoidettua. Halusin, että tieto tulee minulta, eikä kierrä tuolla maailmalla epämääräisinä huhuina.

Julkinen päivitys keräsi paljon kommentteja, ja moni lupasi tehdä ihan mitä vain auttaakseen. Jälkikäteen moni lupaus paljastui sanahelinäksi. Avunpyyntöön vastaaminen olikin monelle lähes mahdoton urakka.

Hanna tähdentää, että ymmärtää hyvin, ettei moni oikein tiedä, mitä sanoa tai miten kohdata nuori leski, joka on juuri menettänyt puolisonsa.

Voi vaikka sanoa, ettei löydä sanoja, koska ei niitä oikein olekaan. Riittää, että on siinä. Pahin, mitä voi tehdä, on pakeneminen. Ihan riittävästi olen nähnyt ihmisiä, jotka luikkivat marketin käytävillä vähin äänin piiloon minut nähdessään.

Kiitosta Hanna jakaa niille ystäville ja läheisille, jotka kuuntelivat ja vastasivat puhelimeen mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Samoin pienet konkreettiset teot olivat alun kaoottisessa vaiheessa kullan arvoisia.

Hanna haki itselleen apua aktiivisesti alusta lähtien. Tukea hän tarvitsi paitsi tavalliseen arjen pyörittämiseen myös omaan jaksamiseensa, koossapysymiseen. Psykiatrian poliklinikalta hän sai lähetteen kuntoutuspsykoterapiaan, jossa käy yhä kahdesti viikossa.

Moni ei puhu tällaisista mielenterveyskontakteista, mutta minusta siinä ei ole mitään hävettävää. Olen saanut terapiasta niin paljon apua tämän asian käsittelyyn. Sitähän on ollut Pasin kuoleman jälkeen ihan hukassa itsensäkin kanssa. On pitänyt miettiä uudelleen, kuka minä olen, Hanna sanoo.

Opettelemista ja sopeutumista on ollut myös uudenlaisessa vanhemman roolissa. Nyt Hanna on viime kädessä yksin vastuussa lapsista ja tekee yksin lapsia koskevat päätökset.

Ihan sellaisista mitättömistäkin jutuista. Vaikkapa siitä, voiko lapsi ottaa toisen tikkarin. Tällaisissa kovin pieneltä tuntuvissa asioissa se yksinäisyys on ehkä kaikkien konkreettisinta, Hanna kuvaa.

Yksinäisyys kirpaisee myös silloin, kun lapset oppivat jotain uutta.

Kiia oppi viime kesänä pyöräilemään. Ajattelin aina, että Pasi hoitaa sen taidon opettamisen. Hän oli innokas pyöräilijä. Nyt Kiia ei saanut jakaa oppimisen iloa isin kanssa.

Nuoren lesken elämässä on Hannan mukaan paljon sellaista, minkä ymmärtää vain toinen nuori leski. Hanna onkin aktiivisesti mukana Suomen nuoret lesket –yhdistyksen toiminnassa. Jo se auttaa, kun ymmärtää, että joku toinen on ajatellut ja kokenut samalla tavalla.

Facebook-ryhmässä jaamme tarinoitamme ja ajatuksiamme. Kun silloin alussa tuntuu vain koko ajan hirveän pahalta, voi saada rohkaisua siitä, että joku toinen on taaplannut jo pidemmälle ja on kohtuu järjissään.

Parhaita kirittäjiä Hannalle ovat kuitenkin olleet omat lapset ja heidän kanssaan vietetty arki rutiineineen.

Yksi on poissa 3 9/2019

Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on Mäkisten yhteinen harrastus.

Kiia tuo näytille kuvan, joka on otettu vuosia sitten vauvauinnissa. Kiian vierellä uppeluksissa poseeraavat hassuine ilmeineen äiti ja isi.

Lapset reagoivat Pasin kuolemaan eri tavoin. Viljo takertui äitiin. Hanna ei päässyt vessaankaan ilman kuopustaan.

Kiia taas oli hirveän reipas. Hänen ensimmäiset kysymyksensä olivat, kuka leikkaa nyt ruohon ja osaatko, äiti, leikkiä kauppaa. Kauppaleikki oli Pasin ja Kiian yhteinen juttu. Kiia varmasti suojeli minua, eikä näyttänyt tunteitaan. Hän vaistosi, että olin rikki. Suru alkoi purkautua kiukutteluna vasta puolen vuoden päästä.

Alusta lähtien Hanna on koettanut käsitellä Pasin kuolemaa lasten kanssa. Hän ei ole halunnut lakaista asiaa maton alle.

Ennen hautajaisia Hanna ja Kiia lukivat yhdessä kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja.

Kerroin kuolemasta hyvin konkreettisesti: isi on kuollut, ja se tarkoittaa sitä, että hengitys, ilo ja nauru ja puhe on mennyt pois. Jäljelle on jäänyt vain ruumis, joka ei tunne mitään. Se on samanlaista kuin hiukset ja kynnet. Ei tunnu enää miltään.

Hautajaisista Hanna teki lapsille valokuvakirjan. Molemmilla on myös albumit, jotka ovat täynnä Pasin ja heidän kuviaan.

Hautajaiskirjasta on tullut lapsille hyvin tärkeä. Sitä on katseltu monen monta kertaa. He ovat näyttäneet sitä myös muille.

Lapset ovat tavanneet ikätovereitaan, jotka ovat myös menettäneet isänsä. Kiialle ja Viljolle onkin ollut tärkeää huomata, etteivät he ole ainoita, joille on käynyt näin.

Kriisityöntekijät sanoivat, että ei ole niin väliä, miten käsittelen Pasin kuolemaa lasten kanssa, kunhan voin seistä sanojeni ja tekojeni takana silloin, kun lapset ovat teini-ikäisiä ja kyseenalaistavat kaiken. Sen olen pitänyt mielessä.

Hannan mukaan Pasi on yhä yksi perheenjäsen. Isistä puhutaan päivittäin. Mitä Pasi olisi sanonut? Mitä isin kanssa tehtiin? Mitkä kodin tavaroista ovat isin?

No ei nyt sentään lautasta kateta pöytään hänelle, Hanna Mäkinen naurahtaa.

>www.nuoretlesket.fi

Testamentti nuorelle aikuiselle?

Jälkisäädöksen eli testamentin miettiminen saattaa tuntua kaukaiselta asialta, kun terveys on kunnossa eikä ikä vielä paina.

Lakimies Antti Partanen suosittelee silti etenkin lapsiperheellisiä selvittämään, kannattaisiko puolison yllättävään kuolemaan varautua juridisesti.

Mitään yksiselitteistä ei testamentin tarpeellisuudesta tai sisällöstä voi sanoa, sillä perheiden tilanteet vaihtelevat paljon. Erityisen tärkeä testamentti olisi kuitenkin uusperheille sekä avopuolisoille.

Testamentin avulla voi muuttaa lakisääteistä perimysjärjestystä. Ilman testamenttia omaisuus päätyy vainajan lapsille, eikä leski peri mitään.

Myös perintöveron määrään voi testamentin avulla joissain tapauksissa vaikuttaa.

Testamenttiin liittyy paljon muotomääräyksiä. On myös hyvä varmistaa, että testamentin kirjaukset todella toimivat niin kuin on itse tarkoittanut. Neuvoisin ottamaan yhteyttä asianajajaan tai lakimieheen, Partanen huomauttaa.

Partanen tarjoaa Suomen nuoret lesket ry:n jäsenille ilmaista lakineuvontaa leskeyteen liittyvissä asioissa.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »