Siirry sisältöön
Kulttuuri

Hienot ja rankat esikoispääosat

12.11.2014 Sirpa Palokari Jaana Rannikko © Helsinki-filmi

Roosa Söderholm ja Teppo Manner tekevät hienot esikoisroolit He ovat paenneet -elokuvassa.

Roosa Söderholm ja Teppo Manner tekevät koskettavat roolityöt vauhdikkaassa He ovat paenneet -leffassa, jossa riittää pureskeltavaa myös vanhemmille.

He ovat paenneet -elokuvan miespääosaa esittää 22-vuotias Teppo Manner, herkkä ja aistikas näyttelijä, jolta luonnistuu nuoren kipeiden tuntojen kuvaaminen.

Hän heittäytyy 19-vuotiaan, änkyttämisestä kärsivän Jonin rooliin koskettavasti. Uskottavuutta ilmaisulle hän haki puheopettajalta. Tepon roolihahmo kertoo osuvasti, miltä kiusatusta nuoresta saattaa tuntua. Katsoja saa muun muassa ahdistavan kokemuksen siitä, mitä hiljainen ja vetäytyvä nuori kohtaa joutuessaan keskelle hillitöntä teiniporukkaa.

Jos elää olosuhteissa, joissa ei tule nähdyksi tai joutuu loukatuksi, herkkää puolta ei uskalla näyttää.

Ei ollut vaikea kuvitella, miten paljon tuossa iässä elämistä rajoittaa se, jos muiden vastaanotto on sellainen kuin se Jonilla oli, Manner toteaa.

Karkumatka tekee railon Raisan kovaan pintaan ja vahvistaa Jonia. Rooleissa Roosa Söderholm ja Teppo Manner.

Karkumatka tekee railon Raisan kovaan pintaan ja vahvistaa Jonia. Rooleissa Roosa Söderholm ja Teppo Manner.

Elokuvan Joni ihastuu koulukodissa asuvaan Raisaan ja lähtee tämän kanssa karkumatkalle. Siinä missä hurja matka tekee railon Raisan kovaan pintaan, myös Jonin käsitys itsestä ja ympäristöstä muuttuu, ja hän vahvistuu.

Mannerin mielestä elokuva kertoo hyvin todellisuudesta, jossa moni vähänkin valtavirrasta poikkeava nuori joutuu elämään.

Tässä maailmassa on paljon tunteiden peittelyä, mikä on ymmärrettävä keino paeta ja suojella itseä. Jos elää olosuhteissa, joissa ei tule nähdyksi tai joutuu loukatuksi, herkkää puolta ei uskalla näyttää, hän pohtii ja palaa elokuvan kohtaukseen, jossa nuoret karkurit ilmestyvät Raisan vauraaseen kotiin etsimään Raisalle tärkeää muistoa. Raisan äiti sanoo, että ”kyllä se siellä muuttolaatikoissa on, emme ole heittäneet mitään tärkeää pois”.

Vanhemmat eivät ole heittäneet pois mitään tärkeää paitsi lapsensa…

Elokuva sivuaa vakavia teemoja ja muistuttaa aikuisten arvomaailman seurauksista, joissa taloudelliset puitteet nousevat keskiöön ja perheen ongelmat työnnetään piiloon. Tepon mielestä raha menee liian usein yhteisen hyvän edelle.

Kun ihminen saavuttaa tietyn iän, hänet nähdään enää vain kuluttajana.

Pitkän elokuvan pääosaan Manner päätyi sattumalta. Ohjaaja J-P Valkeapää löysi hänet Juho Kuosmasen ohjaamasta Taulukauppiaat-elokuvasta, jossa hän näytteli 18-vuotiasta nuorta Tonia, joka elokuvan lopussa joutuu armeijaan.

Hassu sattuma, sillä He ovat paenneet alkaa siitä, kun Joni on karannut armeijasta ja vaihtaa sivariin.

Elokuvanteko antoi Mannerille paljon, eikä hullumpaa ollut parin kuukauden kunnon palkkakaan sekä asunto Helsingin Vallilassa.

Kuvausten jälkeen elin kahdeksan kuukautta asunnottomana HelsinkiOulu-akselilla ja pari kuukautta kiertelin Etelä-Euroopassa.

Tällä hetkellä Manner opiskelee luonnonvara-alan tuottajaksi ja unelmoi elävänsä joskus ainakin osittain omavaraistaloudessa.

Miksen voisi näytelläkin, ainakin yksi proggis on suunnitteilla. Tosin yhtä hyvin kuin näyttelijänä, voin nähdä itseni vaikkapa keräilijänä, kalastajana, putkimiehenä, kitaristina tai didgeridoon soittajana, hän hymyilee.

He ovat paenneet osallistui alkusyksystä Toronton ja Venetsian elokuvajuhlille, joissa se sai paljon kiitosta. Kehuja tuli myös naispääosan esittäjälle, 20-vuotiaalle Roosa Söderholmille, joka hänkin on pitkän elokuvan taitava ensikertalainen. Söderholm vetää teini-ikäisen Raisan rajun roolin täysillä ja sydämestään.

Vaikka rooli oli sekä fyysisesti että psyykkisesti rankka, tykkäsin tehdä sitä tosi paljon, sillä meillä oli kuvauksissa ihana ilmapiiri, jossa pystyi irrottelemaan.

Raisa on kova, synkkä ja aggressiivinen tyttö, jonka armottomaan maailmaan Söderholm ui ketterästi.

Tunnistan itsessäni samoja piirteitä kuin Raisassa: olen aika voimakastahtoinen ja oikeudenmukainen.

Roosa Söderholm Raisan roolissa

Roosa Söderholm Raisan roolissa

Sisimmältään herkän Raisan viha on suorasukaista ja raakaa, ja elämänarvet pakottavat hänet suoraan toimintaan. Ahdistuneen tytön tunnetilojen löytämisessä Söderholmia auttoi jutustelu konkarinäyttelijä Sara Paavolaisen kanssa, joka esittää elokuvassa Raisan äitiä.

Myös mielikuvat auttoivat pääsemään Raisaan kiinni. Hän ei ollut kokenut tulleensa rakastetuksi, vaikka toisaalta uskon vanhempien rakastaneen häntä: heidän huomionsa oli vain suuntautunut muualle kuin lapseen.

Materiaalia rooleihin näyttelijät hankkivat koulukodista, jossa he haastattelivat työntekijöitä. Ympäristöään oirehtivia rakkaudettomuuden uhreja ja koulukiusattuja on muuallakin Söderholm arvelee, että heitä on kaikkialla.

Kävin ilmaisutaidon lukion Turun Juhana Herttuassa, jossa ei kiusattu. Luulen, että juuri siksi sinnekin oli hakeutunut joitakin nuoria, jotka olivat kokeneet yläasteella kovaa kiusaamista.

Söderholm on näytellyt harrastajateattereissa Turussa ja Kaarinassa sekä pienissä rooleissa Maria Ruotsalan ohjaamassa Apeironissa ja Mara Jelinkon Guiltissa. Hänet on voinut bongata myös muutamien Vares-elokuvien sivuhahmoina.

Kun kuvaukset olivat ohi, Söderholm matkusti viideksi viikoksi Aasiaan. Suomeen palattuaan hän osallistui Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin Toinen kerta toden sanoi! Hän pääsi sisään ja on viiden vuoden kuluttua ammattinäyttelijä.

Kaikille nuorille pitäisi opettaa draamaa, se on hyvin terapeuttista.

Raisan rooli on saanut Söderholmin miettimään nuorten hyvinvointia. Hän toivoisi, että yhä useammat pääsisivät osalliseksi draaman voimasta.

Kaikille nuorille pitäisi opettaa draamaa, se on hyvin terapeuttista. Draamassa liikkuu niin iso rakkaus, että se auttaa ketä vaan.

Hatkaajien road movie

Elokuvateattereissa hiljattain ensi-iltansa saanut He ovat paenneet -elokuva menee lähelle turvattomien nuorten tuntoja ja häilyvää elämää. Raisa (Roosa Söderholm) asuu samassa sijaishuollon laitoksessa, jossa Joni (Teppo Manner) suorittaa siviilipalvelusta. Joni on ihastunut Raisaan ja auttaa tämän pakoon laitoksesta. Nuorten karkumatkasta kehkeytyy huima seikkailu.

Maisema vaihtuu sukkelaan, bensaa palaa, kumi haisee ja välillä rytisee. Nuorten matka on täynnä vapautta, jännitystä ja uusia elämyksiä.

Road movie nuorten kesäisestä reissusta ei kuitenkaan ole vain hulmuavia hiuksia ja auringonlaskussa istuskelua. Matka kuvaa tarkalla tavalla huonosti voivien nuorten tuntoja. Raisa on peittänyt kipunsa kovuuteen ja vihaan, Joni on sosiaalisesti kömpelö ja hukassa itseltään.

Seikkailun edessä nuorten persoonat saavat hienosti syvyyttä. Ydin on kohtauksessa, jossa Joni sanoo rakastavansa Raisaa. Raisa vastaa: ”Et sano noin! Minua ei ole kukaan ikinä rakastanut, enkä minä ole ikinä rakastanut ketään.”

Nuorten karkumatka kehittyy elokuvassa samaan tyylin kuin tosielämän hatkareissu: ensin menee lujaa, sitten tielle alkaa kasaantua kiviä ja lopulta iskee uupumus ja katastrofi.

Raisa antaa elokuvassa muistutuksen nuoren oman kokemuksen merkityksestä. Laitos herättää hänessä vihaa ja kapinaa, eikä sitä luottamusta ja turvaa, jota hän tarvitsisi.

Elokuva kertoo turvattomien nuorten uhkarohkeasta ja ahnaasta rakkauden etsinnästä. Vapaus ja lyhyt onni näyttäytyvät paljaan eläimellisesti.

Väkivaltaakaan ei ole unohdettu. Tavallaan se voi olla perusteltua, mutta epämiellyttävää silti. Pitkitetty väkivallan kuvaus herättää niin paljon ahdistusta, että se herpaannuttaa muuten hyvin otteessaan pitävän tunnelman.

Elokuvassa on myös pitkä jakso hienosti kuvattua fantasiaa, sellaista paksulla kynällä alleviivattua symboliikkaa, joka saattaa miellyttää nuoria katsojia.

Siihen, miten laitoksesta karkaaville nuorille lopulta käy, elokuva antaa hätäisen ratkaisun. Lopussa katsoja huomaa pohtivansa, miten rakastetuksi tulemisen tunteen ja rakastamisen taidon voi saada takaisin, jos sen kerran on menettänyt.

Uskon, että elokuva on nuorista antoisa ja viihdyttävä. Äideille ja isille se on suorastaan tarpeellinen.

Ohjaajan sana

He ovat paenneet -leffan ohjaaja J-P Valkeapää on lausunut työstään näin:

Roosan ja Tepon luontainen lahjakkuus näyttelemiseen oli alusta alkaen ilmeistä, mutta minulle ohjaajana heidän pelottomuutensa heittäytyä rooleihinsa oli avain itse elokuvan sisältöön.

Halusin tehdä elokuvan, joka olisi yhtä karhea, oikutteleva, yllättävä ja ehdoton kuin päähenkilönsä: ihminen, joka ei ole elämänmyllyssä jauhoksi jauhautunut, vaan vielä kurottaa kohti valoa. He ovat paenneet ei ole realistinen elokuva, se on optimistinen elokuva.”

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »