Hyppää sisältöön

Taaperon kanssa tien päälle

Lasten ehdoilla ja avoimin mielin. Kalle Niinikankaan ja Ville Ropposen antamilla eväillä kelpaa lähteä taaperon kanssa reissun päälle.
Julkaistu
Teksti Ulla Ojala
Kuvat Liisa Huima, Colourbox
Taaperon kanssa tien päälle

Kalle Niinikangas (vas.) ja Ville Ropponen ovat tottuneita matkustamaan lasten kanssa.

Helsingin päärautatieasema on juuri oikea paikka tavata Kalle Niinikangas ja Ville Ropponen. Kaksikko, joka on kirjoittanut oppaan lasten kanssa matkustamisesta, pitää junamatkailua kiireettömän matkailun huippuna ja luonnikkaana tapana reissata jälkikasvun kanssa.

– Junassa voi olla aika vapaasti: liikkua, syödä, levätä tai nukkua. Etenkin, jos varaa ison hytin koko porukalle, sanoo Ville.

– Länsi- ja Keski-Euroopan junissa on lisäksi usein leikkivaunuja, sanoo Kalle.

Ehkä kiskojen kolke tuntuu kotoisalta myös siksi, että kummaltakin löytyy siipipyörätaustaa. Kallen äidinisä työskenteli aikoinaan VR:llä ja hänen vaimonsa isä pääsi äskettäin eläkkeelle samaisesta yhtiöstä. Villen isänisä puolestaan toimi aikoinaan junanlähettäjänä.

Kirjailija-toimittaja Ville Ropponen ja kirjailija Kalle Niinikangas myös tutustuivat kymmenen vuotta sitten 72 tuntia kestäneen junamatkan aikana. Tuolloin kiskot veivät Venäjälle Hanti-Mansiaan, suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden kansainväliseen konferenssiin.

Kummallakaan ei tuolloin ollut lapsia, mutta tavatessaan seuraavan kerran muutaman vuoden kuluttua he huomasivat vertailevansa kokemuksia vaipanvaihdosta ja lomamatkan hauskimmista leikeistä. Syntyi ajatus kirjasta, ja Lasten kanssa matkalla ilmestyi viime syksynä Savukeitaan kustantamana.

Matkaopas tarjoaa muun muassa rautaisannoksen tietoa reissulaisille tarpeellisista varusteista ja vippaskonsteista, vertailee kulkuvälineitä ja majoitusvaihtoehtoja sekä kertoo matkojen riskeistä ja antaa ohjeita mahdollisiin vaaratilanteisiin. Lisäksi esitellään lähialueiden matkakohteita Lapista Latviaan sekä tutkaillaan matkailun menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kirjan lopussa olevasta linkki- ja vinkkilistasta voi bongata vaikkapa elokuvia, joita katsoa lapsen kanssa ennen matkaa.

Pääpaino on taaperoikäisen kanssa matkustamisessa, eikä ihme. Kallen neljästä lapsesta vanhin on 7-vuotias ja nuorin kaksi. Villen esikoinen on täyttänyt neljä ja uusi tulokas syntyi kesällä.

Kaksikon mielestä ei ole väliä, minne lasten kanssa matkustaa.

– Lasten kanssa voi periaatteessa lähteä minne tahansa. Kannattaa ottaa selvää asioista ja olla avoimin mielin, sanoo Ville.

Välttämättä ei tarvitse lähteä maapallon toiselle puolelle, sillä pilteille riittävät pienimuotoiset elämykset lähellä kotiakin.

Tärkeintä on toimia lasten ehdoilla. Jos matkustetaan vähänkin kauemmas, on esimerkiksi järkevää suunnitella reissu hyvin ja varata ainakin osa majoituspaikoista etukäteen. Paikanpäällä ei kannata suunnata taaperoikäisen kanssa useaksi tunniksi shoppailemaan tai kynttiläillalliselle ravintolaan.

Ville ja Kalle korostavat myös sitä, ettei perhematkailussakaan kaiken tarvitse olla mahdollisimman valmista ja helppoa. Omatoimimatkat kekseliäisyydellä höystettynä sopivat parhaiten heidän pirtaansa. Toki he ymmärtävät valmismatkailijoitakin; valmismatka voi olla loistava vaihtoehto väsyneelle lapsiperheelle, vieraita kieliä huonosti taitaville tai matkustamisen käytännön järjestelyihin tottumattomille.

– Tämä on varmasti persoonakysymys, mutta minua kauhistuttaisi olla kaksi viikkoa samassa hotellissa ja mennä vaan uima-altaalle, sanoo Kalle.

Kallen kolmelle vanhimmalle lapselle mieleenpainuvin matka on toistaiseksi ollut kuukauden mittainen omatoimireissu Thaimaassa. Lentokone vei perheen ensin Bangkokiin, josta lähdettiin tutustumaan Malakan niemimaahan ja läheisiin saariin junakyydillä, paikallisbusseilla, veneillä ja vuokra-autoilla.

Suurimpia elämyksiä olivat lämpö, uiminen ja ihmisten ystävällisyys.

Kallen lapset myyvät lelujaan päästäkseen uudestaan Thaimaahan.

– Meitä autettiin todella paljon, mikä oli hämmentävää. Edukkaiden hotellien henkilökunta vei meidät aina juna-asemalle ja katsoi, että pääsemme eteenpäin. Perillä aseman henkilökunta taas auttoi seuraavaan hotelliin. Thaimaalaiset pitivät meitä aivan pöhköinä, kun olimme liikkeellä sellaisella laumalla, sanoo Kalle.

Nyt lapset laittavat osan viikkorahoistaan matkakassaan ja myyvät lelujaan päästäkseen uudestaan Thaimaahan.

Villen Veikko-poika oli Kroatian-reissulla vajaan vuoden ikäisenä, ja Kallen kaikki lapset ovat lentäneet alle puolen vuoden ikäisinä.

– Silloin, kun lapsia oli vasta yksi, teimme halpalentoyhtiön tarjouslennoilla Euroopan-kiertueen, joka kesti kolme viikkoa ja johon sisältyi kuusi lentoa, sanoo Kalle.

Miehet suosittelevat matkustamista myös aivan pienten lasten kanssa.

– Alle 2-vuotiaan kanssa voi olla jopa helpompi matkustaa kuin vilkkaasti liikkuvan leikki-ikäisen, sanoo Ville.

Edullisemmaksikin se tulee. Sylivauvat pääsevät joka paikkaan ilmaiseksi.

Matkustaminen vakavastikin sairaan lapsen kanssa onnistuu, todistaa Kalle omasta kokemuksestaan. Perheen nuorimmaisella, kaksi vuotta täyttäneellä Toivo-pojalla on todettu Downin oireyhtymän lisäksi kaksi vakavaa sydänvikaa.

– Matkakohteet pitää miettiä tarkemmin ja tehdä vähän enemmän valmisteluita. Olemme matkustelleet Toivon syntymän jälkeen ehkä hiukan enemmän lähialueilla, muun muassa Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Tallinnassa.

Perhe oli ehtinyt sopia toissa kesäksi kodinvaihdon eteläsaksalaisen perheen kanssa saadessaan tietää Toivon sydänvioista ja siitä, että pojan toinen keuhko oli pahasti vaurioitunut. Astmakin todettiin.

– Joko Toivo leikataan ja hän paranee tai sitten hän ei parane, eikä mikään koskaan enää ole samaa, muistelee Kalle heidän järkeilleen. Matka päätettiin tehdä.

Toivo kävi läpi sydänleikkauksen, joutui sen jälkeen vielä uudemman kerran osastohoitoon ja oli hetken lentokiellossa. Vaihtoperhettä pyydettiin tekemään lista lähialueen sydän- ja keuhkospesialisteista. Epikriisiä eli sairaalahoidon yhteenvetoa ei sentään käännätetty saksaksi, mutta hoitavan lääkärin kanssa tehtiin tarkka suunnitelma matkan ajaksi. Toivoa varten pakattiin mukaan lääkkeiden lisäksi lääkehöyryhengityslaite ja kylmähöyrylaite, joka avittaa hengitystä.

– Ilmoitimme myös lentoyhtiöön hyvissä ajoin, että koneen paineen vaihtelu saattaa vaikeuttaa pojan hengitystä.

Kaikki sujui lopulta hyvin. Matkan hauskimmat ja jännittävimmät hetket koettiin, kun saksalaisperheen naapurit pyysivät pitämään silmällä heidän kolmea kaniaan. Kanit karkasivat puutarhasta tielle, josta ne lopulta saatiin jahtaamisen jälkeen takaisin aidan oikealle puolelle.

– Kanit jäivät vaihtokotimme puutarhaan, kun jouduimme lähtemään kotimatkalle. Emme tiedä, löysivätkö naapurit ne sieltä. Mutta ainakaan mitään palautetta ei ole tullut, sanoo Kalle.

Miehet ovat matkoillaan ihastuneet kohteisiin, joissa lapset saavat itse toimien tehdä jotakin. Se rauhoittaa vilkkaimmankin vipeltäjän. Tältä kannalta he suosittelevat muun muassa Playmobil Fun Parkia Zirndorfissa Saksassa, Junibackenia Tukholmassa ja modernin taiteen museo Arkenia Kööpenhaminassa.

– Arkenissa oli Frida Kahlon näyttely, ja lapset pääsivät tekemään hänen tyylistään taidetta ja pukeutumaan kahlomaisiin vaatteisiin, kertoo Kalle.

Lapset pitävät myös arkipäiväisestä toiminnasta lomakohteessa.

– Ostimme tunisialaisesta kaupasta maton, ja Veikko pääsi myyjien kanssa rullaamaan mattoja auki ja kiinni sekä pujottelemaan ja ryömimään niiden väleihin. Hän on puhunut siitä lähtien, kuinka kiva olisi päästä sinne taas, sanoo Ville.

