Siirry sisältöön
Kasvu

Taidetta rasavilleille

15.04.2014 Kristiina Koskinen Kristiina Koskinen

Yksi ennakkoluuloista on, ettei vilkasta lasta kannata viedä taidemuseoon.

Jos keskittyminen on vielä kehityksen alla, muovailuvahassa hauskinta, miten se lentää, ja sivellintäkin käytetään mieluummin reikien tekemiseen, pitäisikö vanhemman hyväksyä realiteetit ja viedä lapsi vaikkapa futistreeneihin?

Mielikuvat taidekasvatuksesta ovat välillä kiusallisen sivistyneitä: elegantti museokierros klassisen taiteen parissa, lapsen luovuutta ja itseymmärrystä kasvattava taideharrastus kerran viikossa tai lapsen itsensä tekemä upea maalaus kehystettynä olohuoneen seinällä. Kontrasti on melko räikeä, jos kotona sattuu asumaan vilkas ja vauhdikas pikkuihminen, jonka kaoottisen taiteilun tuloksena on kolmiulotteisia kasoja, lopullisissa teoksissa ainoana värinä hyvin sekoittunut ruskea ja pesukoneessa iloisen kirjavat vaatteet sukkia ja kalsareita myöten. Hiki tulee, hermot menee ja kuitenkin lapsi näyttää nauttivan touhusta omalla erikoisella tavallaan.

Taidetta ja taidekasvatusta voi kuitenkin olla monenlaista, vakuuttavat Ateneumin museolehtori Erica Othman ja Annantalon taidekasvattaja Anne Rossi-Horto. He ovat pitäneet lapsivapaita taidekasvatuksen työpajoja jo vuodesta 2010. Niissä he koettavat antaa vanhemmille konkreettisia vinkkejä siitä, miten lasten kanssa voi taidetta harrastaa, sekä uusia ajatuksia ja oivalluksia taiteen kokemisesta lapsen kanssa.

Ennakkoluulo #1: taidekasvatus ei sovi kaikille

Jos koulun kuvistunnit olivat piinaa ja pakolliset museokäynnit myrkkyä, omien lasten kanssa saattaa tulla tunne, että kullekin luonteensa mukaisesti. Kun kerran lapsi ei vaikuta esteetikolta, taideharrastuksen voi jättää pikku-Picassoille. Vai voiko?

Ensimmäinen ennakkoluulo on, ettei taidekasvatus sovi kaikille.

Ensimmäinen ennakkoluulo on, ettei taidekasvatus sovi kaikille.

On hyvä miettiä, miksi haluaa lapsensa altistuvan taiteelle, Anne Rossi-Horto myöntää.

Taiteeseen liitetään usein suuria odotuksia siitä, miten lapsi oppii ilmaisemaan itseään tai tulkitsemaan kuvia, mutta aikuisen olisi kuitenkin hyvä toimia myös omasta kiinnostuksestaan.

Erica Othman näkee kysymyksen hiukan toisin. Jos taide ei kiinnosta, vanhempana voi miettiä, saiko itse aikanaan mahdollisuuden innostua siitä Jos niin ei ole tapahtunut, siihen voi tarjoutua mahdollisuus oman lapsen kanssa.

Taidekasvatus antaa mahdollisuuden löytämisen riemuun, ihmettelemiseen tai läsnäoloon lapsen kanssa.

Kun taide määritellään maailman aistimiseksi ja havainnoimiseksi, elämyksiä voi tarjota ihan yhtä hyvin kuuluisa maalaus kuin värikäs punajuurikeitto. Eikä taidekasvatuksen arvoa tosiaan voi väheksyä:

Kun lapsi työskentelee kuvallisesti, syntyy siitä jälki lapsesta ja hänen sen hetkisestä maailmastaan ja intresseistään. Se on jo sellaisenaan äärimmäisen arvokas, Rossi-Horto kiteyttää.

Ennakkoluulo #2: taidetta pitäisi tehdä paikallaan istuen

Paperista tehdään lentäviä myttyjä, maalaamisen lomassa karjahdellaan hirviöille ja välillä juostaan pöydän ympäri pari kierrosta kilpaa. Lapsethan ovat erilaisia, aina. Mutta voiko jäniksestä muokata kilpikonnaa? Taidekasvatuksenkaan ei tarvitse olla staattista.

Enemmän siitä vanhemmat voivat ottaa paineita, jos lapsi ei tunnu käyttäytyvän sopivalla tavalla rauhalliseen taidekasvatuskonseptiin nähden. Mutta olisi outoa, jos kaikki lapset käyttäytyisivät samoin, sanoo Rossi-Horto.

Toinen ennakkoluulo on, että taidetta pitäisi tehdä paikallaan istuen.

Toinen ennakkoluulo on, että taidetta pitäisi tehdä paikallaan istuen.

Taiteilun ei tarvitse kestää kovin kauan. Se voi olla pieni hetki keskellä päivää ja arjen joukossa.

Elämyksiä voi tarjota ihan yhtä hyvin maalaus kuin värikäs keitto.

Lapsi voi sanoa, että nyt mä haluan maalata. Vaikka se kestäisi vain viisi minuuttia, se on merkittävä juttu ja riittää, Rossi-Horto jatkaa.

Lapset kiinnostuvat erilaisista välineistä. Vaikka paperi tai väriliidut eivät kiinnostaisi, kolmiulotteinen työskenteleminen saattaa silti olla tosi kova juttu. Siihen voikin sitten liittää veistoskierroksen kaupungilla takuulla kineettistä touhua! Ulkona patsaita voi koskea ja kiertää, vaikka sitten kilpaa juosten.

Ennakkoluulo #3: taidekasvatukseen tarvitaan alan ammattilainen

Kun ensin nappaa lapselle marketista tarjousvesivärit, ja sitten maalaa niillä käsittämättömän ruman kissan, kysäisee helposti itseltään, tarvitsisiko lapsi paremminkin ammattilaisen vankkaa ohjausta taiteen pariin. Ehkä sitäkin, mutta taidekasvatus on luontevaa sille, joka lapsen kanssa aikaa viettää. Rossi-Horto puhuukin kotitaidekasvattajista vanhemmista tai isovanhemmista, jotka elävät lapsen kanssa tavallista arkea ja haluavat silti ruokkia lapsen mieltä taiteellisesti. Taiteilun ei tarvitse olla niin kovin vaikeaa tai kummallista. Hyviä vinkkejä löytyy mm. kirjasta Tehdään taidejuttuja! Taidekasvatusta kaikenlaisiin koteihin, jota Rossi-Horto on ollut kirjoittamassa.

Kirjassa on esimerkiksi taideteoksia, jotka ovat selkeästi jonkin värisiä ja niihin liittyy jonkin värinen ruokaresepti. Se on sellaista arjen taidekasvatusta, joka on äärimmäisen helppoa toteuttaa, pientä ja helppoa.

Myös lapsivapaissa työpajoissa rohkaistaan vanhempia tekemään taidetta yhdessä lapsen kanssa.

On tosi tärkeää, että istuu vieressä ja tekee itse. Joskus voi tehdä yhdessäkin, mutta tärkeintä ei ole se, vaan se että tekee samanaikaisesti, sanoo Othman.Taidekasvatukseen ei tarvita alan ammattilaista.

Lapsi matkii harvoin vanhempiaan, vaikka kaverin kanssa teoksista saattaakin tulla joskus epäilyttävän samanlaisia.

Ennakkoluulo #4: kotitaiteilusta on tuloksena karmea sotku

Pilalle menneet tuolinpäälliset, ylimääräinen lattianpesu ja pesukoneeseen päätyneet verhot eivät houkuta nykyvanhempaa ihan tavallisena torstai-iltana. Vaikka kuinka päättäisi harjoittaa sietokykyään, väsyneenä homma menee helposti kieltämiseksi tai valittamiseksi. Erica Othman ja Anne Rossi-Horto eivät tätä kiellä, mutta antavat vinkkejä, miten sotkulta voi suojautua ja miten siihen voi suhtautua. Kärjistäen voisi sanoa, että lasten kanssa taiteilusta on helpompi nauttia, jos antaa elämän kiilata sisustuksen edelle.

Anna elämän kiilata sisustuksen edelle.