Tunisiassa ihmiset halusivat pussata Villen poikaa suoraan suulle.

Tunisiassa Villen perhe koki myös toistaiseksi hämmentävimmät hetkensä. Sikäläiset osoittivat yltäkylläisesti ystävällisyyttään lapselle muun muassa pussailemalla tätä. Eräässä ravintolassa naistarjoilija ensin vilkutteli ja lähetteli lentosuukkoja Veikolle, mutta tuli yhtäkkiä lähemmäksi ja suudella moiskautti poikaa suoraan suulle. Ja vielä uudestaan!

– Veikko reagoi siihen vähän hämmentyneesti. Me vanhemmat sitten toppuuttelimme jatkossa innokkaimpia suukottelijoita, sanoo Ville.

Miesten mielestä lasten kanssa kannattaa ehdottomasti matkustaa. Esimerkiksi siksi, että matkailu tarjoaa perheelle tilaisuuden olla yhdessä ilman arkipäivän rutiineja.

He pohtivat, muistaako pieni lapsi matkasta välttämättä mitään.

– Kyllä siitä varmaan alitajuntaan jää jotakin. Isompien lasten on oikein hyvä nähdä erilaisia juttuja, mutta riittävän turvallisesti ja hitaasti lasten ehdoilla, sanoo Ville.

Matkailu tarjoaa perheelle tilaisuuden olla yhdessä ilman arkipäivän rutiineja.

Miesten mielestä myös matkakirjoja kannattaa kirjoittaa. Heillä on työn alla kirja Kaukasuksella sijaitsevasta Georgiasta, jossa he viettivät ilman perheitään kolmisen viikkoa viime syksynä. Ehkä kirjaan kuitenkin syntyy alaluku maasta perhekohteena. Miehiä hieman mietityttää, kuinka turvallinen kohde maa hurjansorttisine liikennekulttuureineen olisi pikkulapsiperheelle.

– Mutta pienemmät kaupungit, kuten Telavi ja Sighnagi sopisivat hyvin lastenkin kanssa katsastettaviksi, sanoo Kalle. Ne ovat viljavan viinitasangon Kakhtetian keskeisiä kaupunkeja.

Kallelta on ilmestynyt myös Thaimaan-matkalla tehtyihin blogikirjoituksiin perustuva matkapäiväkirja lasten kanssa matkustamisesta.

10 vinkkiä pienten kanssa matkaavalle

1114lasten_kanssa_matkalla_5Lapsille kannattaa antaa välipaloiksi esim. hedelmiä sokeripitoisten herkkujen sijaan, sillä sokerihumala lentokoneessa ei ole hauska juttu.

Hätätilanteessa tuttipullon voi pestä vaikka lämpimällä puhtaalla vedellä ja keittämättömällä riisillä.

Kantoreppu tai -liina on pistämätön varuste alle 2-vuotiaalle. Aikuinen pystyy toimimaan paremmin kädet vapaina.

Jos lapsi tarvitsee rattaita, ota mukaan tutut, jotka osaat taittaa nopeasti kokoon. Parhaat ovat paljon käytetyt rattaat, jotka ovat kuitenkin ehjät.

1114lasten_kanssa_matkalla_6Rinkkamatkalaukku on kätevä peli. Siihen voi pakata tavarat siististi kuin matkalaukkuun, mutta sitä kannetaan selässä kuten rinkkaa. Jotta lentokentän matkatavarahihnalla ei tule vaikeuksia, rensselit kannattaa sitoa kiinni tai pakata koko laukku jätesäkkiin.

Toilettipyyhkeet ovat monikäyttöisempi vaihtoehto kuin alkoholipitoinen desinfiointiliuos. Pyyhkeillä voi paitsi desinfioida kädet, myös pyyhkiä vaikka pöydän.

1114lasten_kanssa_matkalla_4Jeesusteippiä eli ilmastointiteippiä kannattaa ottaa mukaan. ”Nuorimman pojan kylmähöyrylaite rikkoutui lentokoneessa. Meillä ei ollut mukana jeesusteippiä, mutta löysin rullan saksalaisen vaihtokotimme kellarista. Laitteen kyljessä on edelleen sama jesarinpätkä, ja hyvin toimii.” Kalle

Jos matkustetaan lentäen, käsimatkatavaroihin kannattaa pakata kaikki sellainen, jota kipeimmin tarvitsee, kuten lapsen lääkkeet. Silloin matkalaukkujen häviäminen tai viivästyminen ei sekoita kaikkea.

1114lasten_kanssa_matkalla_3Kaikenikäisille omien matkatavaroiden pakkaaminen on tärkeää. Mutta kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei leikki-ikäinen on pakannut laukkuaan täyteen esim. käpyjä.

Vaatteita lapselle kannattaa ottaa mukaan kaksi kertaa se päivien määrä, jonka arvelee ensimmäiseen vaatteiden pesukertaan kestävän.