Jo oikeat välineet pelastavat paljon. Kotioloissa hyvä konsti on tietenkin vanha tuttu vahakangas, jonka voi nopeasti heittää askartelupaikan peitteeksi. Toinen vaihtoehto on siirtää koko toimipiste ulos, parvekkeelle tai kylpyhuoneeseen, jolloin askarteluhetkeen voi kätevästi yhdistää vesileikkejä. Järkeviä suojavarusteita ovat vanhat kulahtaneet vaatteet ja maalit, joiden on varmistanut olevan lapsille sopivia, myrkyttömiä ja vesiliukoisia. Lisäksi on monia materiaaleja, joilla ei saa aikaiseksi ihan niin paha sotkua vaikkapa hyvät vahaliidut ja kolmiulotteinen työskentely. Museon tai harrastuspaikan taidepajassa taiteilu pelastaa kodin pintoja, mutta Othman näkee tärkeäksi myös sotkemisen kanssa taistelun:

On sääli, jos siisteys on pyhä asia. Jos miettii asiat hyvin etukäteen, lapsi voi oppia aika pienenäkin ottamaan välineet itse esille ja ehkä jopa lopuksi siivoamaan.

Ennakkoluulo #5: vilkasta lasta ei kannata viedä taidemuseoon

Juokset koko museokierroksen naperon perässä hikisenä peläten lähikontaktia taideteoksiin. Edelfeltit ja Gallén-Kallelat sivuutetaan salamannopeasti, mutta lapsi hurmaantuu ilmastointiaukosta ja innostuu vilpittömästi kahvilan berliininmunkista. Onkohan tämä ihan sen arvoista?

Käynti museossa voi olla myös tosi hienoa, vaikka kiinnostavinta olisi muut kuin taideteokset. Meillä Ateneumissa on esimerkiksi portaat, pyöröovet ja ilmankosteusmittarit. Ne voivat olla asioita, jotka kiinnostavat enemmän kuin se varsinainen taide, sillä kertaa, sanoo Othman.

Museoretken päällimmäiseksi teemaksi nousee helposti se, että koskea ei saa. Lapselle tulisi selittää kosketuskiellon syitä.

Taidemuseon tehtävä on paitsi esittää myös säilyttää taidetta. Taideteos on usein uniikki, ainoa laatuaan. Sääntö ei siis ole vain, että ei saa koskea, vaan että teoksen täytyy pysyä ehjänä ja puhtaana, Othman opastaa.

Hän korostaa myös taidekuvien merkitystä.

Kuvakirjat ovat tosi tärkeitä lapsille, mutta taidekuvassa on jokin ihan erillinen asia, johon taiteilija on halunnut kiinnittää huomiota tai josta hän on halunnut viestittää meille.

Tehdään taidejuttuja! -kirjassa neuvotaan tutustumaan lapsen kanssa vaikkapa Marc Chagallin teoksiin tai Picasson varhaisiin sirkusmaalauksiin. Kun lapsi sitten innostuu katselemaan tauluja, on siitä iloa aikuisellekin, jos vain jaksaa kuunnella tarpeeksi herkällä korvalla.

Kun vie lapsen museoon ja kuuntelee, miten lapsi kuvat näkee, saa koko ajan uusia näkökulmia maailmaan ja ennen kaikkea lapseen, muistuttaa Rossi-Horto.

Othman on samaa mieltä:

Lapsen kanssa oppii tuntemaan maailmaa uudestaan ja voi kokea sen ihmetyksen, että vau, tässä on jotain uutta ja ihmeellistä. Sellaisesta laadusta vanhemmuudessa harvemmin puhutaan.

Lasten taide- ja kulttuurikeskuksia

Helsinki
Annantalo (Annankatu 30)
www.annantalo.fi

Hyvinkää
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu (Kankurinkatu 4-6)
www.artcentre.fi/etusivu

Hämeenlinna
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX (Keinusaarentie 1)
arx.hameenlinna.fi

Kemi
Kemin lastenkulttuurikeskus (Kauppakatu 27)
www.lanuti.fi/kemi

Lempäälä
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo (Ideaparkinkatu 4)
www.lastenpiipoo.fi

Oulu
Kulttuuritalo Valve (Hallituskatu 7)
www.kulttuurivalve.fi

Pori
Porin lastenkulttuurikeskus (Porin taidemuseo, Eteläranta)
www.sakulaku.fi

Tampere
Lastenkulttuurikeskus Rulla (Finlaysoninkuja 6)
www.tampere.fi/rulla

Turku
Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma (Aurakatu 16)
www.vimma.info

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »